Kuva: Reeta Ek.

Paperista taidetta

Näyttely Suomen käsityön museossa 23.12.2009-23.5.2010

Paperi yllättää henkeäsalpaavalla herkkyydellään ja voimakkuudellaan. Paperitaide tehdään paperista, ei paperille. Paperitaide syntyi Amerikassa 1940-luvulla ja rantautui Eurooppaan 1960-luvulla. Suomen ensimmäiset paperitaidenäyttelyt esiteltiin 1980-luvulla.

Paperitaiteen kehitys on kulkenut selkeästi omia reittejään Atlantin valtameren molemmin puolin. Eurooppalaiset paperitaiteilijat ovat hyödyntäneet teoksissaan teollisesti valmistettua paperia, kun taas amerikkalaiset ovat käyttäneet monipuolisesti käsintehtyä paperimassaa.

Paperitaide sijoittuu luontevasti taiteen ja taideteollisuuden eri osa-alueille. Paperista tehdyt taideteokset voivat olla massamaalauksia, paperileikkauksia, tilataideteoksia tai paperiveistoksia. Taiteilijat ja taidekäsityöläiset käyttävät tänä päivänä paperia monipuolisesti oman taiteellisen ilmaisunsa välineenä.

Paperista taidetta -kutsunäyttelyssä Suomen eturivin paperitaiteilijat esittelevät ajankohtaisia teoksiaan. Näyttelykokonaisuudessa on mukana tuttuja tekijöitä ja nuoria lahjakkuuksia, sekä ripaus kansainvälistä taidetta.

Näyttelyssä teoksiaan esittelevät: Reeta Ek, Eija Isojärvi, Sirpa Kivilompolo, Nithikul Nimkulrat, Kai Rentola, Susanna Sallinen, Janna Syvänoja, Maisa Turunen-Wiklund, Merja Winqvist sekä Simon Schubert Saksasta.

Muut paperiaiheiset näyttelyt

Paperista taidetta -näyttelyn lisäksi voi tutustua näyttelyihin Jokapäiväinen paperimme (luentosali) ja Marika Tyynismaan paperipukuja esittelevään Lady -näyttelyyn (Näytönpaikka -ikkuna, Kilpisenkatu 12). Paperiteema jatkuu keväällä, kun kansallispukukeskuksen Kuja- näyttelytilassa esittellään 30.4.-3.10.2010 Oulun kaupunginteatterin puvustajan Pirjo Valisen paperista valmistettuja pukuja.

Lisätietoja