Muunnelmia

Juhani Järvinen

Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 3.-29.6.2014

Olen maaseudulta kotoisin, mutta jostain syystä Italian taiteen selkeä muotorakenne on kiinnostanut minua aina. Materiaalien ja muotojen erilaisuus, joka ilmeni esimerkiksi Andrea Verrochion työpajassa oli minulle tärkeää jo nuoruudessani. Olen koulutukseltani taidemaalari, mutta tekemiseni painopiste on ollut veistotaiteessa. Ehkä maalaritaustastani johtuen erilaiset materiaalien rinnastukset kiinnostavat minua - syynä on varmaan myös pitkä työskentelyni taideteollisuusalalla. Taiteessa plastinen muoto on minulle tärkeä. Olen muunnellut samoja teemoja, joita olen käsitellyt myös viimeaikoina digitaalisessa grafiikassa.

Käsityömäisyys on taiteeni keskeinen lähtökohta. En ole kiinnostunut sisällöstä, mutta koen, että taiteen lähtökohtana on aina henkilökohtaiset kokemukset, se mitä olemme kokeneet. Kuvataitelija ilmentää kokemuksena visuaalisena esineenä, taideteoksena.

Näyttelyssä on kaksi suurempaa puuveistosta, joiden lähtökohtina on ollut egyptiläiset hautapöydät, mutta jotka tekemisen kautta eteentyivät alkuperäisestä teemasta. Sarjan varhaimmat veistokset ovat olleet esillä galleria Beckerissä vuonna 2012. Teknisesti veistoksissa on rinnastettu karkeahkosti käsitetyä puupintaa lehtikultaan. Näyttelyn toinen osio koostuu italialaisesta loggia-teemasta. Näissä pienissä veistoksissa on materiaaleita luonnon hartsia, pronssia ja patinoitua lehtihopeaa.

Minulle on kunnia pitää näyttely traditiota arvostavassa museossa.

Lisätietoja

Juhani Järvinen
Kuvataiteilija
040 5632307
www.juhanijarvinen.net