Kuvassa: Sirpa Ala-louko: Keisarin "uudet" vaatteet.

Kirjat elävät

Suomen nukketaiteilijat ry:n joulunäyttely

Suomen käsityön museon Ikkunagalleriassa 17.11.2015–10.1.2016

Suomen Nukketaiteilijoiden joulunäyttely on syntynyt kirjallisuuden innoittamana. Kulunut vuosi on ollut valtakunnallinen Kirjan vuosi, jonka tavoitteena on ollut rohkaista uusia toimijoita liittämään kirjat ja kirjallisuus osaksi omaa toimintaansa. Suomen nukketaiteilijat tarttuivat haasteeseen ja valitsivat jo perinteiseksi muodostuneen joulunäyttelynsä teemaksi Kirjat elävät. Näyttelyn kautta he haluavat kunnioittaa Kirjan vuotta ja kirjallisuutta.

Aikaisempina vuosina Suomen nukketaiteilijoiden näyttelyt ovat olleet tilateoksia, joissa on ollut yhteisesti tarkasti sovitut linjaukset ja sisältö. Kirjat elävät –näyttelyssä jokainen nukentekijä sai valita vapaasti kirjan tai tarinan, johon nukketyö liittyy. Samoin teoksen mittakaava, tekniikat ja materiaalit sekä toteutustapa olivat vapaat. Näyttelyn nukketeoksissa löytyykin hahmoja Saapasjalkakissasta Kalevalaan.

Nukketeokset ovat yhdistyksen parinkymmenen jäsenen tekemiä uniikkeja taidenukkeja. Nukentekijät ovat teoksissaan tehneet kaiken itse; muotoilleet, maalanneet, tehneet vaatteet, peruukit ja kengät sekä muun rekvisiitan.

Näyttelyssä on teoksia seuraavilta nukketaiteilijoilta:
Soile Aartiala, Jyväskylä
Sirpa Ala-Louko, Seinäjoki
Mirja Haikala, Mänttä
Katriina Haukkala, Jyväskylä
Lea Holmalahti, Jyväskylä
Kaisa Hämäläinen, Kuopio
Arja Jäppinen, Jyväskylä
Pirkko Järvinen, Jyväskylä
Aila Kytölä, Jyväskylä
Helvi Laukkanen, Jyväskylä
Tuula Lehtonurmi, Raahe
Milla Leppänen, Jyväskylä
Pipsa Mannoja, Vantaa
Maria Morko, Raahe
Anneli Mustonen, Sonkakoski
Sirpa Mänty, Koskenkorva
Kirsti Rintamäki, Seinäjoki
Ippa Särkkä, Jyväskylä
Minna Toivari, Jyväskylä


Onko sinulla hyvä nukkenäyttelyn aihe mielessäsi?

Museossa voit kirjoittaa ehdotuksesi paperille ja laittaa sen Suomen Nukketaiteilijoiden idealaatikkoon. Ehdotusten pohjalta Suomen Nukketaiteilijat päättävät tulevien vuosien näyttelyteemoja.

Jos hyvin käy, sinun ideoimasi näyttely voi olla Suomen käsityön museon Ikkunagalleriassa jo ensi jouluna!

Suomen Nukketaiteilijoiden toteuttamat joulunäyttelyt Suomen käsityön museon Ikkunagalleriassa:

Kirjat elävät 2015
Sirkus 2013
Ennen vanhaan 2012
Linnan juhlat 2011
Nallet joulupuuhissa 2010
Pikkukaupungin talvi 2009
Joulusaunassa 2008
Joulukirkossa 2006
Suvun joulu 2005

Lisätietoja:

Arja Jäppinen
arja.jappinen(at)arjajappinen.com
050 575 0548

www.nukketaiteilijat.org