Kuvassa: Keraamikko Riitta Talonpoijan teos Värien ilottelua. Kuva (rajattu): Onoma.

Uusi ilo

Näyttely Suomen käsityön museossa 22.5.-31.8.2014

Fiskarsin käsityöläisten, muotoilijoiden ja taiteilijoiden osuuskunta ONOMA iloitsee kesällä 2014 Suomen käsityön museossa.

Uusi ilo –näyttely esittelee kotimaisia, käsityönä tehtyjä teoksia 39:ltä osuuskunnan jäseneltä. Kaikki näyttelyyn osallistuvat osuuskuntalaiset esittelevät teoksissaan omat tulkintansa näyttelyn teemasta, ilosta. Teoksissa ilo välittyy lukuisten eri materiaalien, muotojen ja värien leikkinä tai tekemisen prosessina.

Osuuskunnan ONOMAn jäsenillä on työskentelyn tai asumisen kautta yhteys Fiskarsin ruukkiin. Monille siellä työskenteleville tuottaa iloa yhdessä tekeminen ja yhteisöllisyys. Moniin teoksiin on dokumentoitu iloisen tapahtuman tai muiston jäljet. Näin esimerkiksi Erja Huovilan Jäljet-työhön, jossa juhlien jäljet näkyvät pöytäliinassa ristipistoin ikuistettuina. Näyttelyssä esitellään myös työryhmien yhdessä tekemistä kuten Kummilusikka-projektia, johon ovat osallistuneet kuvataiteilija Erika Kelter, graafinen suunnittelija Sonja Tuulia Halttunen, hienopuuseppä Antrei Hartikainen, keraamikko Liisa Rissanen ja kultaseppä Henri Ruut. Virolaislähtöinen nahkataiteilija Leanika Kornin puolestaan iloitsee värileikeistä nahkatöissään. Oivaltamisen iloa on kuvanveistäjä Kim Simonssonin suurikokoisissa veistoksissa Vihreässä jäniksessä ja Valkoisessa otuksessa, joissa on muistoja lastenhuoneen ja avaruuden asukeista.

Näyttelyn tavoitteena on esitellä työniloa, silmäniloa, antamisen iloa ja antaa uusia oivalluksia ja inspiraatiota vaikka omalle tekemiselle. Museon Avoimessa pajassa voit kokeilla käsillä tekemistä joko yksin tai yhdessä perheen kanssa – iloita väreistä, muodoista ja materiaaleista ja rakentaa oman tilan Uusi ilo -näyttelyn ja asuntomessujen innoittamina.

ONOMA on perustettu vuonna 1996 ja sen jäseniä yhdistää Fiskarsin ruukki. Osuuskuntaan kuuluu nyt 118 jäsentä edustaen lähes kaikkia käsityön, muotoilun ja taiteen osa-alueita. Suurimmat ammattiryhmät ovat puusepät, keraamikot, teolliset muotoilijat ja kuvataiteilijat. Osuuskunnan toiminnan keskeisenä päämääränä on edistää jäsentensä elinkeinojen harjoittamista. Osuuskunta välittää ja markkinoi jäsentensä tuotteita ja palveluita ylläpitämällä myymälää ja järjestämällä näyttelyitä. Osa näyttelyn teoksista on myös myytävänä. Museokaupan Uusi ilo –minishopista voit näyttelyn ajan hankkia fiskarsilaisten laadukkaita tuotteita iloksi itsellesi ja ystävillesi.

Uusi ilo on Suomen käsityön museon ja ONOMAn yhteistyössä järjestämä näyttely. Se on jatkoa ONOMAn 20-vuotisjuhlanäyttelylle, joka järjestettiin Fiskarsin Ruukin Kuparipajassa kesällä 2013 nimellä ILOA. Uusi ilo täyttää Suomen käsityön museon näyttelytilat kahdessa kerroksessa. Iloitaan käsityöstä koko kesä.

Näyttelyyn osallistuvat:
keraamikko Erna Aaltonen
seppämestari Upi Anttila
keraamikko Nanna Bayer
korumuotoilija Kirsti Doukas
säveltäjä Sampsa Ertamo
puuseppä Marko Escartin
keraamikko Zsolt Faludi
kuvataiteilija Lulu Halme
graafinen suunnittelija Sonja Tuulia Halttunen
hienopuuseppä Antrei Hartikainen
käsityöläinen Erja Huovila
muotoilija Erika Kelter
nahkataiteilija Leanika Korn
sisustusarkkitehti Markku Kosonen
teollinen muotoilija Barbro Kulvik
puuseppä Rudi Merz
teollinen muotoilija Camilla Moberg
kuvataiteilija Ron Nordström
kuvataiteilija Ritva Palander
keraamikko Suku Park
hienopuuseppä Tuulia Penttilä
vaatesuunnittelija Milvi Pesari
ohjaaja Nina Pulkkis
keraamikko Liisa Rissanen
muotoilija Henri Ruut
kultaseppämestari Kristian Saarikorpi
keraamikko Anneli Sainio
tekstiilitaiteilija Rutsuko Sakata
muotoilija Lea Sarasjoki
teollinen muotoilija Mika Sarasjoki
teollinen muotoilija Antti Siltavuori
kuvanveistäjä Kim Simonsson
puuseppä Miisa Säilä
keraamikko Riitta Talonpoika
korutaiteilija Ari Turunen
taidegraafikko Viivi Varesvuo
puuseppä Kari Virtanen
keraamikko Karin Widnäs
kelloseppä Simo Ylitalo

Näyttelyn arkkitehtuurin ja graafisen ilmeen on suunnitellut arkkitehti Hannele Grönlund.

Näyttely-yhteistyössä mukana Fiskars Oyj Abp, Franck Media Oy ja Tikkurila Oyj.

Lisätietoja:

Kirsti Doukas
korumuotoilija, ONOMA
puh. 040 556 4716
kirsti(at)saarikorpidesign.fi
www.onoma.fi