Kuvassa: Käspaikka. Valmistanut Julia Salmi. KUVA: Suomen käsityön museo/Anneli Hemmilä-Nurmi.

Ielleh järilleh kirjuttamine

Käspaikat

Näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 8.1. – 4.2.2013

Ikkunanäyttely on esillä ympäri vuorokauden osoitteessa Kilpisenkatu 12.

Ielleh järilleh kirjuttamine on karjalaa ja tarkoittaa etupistokirjontaa, joka on vanhin käspaikkojen koristelutapa. Käspaikka on pitkä kapea pyyheliina ja rituaaliesine. Se oli Karjalassa talon arvotavara. Kun karjalainen astui sisälle kotiin, hän huuhteli ensin kätensä, kuivasi ne käspaikkaan, teki ristinmerkin vastakkaisessa nurkassa olevan ikonin suuntaan ja vasta sitten tervehti isäntäväkeä. Sitä käytettiin sekä kotona että kirkossa. Juhla-aterialla se levitettiin ruokailijoiden syliin, häissä ja hautajaisissa käspaikoilla oli rituaalisia tehtäviä. Kapeita käspaikkoja on myös ripustettu hautaristeihin ns. itkuliinoiksi.

Suuritöiset käspaikat kulkivat suvussa perintönä. Vanhat käspaikat olivat hyvin arvostettuja, koska ne keräsivät rituaaleissa itseensä pyhyyttä ja parannusvoimaa. Käspaikat vaihtoivat toisinaan myös sukuja ja omistajiaan juhlamenoissa, joten niihin ei tehty omistajanmerkkiä tai nimikirjaimia. Käspaikan arvokkain paikka oli ja on edelleen ikonin ympärillä.

Karjalassa etupistokirjonta tunnettiin myös nimillä luotoksittain ompelu, ruutuompelu, neliöompelu tai kakspuolehine (kirjutus). Tapa on tunnettu jo 1200-luvulla Egyptissä ja arabien keskuudessa. Etupistokirjonnassa kuvio on molemmilta puolilta samanlainen eli tekstiilistä tulee nurjaton. Se sopii erityisen hyvin käspaikkoihin, joissa molemmat puolet näkyvät.

Käspaikan tavallisin leveys on 30-35 cm ja pituus 2-2,5 m. Materiaalina käytetään kotikutoista pellavapalttinaa. Kirjonta tehdään puuvillalangalla, perinteisesti yleisimmin punaisella värillä. Kirjonta tehdään kankaalle langat laskien erillistä mallipiirrosta seuraten. Toisinaan käspaikan päihin virkataan eli ”koukkusella laa´itaan” pitsi pellavalangasta.

Käspaikkojen kuvioaiheita pidetään keskiaikaisina ja bysanttilaisina, mutta virikkeitä on saatu myös lännestä. Malleja on sovellettu aina omaperäisesti, mutta samalla on pitäydytty kansanomaisissa aiheissa. Elämänpuu, kasvi- ja eläinaiheet, ihmishahmot sekä geometriset kuviot toistuvat välillä hyvinkin tyyliteltyinä ja toisiinsa sulautuneina. Ornamenteilla on symboliset merkitykset ja pienillä kuvio-osasilla omat vakiintuneet nimityksensä, kuten käpälikkö, omenainen, näreinen tai kirkkonen.

Suosituin kuvioaihe on kautta aikojen ollut lintu: riikinkukko, kaksipäinen lintunen tai kukkilintu. Lintu on hyvän viestin tuoja ja sen kirjominen merkitsee onnen konkreettista läsnäoloa. Lintu symboloi myös valoa, lämpöä ja satoa. Se on rakkauden vertauskuva ja kirkollisessa symboliikassa Pyhän Hengen vertauskuva.

Esillä olevat käspaikat on valmistettu vuosien 1991 - 2012 välisenä aikana. Suurin osa on Julia Salmisen (s. 1933 Laatokan Mantsinsaarella) tekemiä, osa töistä on hänen kuudelta Käspaikka oppilaaltaan. Julia Salminen on halunnut elvyttää ja siirtää käspaikkojen tekemistä tuleville sukupolville. Hän on tutkinut vanhoja malleja ja tehnyt niistä ruutupiirroksia ja työohjeita. Viisi vuotta hän on opettanut vapaaehtoisesti käspaikkojen tekemistä Jyväskylässä.

Lisätietoja

Mariina Kellokumpu
p. 050 4085216
mariina.kellokumpu(at)gmail.com

Näyttely on osa KÄSITYÖ ELÄMÄSSÄ - käsityön juhlavuoden museon tuottamaa ohjelmaa.