Kalevalan kaipuu
Jyväskylän käsityökoulun näyttely


Suomen käsityön museon Näytönpaikka-ikkunassa Jyväskylässä 26.5. - 8.8.2004



Keski-Suomen käsi- ja taideteollisuus ry on järjestänyt käsityön taiteen perusopetusta lapsille ja nuorille sekä aikuisille vuodesta 1990. Tänä vuonna Jyväskylän käsityökoulun opetukseen on osallistunut 295 lasta, nuorta ja aikuista, jotka opiskelevat 33 ryhmässä. Vuosittain käsityökoulussa valmistuu yli tuhat käsityötä hopeasormuksista puuarkkuihin ja silkkihuiveista mattoihin. Kevätnäyttelyssä on esillä vain murto-osa talven aikana tehdyistä töistä.

Tämän vuoden teemana on ollut Kalevala. Meillä suomalaisilla on kaipuu myyttiseen menneisyyteemme Kalevalaan, joka aina kiehtoo mielikuvitusta. Kalevala on moniulotteinen tarina maailman synnystä, ystävien tavoittelusta keinoja kaihtamatta. Kyse on siis kaipuusta - ystävien ja rahasammon kaipuusta aivan kuten nykyaikanakin.

Kalevalaan tutustuminen aloitettiin maailman syntytarinoilla kuten:
Lentelevi, liitelevi,
päähän polven laskeuvi.
Siihen laativi pesänsä,
muni kultaista munoa,
rautamunan seitsemännen.


Osa ryhmistä rakensi suuria paperisia munia, joita laskettiin valosoihtuina Tourujokeen. Alkumunia kultaisia ja rautaisia maalattiin myös kankaille. Kalevalan kansan - veden maan ja ilmanväen ideoinnissa käytettiin mm. Mauri Kunnaksen Koirien Kalevalaa ja Suomen Lasten Kalevalaa. Erilaiset hahmot saivat muotonsa paperin, tekstiilin, punonnan, puun, metallin ja keramiikan pajoissa. Myyttisiä paikkoja luotiin muovailemalla paperimassasta fantasiamaailmoja ja sprayaamalla paperisia tauluja.


Kalevalassakin tarvittiin taitavaa sammon takojaa - uuden keksijää ja tekijää - niitä tarvitaan myös nykyaikana. Erilaisia tekniikoita ja taitoja opitaan käsityökoulussa. Jyväskylän käsityökoulun näyttelyyn voi tutustua Suomen käsityön museon Näytönpaikassa, Kilpisenkatu 12, 40100 Jyväskylä, Puh. (014) 26 64370.

Lisätietoja
Keski-Suomen käsi- ja taideteollisuus Aivia ry
Jyväskylän käsityökoulu
Kivääritehtaankatu 8
40100 Jyväskylä
puh. 014-617 324
taitokeskus@aivia.fi
www.aivia.fi