Brage

vastaa Suomenruotsalainen kansallispukuperinteestä

Suomenruotsalaista perinnekulttuuria vaalii ja elvyttää keskusjärjestönä kotiseutuyhdistys Brage. Se perustettiin Helsinkiin 1906. Brage aloitti heti toimintansa alkuvaiheessa suomenruotsalaisten kansallispukujen valmistuksen. Vuonna 1907 perustettiin toimisto, jonka tehtävänä oli valmistaa ja vuokrata pukuja. Samana vuonna perustettiin myös mallipukujen kokoelma.

Bragen pukukomitea, myöhemmin pukujaosto, perustettiin toimintavuonna 1909-1910. Tänään jaostolla on jäsen Suomen kansallispukuneuvoston asiantuntijana toimivassa kansallispukuraadissa. Pukujaosto perustettiin elvyttämään kansanpukuja, mitä seurasi pukujen kokoamistyön johtaminen. Työ käynnistettiin fil. maist. Yngvar Heikelin (1889-1956) ja paikallisväestön muodostamien alueellisten toimikuntien kenttätutkimuksilla. Bragen pukumuseo sai alkunsa 1921 ensisijaisesti Heikelin toiminnan ansiosta. Heikel tallensi kansanpukuperinnettä ja keräsi kangasnäytteitä ja vaatekappaleita sekä inventoi 1921-1926 aikana kaikki suomenruotsalaisseudut. Kerätty materiaali muodosti perustan suomenruotsalaisten kansallispukujen kokoamistyöhön.

Alussa puvut valmistettiin kotiteollisesti. Maaseudun käsityöläisiä värvättiin toimittamaan esimerkiksi kankaita. Tänä päivänä Brage Ab välittää kansallispukuja ja niiden tarvikkeita sekä valvoo pukujen käyttöä. Brage Ab omistaa tekijänoikeudet suomenruotsalaisiin kansallispukuihin.

Lähes kaikki suomenruotsalaiset kansallispuvut on julkaistu sarjassa Svensk-Finlands bygdedräkter, josta ilmestyi ensimmäinen osa 1952. Sarjassa kuvataan ja esitellään pukujen historiaa, esikuvia ja nykyistä käyttöä. Sarja sisältää 12 vihkoa. Niissä esitellään lähes 90 naisten ja 80 miesten pukumallia.

Turun ulkosaariston Houtskari (Houtskär) puku on parhainten dokumentoituja ja näkyvämpiä suomenruotsalaisia kansallispukuja. Lähes katoamassa ollut pukuperinnne tallennettiin 1876. Keisari Aleksanteri III:n vierailun yhteydessä 1885 pukua esiteltiin julkisesti. Suomen Käsityön Ystävät valmisti pukua. Se julkaistiin Theodor Schvindtin toimesta Koti ja Yhteiskunta -lehden käsityöliitteissä 1899 ja Suomalaisia kansallispukuja -kirjassa 1902. Yhteistyössä paikkakuntalaisten kanssa Brage dokumentoi puvun 1922-32. Puku on julkaistu Svensk-Finlands Bygdedräkter vihkossa no 4-5.

Lisätietoja

Föreningen Brage
Kasarminkatu 28, 00130 Helsinki

Brages folkdräktkonsult
tel 09 636439
050 555 8258

www.brage.fi