Tilaan

Muotoilija Pasi Pänkäläinen

Näyttely Suomen käsityön museon aulassa ja Ikkunagalleriassa 21.1.-14.3.2010

Muotoilija SIO Pasi Pänkäläinen (s.1964) on valmistunut Lahden muotoiluinstituutista 1992, ja jatkanut opintojaan Taideteollisessa korkeakoulussa. Tilaan -nimi viittaa näyttelyssä nähtäviin Pänkäläisen suunnittelemiin esineisiin, jotka on kaikki suunniteltu TILAAN, osaksi tilan kokemusta ja kokonaisuutta. Esillä olevat tuotteet ja huonekalut ovat käyttöesineitä, mutta aina myös elementtejä tilassa. Esineet ovat aina vuorovaikutuksessa paitsi suhteessa tilaan, myös suhteessa toisiinsa.

Suunnittelutyön pohjalla on kiinnostus ja yritys ymmärtää ihmisiä, joille tuotteita tehdään. Miten ajattelemme, tunnemme ja toimimme? Miten koemme ja käytämme rakennettua ympäristöä ja tuotteita? Pänkäläisen mielestä hyvään tuotteeseen kuuluu oivaltamisen ilo, niin suunnittelijalle kuin käyttäjällekin. Tätä ajatusta hän toteuttaa kalustesuunnittelun lisäksi teollisessa muotoilussa, näyttely- ja messusuunnittelussa sekä opetustyössään.

Muotoillut tuotteet ovat arjen käyttöliittymiä, niiden tehtävä on tuottaa paitsi hyötyä myös iloa.
- On oleellista työskennellä tosissaan, mutta ei vakavissaan, kertoo Pänkäläinen. Pänkäläinen kertoo työnsä piirteenä olevan suunnittelun luontevuus, niin että muotoilu olisi olemassa, mutta ei vain itsetarkoitus. Muotoilun tehtävänä on ratkaista ongelmia eikä tehdä niitä lisää.

Näyttelyssä on esillä tuotannossa olevia tuotteita eri vuosilta. Tilaan -näyttely on Suomen käsityön museon kannustuspalkinto Keski-Suomi muotoilee '08-näyttelystä. Näyttelyyn on vapaa pääsy.

Pänkäläinen on monesti palkittu muotoilija

Pasi Pänkäläinen työskentelee omassa yrityksessään, Muotoilutoimisto Tiistai Oy:ssä, joka on toiminut vuodesta 1994, sekä toimii Työ- ja elinkeinoministeriön Design Start- konsulttina. Lisäksi hän opettanut muotoilua entisessä opinahjossaan Lahden muotoiluinstituutissa ja toimii tällä hetkellä opettajana Metropolia AMK:n muotoilun koulutusohjelmassa.

Pänkäläinen on niittänyt mainetta monipuolisena tekijänä, suunnittelun ja muotoilun eri osa-alueilla. Parhaiten hänet tunnetaan Piiroiselle suunnittelemistaan julkitilan kalustemallistoista ja auditorioista, mutta hänen muotoilujälkensä näkyy myös monissa muissa arkipäivämme käyttöesineissä. Esimerkiksi Loop- muovituotteissa sekä IDOn kylpyhuoneposliini mallistoissa, viimeisimpänä SevenD kokonaisuudessa. Hän on ollut mukana myös nykyisten IC- junien suunnitteluryhmässä, erityisesti penkkien muotoilussa. Hänen kädenjälkeään ovat myös Pomus- henkarit sekä syksyllä 2007 lanseerattu Abloyn ONCUT- ovenpainikemallisto.

Hänet on myös useasti palkittu. Vuonna 1994 hän sai Pro Finnish Design-kunniamaininnan. Seuraavana hänet palkittiin Sisustussuunnittelijat ry:n Sisustusilmiö-palkinnolla.

Valtion taideteollisuustoimikunta palkitsi Pänkäläisen Suomi-palkinnolla 1997. Samana vuonna hänelle myönnettiin myös Avotakka-stipendi. Vuonna 2000 hänelle myönnettiin Good Design Award- palkinto Chicagossa.

Habitaren Top Ten -palkituksi Pänkäläinen on nimetty vuosina 1993, 1997, 2001. Vuonna 2006 Pänkäläinen voitti Abloyn järjestämän Grand Primo -kilpailun. Vuonna 2008 hänet on palkittiin kahdesti: helmikuussa Keski-Suomi muotoilee 08 -palkinnolla Jyväskylässä ja huhtikuussa hänelle myönnettiin, yhdessä Simo Puintilan kanssa, Ornamo Design Award uudesta kaupunkipyörä -konseptista.

"Hyvä muotoilu on malttamista. Kiinnostavaa ei ole kuinka monta nuottia pystyy soittamaan, vaan kuinka monta päättää jättää pois."

Lisätietoja

Pasi Pänkäläinen
Muotoilutoimisto Tiistai Oy
Nilsiänkatu 10-14 B
00510 Helsinki, Finland
Phone +358 (0) 500 542 511
mail(at)tiistaidesign.fi
www.tiistaidesign.fi