HOVIMÄKI - KÄSITYÖN AATELIA
Näyttely Suomen käsityön museossa 5.10. 2000 - 7.1. 2001


YLE TV 2:n televisiosarja Hovimäki on herättänyt katsojien ihastuksen ammattitaitoisella toteutuksellaan. Suomen käsityön museossa avataan yleisölle 5.10.2000 näyttely Hovimäki - käsityön aatelia. Näyttely kertoo epookkisarjan lavasteiden välityksellä tämän päivän käsityöläisistä, jotka ammattitaidollaan ovat loihtineet sarjaan aikakauden hengen.


Hovimäki - käsityön aatelia -näyttelyssä on esillä televisiossa jo nähdyn sarjan toisen tuotantokauden, vuosiin 1822 - 1834 sijoittuvien jaksojen esineistöä. Lisäksi näyttelyssä aavistellaan tulevien jaksojen tarpeistoa, mm. sepän valmistama polkupyörä. Näyttelyn musiikkina soi säveltäjä Jussi-Pekka Aukian Suomen käsityön museota varten koostama alkuperäinen Hovimäki-sarjan musiikki.

Hovimäki - käsityön aatelia -näyttelyssä kerrotaan sekä YLE TV2:n ammattilaisten että eri alojen käsityöläisten työskentelystä tv-sarjan taustalla. Hovimäen paljon kiitellystä puvustuksesta on esillä laaja läpileikkaus aatelisten asuista rahvaan pukuihin, mm. erään päähenkilön - Esterin - pukukaari piiasta aateliseksi. Pukujen ohella TV2:n tarpeistosta on esillä aitoa antiikkia, entisöityjä huonekaluja, sarjaa varten valmistettuja uusvanhoja esineitä sekä erilaisia lavaste-elementtejä. Lisäksi lukuisa joukko eri alojen käsityöläisiä on valmistanut sarjaan mm. saviesineitä, Hovimäen vaakunalla varustettuja lasipulloja, kuparisia viinapannuja, messinkilampetteja, peltiastioita jne. Heidän työssään elää vuosisatainen, esi-isiltä peritty käsityöperinne.