Tarinoita silkkimekoista

Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 9.8.–2.10.2016

Genevessä asuvan, Oulusta kotoisin olevan, Armi Heikkinen-Daumin näyttelyn teema ovat kiehtovat tarinat, ihmiskohtalot.

Suomalainen Armi Heikkinen-Daum on asunut Genevessä (Sveitsi) vuodesta 1983 lähtien. Lapsuudesta lähtien hän on ollut kiinnostunut erilaisista käsitöistä, piirtämisestä ja askartelusta. Nykyisin hän on erityisen kiinnostunut vapaamuotoisesta tekstiilitaiteesta ja kokeilee jatkuvasti uusia tekniikoita yhdistellen erilaisia luonnonkuituja, papereita, kuihtuneita kukkia, kierrätysmateriaaleja ja löydettyjä pikkuesineitä jne. Kankaanvärjäystekniikoissa hän käyttää tällä hetkellä akryylimaaleja ja multimediatekniikkaa. Myös uniikkien tekstiilikorujen tekeminen kuuluu kiinteästi hänen luovuusprojekteihinsa.

Heikkinen-Daum on myös perehtynyt SilkPaper-tekniikkaan, jota voi soveltaa tavallisiin tekstiilitöihin laakeana pintana tai työstää kolmiulotteisiksi ja läpikuultaviksi teoksiksi. Silkkikuitu on luonnonkuitu ja siihen voi sekoittaa muita luonnonkuituja: pellavaa, hamppua, villaa ja pitsejä, paperia jne. Lopuksi silkkipinnan voi koristella käsi- tai konekirjonnalla ja helmillä. Mahdollisuudet ovat loppumattomat.

Armi Heikkinen-Daumia kiinnostaa kertova tekstiilitaide ja hän hakee kuvaveiston ja kankaan symbioosia. Näyttelyn teokset Tarinoita silkkimekoista kuvaavat halua ilmaista satuhahmoja mekon muodossa. Lapsuudessa kuullut tarinat tai taikamaiset oopperahenkilöt kertovat oman silkkisen tarunsa.

Neitsyet-Triptyykki teos on saanut inspiraationsa keskiaikaisten kirkkojen Madonna-hahmoista. Samoin myös Äitiys-teos, joka armollaan suojaa lapsia maailman pahuudelta. Nämä työt heijastavat syvän henkilökohtaisen surutyön purkamista tekstiiliterapiana.

Armi Heikkinen-Daum opettaa “Silkpaper”- ja multimediatekniikkaa. Hän on osallistunut monille tekstiilikursseille Sveitsissä ja Ranskassa, opettajina mm. Ina Statescu, Judy B. Dales, Fanny Viollet, Chunghie Lee, Juliette Eckel, Valerie Goodwin, Pascale Goldenberg et Odile Texier. Armin töitä on ollut esillä eri Euroopan maiden näyttelyissä ja kilpailuissa.

Hän on suomalaisen FinnQuilt ryn, France Patchwork järjestön sekä SAQAn (Studio Art Quilt Associates) jäsen.

Lisätietoja

Armi Heikkinen-Daum
puh. +41 78 792 1414
armi.heikkinen(at)deckpoint.ch