Kuvassa nuoret tuunaavat tavaroitaan mieleisekseen. Voit osallistua juhlavuoden tuunauskilpailuun Käsityö elämässä Facebook-sivuilla.

Käsityö elämässä – Hantverk i livet – Craft in Our Lives

Näyttely Suomen käsityön museossa 15.6.-8.12.2013

Käsityö elämässä -juhlanäyttely kertoo mikä on parasta käsitöissä juuri nyt!

Käsityö on nyt hauskasti ja rennosti esillä Suomen käsityön museon kaikissa kolmessa kerroksessa. Käsityön juhlavuoden kohokohta, Käsityö elämässä –näyttely avautuu yleisölle 15.6.2013. Käsityöelämässä -näyttely on osa parhaillaan vietettävää käsityön juhlavuotta. Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry täyttää 100 vuotta ja Suomen käsityön museon syntysanoista on kulunut 125 vuotta.

Jyväskylässä museo tulee tänä vuonna toimineeksi 30 vuotta. Näyttelyssä esitellään suomalaista käsityötä katu-uskottavana ammattina ja harrastuksena tässä ja nyt.

Luovalla otteella ripustettu näyttely kertoo Taito Groupin toiminnasta. Järjestö tukee käsityöyrittäjyyttä monipuolisesti; näyttelyssä on esillä 39 valtakunnallisesti tai alueellisesti palkitun Taito-käsityöyrittäjän tuotteita. Järjestö innostaa ihmisiä harrastamaan käsitöitä järjestämällä kursseja, työpajoja ja tuottamalla Tekemisen iloa –tekemispaketteja ja -kursseja. Se antaa taiteen perusopetusta lapsille, nuorille ja aikuisille ja näyttelyssä onkin esillä kymmeniä käsityökoululaisten töitä. Tutuilla ja perinteisillä käsityötuotteilla esitellään, kuinka Taito Group osallistuu myös perinteen ylläpitämiseen ja säilyttämiseen. Osallistavassa näyttelyssä on kolme työpajaa. Asiakkaat pääsevät itse kokeilemaan käsillä tekemistä Kutomossa, Äijäpajassa ja Tekemisen iloa –työpajassa, joihin materiaaleja on saatu lahjoituksina kahdeltatoista yritykseltä.

Käsityö näkyy nyt museossa kaikkialla niin sisääntulossa, kahvittelutilassa kuin vessoissakin ja perusnäyttelyissä on pistoja menneiden aikojen käsityöhön. Inspiroivassa Käsityö elämässä -näyttelyssä viihtyy koko perhe: nauttimalla ammattilaisten kädenjäljestä ja automaattikahvista, selailemalla sata vuotta vanhoja lehtiä ja uusia nettisivuja, tekemällä itse omin käsin ja tekemällä löytöjä museokaupasta, katselemalla palkittuja Käsityö elämässä -lyhytelokuvia ja ihailemalla aikaa vieviä tekniikoita. Myös museokaupan valikoima on uudistunut näyttelyssä olevien käsityöyritysten ja juhlavuoden tuotteilla sekä käsi- ja taideteollisuusyhdistysten omilla tuotteilla.

Käsityöstä yhdessä näkyvää

Näyttelyn ovat tuottaneet Suomen käsityön museo ja Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry yhdessä 20 alueellisen käsi- ja taideteollisuusyhdistyksen kanssa. Osa käsi- ja taideteollisuusyhdistyksistä esittäytyy myös Aulagallerian ja Näytönpaikan näyttelyissä.

Koko juhlavuoden teemana on kestävä käsityö, jonka hengessä osa näyttelyrakenteista on toimintansa lopettaneen paperitehtaan kalusteita. Rakenteiden tuunaamiseen on osallistunut suuri joukko kädentaitajia mm. Taitokeskus Aiviasta, Voimalaitos – Nuorten Taitopajalta sekä satoja tilkkuilijoita ympäri Suomen ompelemalla viirejä museon ulkopuolelle. Kaksitoista eri tavoin käsityöhön sidoksissa olevaa henkilöä on lupautunut kirjoittamaan oman näkemyksensä tämän hetken käsityöstä. Näyttelyn ilmeestä vastaavat Anne Saarikoski ja Riina Toikko. Graafisesta ilmeestä vastaa Villakas – Tiina Leino.

Tule katsomaan ja kokeilemaan, mikä on parasta käsitöissä juuri nyt. Juhlavuosi haastaa kaikki mukaan käsitöihin. Voit osallistua vaikka vain tykkäämällä Käsityö elämässä –Facebook-sivulla.

Näyttely on avoinna ti-su klo 11-18 ja perjantaisin museoon on vapaa pääsy. 28.6.alkaen voit kokeilla perjantaisin työnäytöksissä uusia ja vanhoja tekniikoita ammattilaisten ja opiskelijoiden kanssa. Näyttelyn työpajatiloissa voit kokeilla itse tekemistä - sopii koko perheelle!

Lisätietoja

Lisätietoja: www.käsityöelämässä.fi