Olkigalleria
Tuula Launosen olkiteoksia Suomen käsityön museon galleriassa 17.11.2004-9.1.2005

Espoon naisen kansallispuku. KUVA: Brage
Pahna-sarjan tyyny, verho ja lampunvarjostin, 2004. KUVA: Jouni Ojutkangas.

Olkitaiteilija Tuula Launonen (Alastaro, Mälläisten kylä) on ollut "pahnojen pauloissa" vuodesta 1995 kokeillen ja kehittäen oljen käyttöä. Launosen pysyvä näyttely on Alastaron Olkigalleria-nimisessä olkisavitalossa.

Suomen käsityön museon näyttelyssä on esillä hattuja, toppi, koruja ja sisustusesineitä (Pahna-sarjan tyyny, verho ja lapunvarjostin). Museon aulassa kohoavat pitkät, tyllille himmelikirjotut tai viiratut, reliefimäiset ja valoa läpäisevät työt - eräänlaiset modernit himmelit.

Tuula Launosen olkitöistä ja ohjeista ilmestyy kirja Atena Kustannukselta huhtikuussa 2005.

Tuula kertoo omasta työskentelystään seuraavaa:

Viljelemme vanhaa sukutilaa. Olki on oman asuinympäristöni, maaseudun raaka-aine. Se on aina ollut viljanviljelyn ikiaikainen oheistuote, joka on perinteisesti kuulunut maaseudun juhlaan ja arkeen. Vuoden kierron pimein juhla puettiin oljilla ja siten luotiin talonpoikainen joulutunnelma. Juhlaan luotiin valoa ja iloa arkisesta, kultaisia mielikuvia herättävästä oljesta.

Ennen teollisia raaka-aineita olki oli maatuva kertakäyttömateriaali, joka eristi kylmältä, kuumalta ja kosteudelta. Olki oli pehmikkeenä niin eläimillä niin kuin ihmisillä - pahnoina ja patjantäytteenä se on peittänyt niin lehmiparren kuin tuvankin lattian. Laskennallisen ja ohjatun kehityksen muuttaessa maaseudunkin elämäntapaa, olki ja oljen hyödyntäminen on vähitellen menettänyt käyttötarkoituksensa nykyisessä maaseutukulttuurissa. Kasvijalostus kehittää oljen kortta lyhyeksi, aaltoilevat viljapellot häviävät maisemasta. Automatisoidut eläinten suojat eivät saa enää aina olkikuiviketta.

Olen etsinyt oljen salaisuutta jyvästä valmiiksi tuotteeksi - tuntuu kun vähitellen olisin löytänyt sen. Olkityöskentelyni on ollut rauhallista etenemistä, yksittäisten uniikkiteosten valmistamista, uusien olkitekniikoitten kehittelemistä. Tuotteita kehitellessäni tavoittelen oljen luonnetta - valoa ja turvallisuutta. Kuten muutkin luonnonmateriaalit, olki vaatii jalostuakseen materiaalista tuotteeksi paljon käsityötä. Materiaali kulkee monta kertaa käsien lävitse ennen valmistumistaan valmiiksi tuotteeksi. Oljesta valmistettavien tuotteiden hintaan vaikuttavat eri työrupeamat: viljelytapahtumat, pellolta korjuu, kuivatus ja säilytys, materiaalin puhdistus ja lajittelu ja raaka-aineen muu valmistaminen ja lopullinen "taivuttaminen" tuotteeksi.

Olki on itsessään herkkä ja hauras materiaali. Sen vahvuutena oljenkeltainen väri, säännöllinen korsi ja sen kuidut. Olki yhdistetään käsitöissä usein toiseen materiaaliin - olkiliinassa se on loimi, himmelissä ompelulanka, huomenlahjaksi soveltuvassa puurasiassa olki näyttäytyy koristeltuna pintana. Käsityön museon galleriassa ja aulassa olevissa näyttelytöissä käyttämäni kevyt läpikuultava tylli löytyi oman tyttären morsiushunnusta. Tylli ja olki ovat molemmat turhamaiset, hauraat jopa vertauskuvalliset toistensa vastakohdat; olkikeltainen väri on kauniisti kypsynyt, kaiken kokenut ja tylli hauras unelma odotusta täynnä.

Näyttelyni teoksiin olen poiminut muistojeni arjesta turhamaisuuden hiput ja yhdistänyt ne materiaaleista vähäisimpään. Elämä maaseudulla maata viljellen ja eläinten ehdoin työskennellen on kokonaisvaltaista työtä. Siinä vastataan koko tapahtuman kierrosta itselle, ympäristölle ja EU:n valvojille. Lisäksi olemme sidottuja sukupolvien kiertoon ja kaiken jatkuvuuteen.
Tuula Launonen


Lisätietoja
Tuula Launonen, olkitaiteilija,
Mälläistentie 414, 32440 Alastaro
Puh. (02) 764 5118, (040) 732 776
www.olkigalleria.fi