Näyttely Suomen käsityön museossa
NowHere Finland 2012 -näyttely keskittyy ajankohtaiseen teemaan, ympäristömyötäiseen muotoiluun. Ympäristömyötäisessä muotoilussa tuotteet pyritään suunnittelemaan kuormittamatta ympäristöä. Suunnittelussa huomioidaan tuotteen koko elinkaari aina raaka-aineiden valmistuksesta tuotteen hävittämiseen asti. Näyttely on osa World Design Capital Helsinki 2012 – ohjelmaa.
Sanomalehden painopellistä tehty valaisin, luonnonturkiksesta valmistettu huivi, ekologiset ruumisarkut, löytöesineistä valmistetut korut, kampus-jopo – tätä ja paljon muuta on luvassa, kun NowHere Finland 2012 avataan yleisölle Suomen käsityön museossa 28.1. Näyttelyssä on esillä teeman mukaisia teoksia ja tekoja yhteensä 47 tekijältä.
NowHere Finland 2012 –muotoilunäyttelyn järjestävät yhteistyössä kaikki 13 alueellista taidetoimikuntaa, Taiteen keskustoimikunta ja Suomen käsityön museo. Valtakunnallisen näyttelyn juryttivät kansainvälisesti tunnettu muotoilija Harri Koskinen, Aalto-yliopiston taideteollisen korkeakoulun tekstiilitaiteen professori Pirjo Kääriäinen, ympäristötaiteen parissa monipuolisesti työskennellyt graafinen suunnittelija Timo Berry sekä muotoilun läänintaiteilija Paula Susitaival Hämeen taidetoimikunnasta.
Näyttelyn graafisesta ilmeestä ja suunnittelusta vastaa muotoilija Jonas Hakaniemi. Ympäristömyötäisyys on huomioitu myös näyttelyrakenteissa, jotka on valmistettu kierrätettävästä pahvilevystä. Näyttelyyn liittyy Vihreän sävyjä –lehti, joka esittelee näyttelyn teokset ja teot, alan käsitteitä ja tietoa ympäristömyötäisestä muotoilusta. Näyttely julkaistaan myös verkkonäyttelynä kevään 2012 aikana. Verkkosivuilla julkaistavassa tapahtumakalenterissa on lisäksi tiedot kunkin taidetoimikunnan alueen muotoilutapahtumista.
NowHere Finland on alueellisten taidetoimikuntien yhteinen muotoilunäyttely, jonka tarkoituksena on nostaa esiin suomalaista muotoilua ja tuoda sitä näkyväksi myös maakunnissa. Ensimmäinen NowHere Finland –muotoilunäyttely järjestettiin Seinäjoella 2010.
Suomen käsityön museossa toteutetaan NowHere Finland 2012 -muotoilunäyttelyn rinnalla Muoto Koossa –tapahtumakokonaisuus, joka tuo näkyviin keskisuomalaista muotoilua. Materia ry organisoi
Suomen käsityön museo 28.1.- 13.5.2012
Savonlinnan maakuntamuseo 15.6.–26.8.2012
Lahden Sibeliustalo 4.-22.9.2012.
Etelä-Savon taidetoimikunta: Tiina Kylliäinen · Mikkelin ammattikorkeakoulu· Paula Ruuttunen
Hämeen taidetoimikunta: Satu Bethell · Olli Hirvonen & Mirko Ihrig · Kikka Jelisejeff · Tuula Leppämäki / North Ark Oy · Anniina Nurmi / Nurmi Design · Anri Tenhunen
Kaakkois-Suomen taidetoimikunta: Kimmo Heikkilä
Keski-Suomen taidetoimikunta: Kari Alonen · SULOisia värejä! –työryhmä / Ulla Lapiolahti ja Päivi Hintsanen
Lapin taidetoimikunta: Tenka Issakainen · MAYDAY-GROUP / Minna Lappalainen, Suvi Autio, Kristiina Hoikka ja Mirka Seppälä · Sirpa Kivilompolo / Paperivalo Ky · Palvelumuotoiluryhmä / Satu Miettinen, Taina Kontio, Manar Ameli ja Reetta Kerola · Antti Suhanko
Oulun läänin taidetoimikunta: Annika Heikkinen · Elina Helenius / Kainu / Kutomo Piitiäinen · Marita Eskola / Napikas
Pirkanmaan taidetoimikunta: Laura Saarivuori-Eskola / Design Laurase · Arto Halmetoja / Studio Arto Halmetoja · Janne Salokannel
Pohjanmaan taidetoimikunta: Sixten Ahlsved / Ateljé Sixten Ahlsved · Henna Mantere
Pohjois-Karjalan taidetoimikunta: Lotta Mönkäre / Valkyrian Designs
Pohjois-Savon taidetoimikunta: Mirka Tuovinen / Design by Mirka · Kati Kainulainen · Aila Koski-Vähälä / Micare Line Oy · Leena Mäki-Patola · Seppo Rissanen / OlkiQ Oy · Maria Räsänen
Satakunnan taidetoimikunta: Jan Torstensson / Lasistudio Jan Torstensson Oy
Uudenmaan taidetoimikunta: Kristiina Nevakivi / Aamumaa Oy · Hanna Terho / Cisneros Terho Arquitectos · Globe Hope Oy · Sanelma Hihnala · Marita Huurinainen / designStudio Marita Huurinainen · Riikka Kokko / Kukkopilli · Majamoo Oy · Mari Martikainen ja Minna Impiö / Mifuko Oy · Timo Niskanen · Jesse Sipola & Eero Yli-Vakkuri / Ore.e Jalostamot · Inni Pärnänen · Jaana Tuomisto
Varsinais-Suomen taidetoimikunta: Mervi ja Matti Vuolas · Saana ja Olli
Alueellisten taidetoimikuntien tiedot osoitteesta www.taiteenkeskustoimikunta.fi