Koukussa pitsiin

Näyttely Suomen käsityön museon Aulagalleriassa 9.1.-2.3.2014

Sysäys Silja Eräsen virkkausinnostukselle lähti säkillisestä äidiltä perittyä ohutta lankaa, jolle piti keksiä käyttöä. Mallinsa hän on kerännyt ystäviltä, lehdistä ja netistä.

Sysäys virkkausinnostukselle lähti säkillisestä äidiltä perittyä ohutta lankaa, jolle piti keksiä käyttöä. Mallinsa hän on kerännyt ystäviltä, lehdistä ja netistä. Nähdessään kuvan pitsiliinasta, hän toteuttaa sen virkkaamalla ilman varsinaista ohjetta, pelkän kuvan perusteella.

Silja suosii haasteellisia tai oivaltavia malleja, myös yksinkertainen ja helppo liina voi olla oivaltava ja siksi kiehtova virkattava. Liinoja on valmistunut kuudessa vuodessa yli 350, kaikki erilaisia.

Silja kertoo innostuksestaan seuraavaa:

"Minua kiehtoo, mitä kaikkea voin saada aikaan pelkällä langalla ja virkkuukoukulla. Ihailen ihmisiä, jotka ovat aikojen saatossa synnyttäneet esimerkiksi netistä ja käsityölehdistä löytyvän rikkaan pitsiliinamalliston. Omat liinani ovat vain murto-osa kaikesta. Lanka riittää varmaankin tuhanteen liinaan. Jos silmät ja kunto kestävät, aion kartuttaa kokoelmaani entisestään. Toivottavasti kokoelmani puhuttelee ja innostaa muitakin virkkaamaan. Harrastus on helppo - vain lankaa ja koukku. Olen koukussa."

- Silja Eränen, Pieksämäki