RYIJYN PUHDISTUS   <   4   >


PESU

Nukitettu tekstiili on kuivanakin painava, ja paino lisääntyy moninkertaiseksi tekstiilin kastuessa. Suurta, märkää ja painavaa tekstiiliä on hankala käsitellä eikä vanha ryijy märkänä ehkä edes kestä omaa painoaan repeytymättä, joten ryijyn peseminen kotona on yleensä hankalaa. Kylpyammekin on liian pieni ryijyn pesualtaaksi. Saunan lattialla pesu ja huuhtelu voisi onnistua, mutta kuivatus kestää ja homehtumisvaara kasvaa samalla. Myös väritahrojen syntymistä on vaikea estää. Kesälaiturille ei ryijyn kanssa kannata ollenkaan mennä, sillä räsymaton pesu on huomattavasti huolettomampaa kuin arvokkaan ryijyn puhdistus.

Kemiallinen pesu tehdään pesukoneessa liuottimilla. Liuotinaineet eivät kastele tekstiiliä samalla lailla kuin vesi, joten kankaat eivät kutistu ja värit eivät irtoa samalla tavalla kuin vesipesussa saattaa tapahtua. Vanhat tekstiilit eivät kuitenkaan kovin hyvin tai ollenkaan kestä pesukoneen pyörivän rummun aiheuttamaa rasitusta. Ryijyjen hapsut kuluvat poikki, nukkia saattaa irrota ja ryijyn pohjakangas voi revetä.

Ryijyjen hapsut kuluvat poikki, nukkia saattaa irrota ja ryijyn pohjakangas voi revetä
Uusien ryijyjen loimet ja kuteet yleensä säilyvät ehjinä, mutta rummun liike voi hiertää nukkalankojen päitä auki, jolloin langoista purkautuneet hienot kuidut peittävät koko ryijyn pinnan. Irronneet kuidut saa pois vain saksilla leikkaamalla. Yleensä pesulat pesevät ryijyt vain asiakkaan omalla vastuulla, ja vaurioitunut ryijy korvataan vain pesula-alan normaalien korvauskäytäntöjen mukaan.

Konservaattorit pesevät niin ryijyt kuin muutkin arvotekstiilit aina käsin
Konservaattorit pesevät niin ryijyt kuin muutkin arvotekstiilit aina käsin, erittäin varovasti ja huolellisesti, tekstiilien käsittelyyn sopivia altaita ja laitteita käyttäen. Konservointipesu on siksi hieman kallista, mutta tekstiili säilyy mahdollisimman hyvässä kunnossa. Pesu laskutetaan työtuntikustannusten mukaan, lisäksi tulevat materiaalikustannukset. Työaikaa kuluu yleensä 5-7 tuntia; kokonaislaskutus on tällöin noin 350 e. Lisätunteja saattaa tulla esim. ryijyn kuivatuksesta pingotettuna, jos on tarpeellista oikoa ryijyssä olevia kutistumia, venymiä tai muuta muodon epätasaisuutta.
ryijyn pingotus

Ennen pesua konservaattori tutkii mm. ryijyn värien pesunkeston. Samalla konservaattori pystyy tarvittaessa antamaan arvioin myös ryijyn yleiskunnosta ja mahdollisesta muusta konservointitarpeesta.