Näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikassa
Jyväskylän kansalaisopiston KUVATAIDEKOULUn näyttelyssä Näytönpaikan ikkunassa voi ihastella elokuun 29. saakka lasten ja nuorten valmistamia töitä. Ohikulkijoita ilahduttavat näyttelytyöt ovat poimintoja lukuvuoden 2009-10 oppilaiden tekemistä töistä.
Esillä on kuvanveisto-muotoilutyöpajan neulahuovutettuja eläinveistoksia, maalaustyöpajalaisten materiaalikokeiluja, esimerkiksi karkki- lusikkamaalaus sekä eri ikäisten oppilaiden taidegrafiikkaa.
Jyväskylän kansalaisopiston kuvataidekoulu perustettiin 1988 Jyväskylän maalaiskuntaan. Kuvataidekoulu antaa YLEISEN ja LAAJAN oppimäärän mukaista kuvataiteen perusopetusta Jyväskylän seudulla. Sen toimipisteet sijaitsevat entisen maalaiskunnan alueella Jyskässä, Palokassa, Tikkakoskella ja Vaajakoskella sekä Jyväskylän Grafiikkakeskuksessa. Kuvataidekoulua hallinnoi Jyväskylän kansalaisopisto.
Kuvataidekoulussa opiskelee vuosittain n. 200 lasta ja nuorta. Opinnot jakautuvat seuraavasti:
Vapaita oppilaspaikkoja voi tiedustella lukuvuoden aikana kansalaisopiston toimistosta: Vapaudenkatu 39 - 41, Jyväskylä.
Opistosihteeri Pirjo Linna, 014 2664079
Suunnittelijaopettaja Jarmo Laaksonen, 014 2664075, 0505237721
Sähköpostiosoitteet muotoa etunimi.sukunimi@jkl.fi