Pirjo Valisen puvustuksia paperista. Kuva: Suomen käsityön museo/ Sirpa Varis

Näyttämöpukuja paperista

Pukusuunnittelija Pirjo Valisen teatteripukuja

Näyttely Suomen käsityön museon Kujalla 30.4.–26.9.2010

Pirjo Valinen - pukusuunnittelija - syntynyt Rantasalmella 1951

Pirjo Valinen on toiminut pukusuunnittelijana Oulun kaupunginteatterissa vuodesta 1977 lähtien. Viime vuosina hän on saavuttanut kansainvälistä mainetta paperin käytöstä pukujen valmistuksessa. Hän on esitellyt kehittämäänsä tekniikkaa mm. Kanadassa ja skenografian maailmannäyttelyssä Praha Quadriennalessa vuosina 2003 ja 2007. Hän on vieraillut opettajan ja luennoitsijana alan kouluissa ja seminaareissa. Lisäksi hänellä on ollut useita yksityis- ja yhteisnäyttelyitä niin kotimaassa kuin ulkomailla. Vuonna 2006 Pirjo Valinen palkittiin Näyttämötaiteen valtion palkinnolla.

Teen mielelläni karheaa ja askeettista - runoja kirveellä veistäen. Materiaali on minulle vahva tunteen tulkki ja olennainen osa töissäni. Näyttämöpuvun pitää haista ja maistua elämälle. Yhtä tärkeää on se, miltä vaate tuntuu kuin miltä se näyttää.

Paperissa minua kiehtoo yksinkertaisuus, askeettisuus ja jäykkyys. Paperi on haurasta, katoavaista, muuttuvaa, eikä missään nimessä ikuista. Paperin keveys, volyymi, hidastettu liike jatkuu äänenä, paperi on hitaampaa kuin kangas.

Paperi antaa haasteen ja siivet mielikuvitukselle ja vapaat kädet tekemiseen; rulla valkoista paperia ja pakka valkoista kangasta, silitysrauta, värejä ja rautalankaa - se on siinä. Se suorastaan työntää näkemään uusia mahdollisuuksia ja maailmoja. Uudet materiaalit tai työtavat uudistavat myös ajatuksia. Vaihtelu ja ilomieli teatterin puvuston arjessa näkyy sekin lopputuloksessa myös näyttämöllä.

Paperi puvustuksessa - jo pelkällä materiaalin valinnalla päästän irti naturalismista. Puvuista syntyy haluttu illuusio ehkä helpoimmin. Paras teatteripuku (näyttämöpuku) on pelkkää bluffia.

Paperipuku on enemmän kuin vaate tai näyttämöpuku yleensä. Jos puvun materiaaliksi valitaan kankaan sijasta paperi, puvulla on jo jokin väite, sanoma tai haaste. Paperipuku on hetken taidetta samoin kuin teatterikin.

- Pirjo Valinen

Lisätietoja