Kuva: Suomen käsityön museo/Mikko Auerniitty

Taidetta iholla

Vuoden käsityöläinen 2010: tatuoija Antti Rossi

Antti Rossi on tehnyt tatuointeja jo 17 vuotta. Hän on ollut intohimoinen piirtäjä jo pienestä pojasta, jonka perus- ja ammattikoulun oppitunnitkin menivät kuvia tehdessä.

Muutama käynti tatuointimessuilla Helsingissä sai nuoren miehen toden teolla kiinnostumaan tatuoinnista. Innostus oli niin suurta, että Antti etsi käsiinsä alan englanninkielisen perusteoksen, jonka avulla hän opetteli tatuointia. Äiti lainasi rahat tatuointitarvikkeiden hankintaan.

Ensimmäiset tatuoinnit kokeiltiin siannahkaan ja sitten kavereiden iholle kotona oman päivätyön ohella. Puskaradion kautta tieto Antin taidoista levisi nopeasti ja hän saattoi ryhtyä kokopäiväiseksi tatuointitaiteilijaksi.

Nyt Antti Rossi tekee tatuointeja Fireline Tattoo -yrityksessään Jyväskylässä ja asiakkaita tulee joka puolelta Suomea. Antin vahvuutena ovat musta-harmaa tatuoinnit. Hän on osallistunut kansainvälisiin tatuointimessuihin myös tuomarin roolissa.

Tatuoinnin tekemiseen tarvitaan hyvää piirustustaitoa ja näkemystä kuvien sijoittamisessa vartalolle sekä kuvan taitavaa teknistä toteutusta elävään ja herkkään materiaaliin – ihmisen ihoon. Antin mielenkiinto kuvan tekemiseen tekee tatuoinnista joka päivä yhtä kiinnostavaa: ”En mä ole 17:ään vuoteen tehnyt töitä – olen käynyt täällä piirtelemässä vaan.”

Tatuointeihin on pitkään liitetty tietynlainen paheellisuuden leima. Niitä pidettiin pakanallisena toimintana, joka likaa tai pilaa ihmisen kehon. Joidenkin suomalais-ugrilaisten kansojen keskuudessa tatuointia on tehty lääkinnällisistä syistä, mutta myös koristelumielessä. Suomalaiseen kulttuuriin tatuoinnit alkoivat rantautua lähinnä merimiesten ja todennäköisesti Venäjältä tulleiden vankilatatuointien kautta. 1960-luvulla erityisesti Yhdysvalloista lähti liikkeelle suuntaus, joka muutti paheellisen tatuoinnin halutuksi muoti-ilmiöksi. Erilaisten alakulttuurien, esim. moottoripyöräjengien, modien, hippien ja punkkarien aloittama koristelu tatuoinneilla kaupallistettiin pian. Tätä edesauttoi tatuoinnin teknis-taiteellinen kehitys, mikä näkyi laadukkaampina ja yksilöllisempinä töinä.

Suomessa tatuointikulttuuri heräsi varsinaisesti henkiin vuonna 1987, kun tatuoiminen muuttui lailliseksi liiketoiminnaksi. Yleisesti hyväksytyksi se on muuttui 1990-luvun lopussa, 30 vuotta myöhemmin kuin Yhdysvalloissa. Suomessa tatuoinnin suosio on noussut hyvin nopeasti, vaikka oman itsemme korostaminen ja esille tuominen ei ole ollut vaatimattomuuteen taipuvaiselle kulttuurillemme kovin tyypillistä.

Tatuoinnilla on selkeä yhteys ihmisen minuuteen. Tatuoinnin ottanut ihminen haluaa tuoda näkyville itselleen tärkeitä, ulkoisia tai sisäisiä asioita. Tatuoinnilla voidaan myös näyttää, millaisena oma keho halutaan visuaalisesti nähdä tai millaiseksi se halutaan muuttaa. Tatuoinnilla todistetaan millainen ihminen sisimmältään on ja että hän todella hallitsee itseään, ruumistaan ja sieluaan.

Lisätietoja

LUE LISÄÄ TATUOINNISTA ! Antropologi Jari Ruotsalaisen Ihon näkyvät merkitsijät artikkeli pdf-muodossa, 5 sivua

Museon perusnäyttelyssä Käsityössä elämän tuntu on 14.4.2010 – 10.4.2011 esillä kuvia Antti Rossin tatuoinneista ja ääninauha hänen haastattelustaan.

Antti Rossi
Fireline Tattoo
Vapaudenkatu 79, 40100 JYVÄSKYLÄ
0500 540 494 tai (014) 212 596
antti.rossi(at)firelinetattoo.fi