ARTESAANIT kädentaitojen ammattilaiset
Jyväskylän aikuisopisto, käsi- ja taideteollisuusala
3.7.5.8. 2007 Suomen käsityön museon Näytön paikka


Juuso Kinnunen/ Lowrider -polkupyörä . Kuva: Liisa Korhonen, Suomen käsityön museo.

ARTESAAANIT Kädentaitojen ammattilaiset on näyttely, jossa on haluttu tuoda esille monipuolista ja taidokasta kädentaitojen osaamista. Näyttelyllä halutaan esitellä artesaanikoulutuksen monipuolisuutta. Koulutuksessa on mahdollisuus erikoistua ja kehittää itseään kohti ammattilaisuutta.

Kädentaitojen tuotteita on esillä niin nykyisiltä opiskelijoilta kuin jo valmistuneiltakin. Näyttelyssä olevat tuotteet esittelevät monipuolisesti alalla käytettäviä tekniikoita ja materiaaleja.

Näyttely on koottu opintojen aikana tai näyttötutkintona valmistuneista uniikkituotteista ja ne esittelevät tekijöidensä persoonallista otetta perinteisiin tekniikoihin ja niiden soveltamiseen.


Aila Kytölä / Painetut keijut; Veli-Antti Virtanen / Tuoli. Kuva: Liisa Korhonen, Suomen käsityön museo.

Tekstiilialan perustekniikoista näyttelyssä tulevat esille huovutus, kankaanpainanta ja kudonta. Näihin tekniikoihin on lisäksi yhdistetty tai sovellettu erikoistekniikoita kuten konekirjonta, loimimaalaus, reservivanutus ja polttopainanta.

Metallin ja puun taidokasta käsittelyä edustavat sisustustuotteet: metallivati, valaisin, tuoli ja Luovuus metalliteos sekä persoonallisen kulkijan Lowrider polkupyörä.

Nukkemuotoilun maailmaa ja erikoisosaamista esittelevät nuket Arvi ja Elviira sekä pienet painetut Keijunuket.


Juha Ahonen / Metallivalaisin; Pirjo Järvi / Huovutettu juhlapuku. Kuva: Liisa Korhonen, Suomen käsityön museo.

 

Lisätietoja koulutuksesta:
Koulutussihteeri Anneli Saarijärvi 020 540 6081
Kouluttaja Satu Tammikari 020 540 6084
www.jao.fi