BONO SENSU. Nikolai Balabinin korutaidetta.
Suomen käsityön museon galleria 6.10.-14.11.2004


Näyttely kertoo taiteilijoista ja taiteesta niiden attribuuttien kautta. KUVA: Nikolai Balabin


Korutaiteilija Nikolai Balabin esittelee itsensä ja näyttelynsä seuraavasti:
Bono sensu -näyttely on tutkielma taiteesta ja taiteilijan elämästä. Tarkastelen aihetta taidemaalarin työvälineiden kautta.

Näyttelyn nimellä Bono sensu (hyvässä mielessä/merkityksessä) haluan antaa suunnan katsojan ajatuksille. Jos näyttelyn esineet ovat katsojalle tuttuja, ehdotan niiden tarkastelua uudella tavalla. Jos esineet ovat katsojalle outoja, haluan kutsua tutustumisvierailulle taiteilijan välineiden maailmaan.

Minun silmissäni esimerkiksi väriputkilo saattaa saada taiteilijan hahmon, metalliin valettu putkilo on kuin muistopatsaan allegoria. Putkilon korkki muistuttaa kriitikkoa, jolla on mahdollisuus avata tai sulkea taiteilija. Sivellin on myös ainutlaatuinen esine: jokaisella taiteilijalla on oma erityinen siveltimensä.

Näyttelyyn kuuluu mm. installaatio, jolla halusin kuvata sisäistä, henkistä luomisprosessia. Kipsin valkoinen väri korostaa aineettomuutta (puhtautta, kirkkautta).


Taustastani

Olen kotoisin Pietarista, satumaisen kauniista kaupungista.
Sen lukuisat palatsit, aukiot, puistot, museot, teatterit, elokuvateatterit, kauniit talot sekä ahkerat museokäynnit ovat jättäneet minuun lähtemättömän jäljen. Pelkästään Eremitaasin taidemuseon merkitys oli minulle mittaamaton. Lapsena lempiharrastukseni oli käydä Eremitaasin ritarisalissa ja asehuoneissa, joissa ystävien kanssa tutkimme suurella mielenkiinnolla näyttelyesineitä. Puukkojen valmistuksesta tuli intohimoni. Kotona oli pieni verstas, jossa vietin paljon aikaani. Pidin myös pienten kauniiden esineiden valmistuksesta (nappien, lippaiden yms.). Ensimmäisen tilaukseni sain 12-vuotiaana isosiskoltani. Hän tilasi minulta korut koulun illanviettoon: vyön, kaulakorun ja sormuksen. Selviydyin tilauksesta menestyksellä. Materiaalina oli kupari ja meripihka, ja juotokset tein juottokolvilla. Sisko ompeli itselleen leningin. Asulla oli illanvietossa suuri menestys.

Vakavammin aloin opiskella kultasepäntaitoja vuonna 1979, kun pääsin tunnetun korutaiteilija Tatjana Aleksejevan oppilaaksi. Yhden vuoden kestäviin intensiiviopintoihin kuului sekä tekninen että taiteellinen koulutus.

Vuonna 1985 pääsin Pietarin taideakatemian arkkitehtoniseen tiedekuntaan, josta valmistuin vuonna 1991. Vuodesta 1991 lähtien olen asunut Lappeenrannassa, jossa suoritin kivialan artenomi -tutkinnon vuonna 1996.

Ulkomailla asuessaan saa tahtomattaan vaikutteita ympäristöstään. Niin minullekin on käynyt. Onneksi en koe mitään repiviä ristiriitoja, vaan yritän ottaa molemmista kulttuureista sen, mikä niissä on parasta, ja käyttää sitä omassa tuotannossani.


Korutaiteesta ja töistäni

Mitä korutaiteeseen tulee, niin pidän käyttökorujen valmistamisesta. Jos ihminen käyttää jotain korua, niin varmaankin hän silloin pitää siitä ja pukee sen ylleen ilolla. Haluan koruillani tuottaa iloa. Kaunis esine ilahduttaa aina silmää ja herättää myönteisiä tunteita. Minä haluan jakaa ihmisten kanssa sen kauneuden, jonka itse olen nähnyt. Kauneus auttaa rakastamaan.

Se, mitä tässä olen sanonut, saattaa kuulostaa sentimentaaliselta tai, kuten nykyään usein kuulee, kliseeltä. En pelkää sitä, koska sanat kauneus, ilo ja rakkaus ovat yhtä kuin ikuisuus. Ilman niitä voimme huonosti, elämä on kylmää ja yksinäistä.

Työni kertovat tarinaa, mutta haluan niiden inspiroivan katsojaa keksimään oman tarinansa, jätän tilaa katsojan mielikuvitukselle ja tulkinnalle.

Viimeinen käyttökorukokoelmani Grafica perustuu viivan ja selkeän muodon yhdistämiseen. Korujen materiaalina on hopea ja patina. Pintaan vedetty viiva, samoin kuin sana runoilijalla, on instrumentti, jonka avulla voi ilmaista tunteitaan. Runoilija valitsee riimin, minä valitsen muodon. Pyrin näissä töissäni minimalismiin, japanilaisen tanka-runon lakonisuuteen. Grafica-sarjan koruja on esillä käsityön museon museokaupassa.


» Lataa Nikolai Balabinin CV [rtf-muodossa]




Lisätietoja
Nikolai Balabin
Laihalantie 350, 54250 Rapattila
puh: 05-458 3361, 050-384 7770
balabin @ saunalahti.fi
www.saunalahti.fi/balabin