Kuva: Pro Puu ry

Tynnyrit

Suomen käsityön museon Aulagalleria 11.6.-18.9.2016

Pro Puu ry:n näyttely esittelee tynnyrin rakennetta, historiaa, valmistusta ja siihen tarvittavia työkaluja sekä tynnyrien käyttötarkoituksia. Lisäksi se nostaa esille erikoisammattikunnan, tynnyrintekijät.

Tynnyriksi kutsutaan sylinterimäistä, perinteisesti puulaidaksista puu- tai metallivanteilla sidottua säilytintä. Pientä tynnyriä kutsutaan lekkeriksi. Suomalaisista talonpoikaisesineistä tutun kimpiastian valmistuksessa käytetään samaa tekniikkaa. Tynnyrintekijän käsistä lähtivät myös haarikat, sangot, kirnut, saavit ja taikinatiinut arkiseen käyttöön.

Nykyaikaisen muotoisen tynnyrin alkuperää pidetään kelttiläisenä. Vantein vahvistetut puuastiat ovat tässä muodossaan olleet käytössä Euroopan alueella ainakin 2000 vuotta. Satojen vuosien aikana tynnyrit ovat olleet tärkeitä nesteiden, elintarvikkeiden ja muiden tarvikkeiden kuljetuksessa ja säilömisessä ennen metallin, muovin ja sähköisten kylmälaitteiden yleistymistä. Esimerkiksi Suomessa tynnyreissä myytiin tervaa ja Välimeren maissa niissä kuljetettiin viiniä. Tarkoin käsitellyt ja valikoidut tammilajikkeet vaikuttavat tänäkin päivänä erilaisten alkoholijuomien makukoostumukseen.

Lisätietoja