TAITO -lehti 100 vuotta

Suomen käsityön museon Näytönpaikassa 11.4.-22.4.2007



TAITO -lehti juhlii yhtäjaksoisen julkaisun vuosisataa 2007

 

TAITO -lehden edeltäjät aloittivat kunniakkaan julkaisutoiminnan, käsityöalan oman lehden kustantamisen Suomessa jo vuonna 1907. Suomen Käsityönopettajain Liitto (nyk. Käsi- ja taideteollisuusalan opettajat KTO ry) päätti aloittaa, johtaja Lauri Mäkisen ehdotuksesta, oman äänenkannattajan Käsiteollisuus-lehden julkaisemisen. Lehti sisälsi käsityömalleja ohjeineen sekä artikkeleita aidon suomalaisen käsityön taidokkuudesta. Käsiteollisuuden lakattua ilmestymästä perustettiin uusi lehti Lastu ja lanka, joka tuli jatkamaan kotoisen käsityön edistämisen julkaisutoimintaa. Vuonna 1935 perustettiin arkkitehti, kotiteollisuustarkastaja Yrjö Laineen käynnistämänä Kotiteollisuus. Vuonna 1946 hän lahjoitti Kotiteollisuus-lehden Kotiteollisuusjärjestöjen keskusliitolle, josta tuli lehden kustantaja. Liiton vaihdettua nimensä Käsi- ja taideteollisuusliitto Taito ry:ksi myös lehden nimi muutettiin vuonna 1991 TAITO -lehdeksi.

 

Käsityö uudistuu 2000-luvulle

Nykypäivän haasteet ovat uudet, sillä käsityö kamppailee ihmisten ajasta. Tämän päivän megatrendinä on kiire. Sen rinnalle nousee vastapainoksi hiljaisuuden ja käsityön arvostus, luovuuden etsiminen ja inhimillisyys. Käsillä tekemisen hyvinvointia ja mielihyvää tuottavaa tunnetta ei enää väheksytä. Ihminen tarvitsee järkevää tekemistä käsilleen. Tiedon jäsentäminen vaatii keskittymistä ja rauhaa, käsityön parissa vietetty aika selkiyttää ajatuksia ja aivot työskentelevät ratkoen ongelmia. Kynätyöntekijän mieli lepää puita pilkkoessa tai kutoessa.

TAITO-lehti tunnetaan alan suomalaisena malli- ja aikakauslehtenä. Se ilmestyy 6 kertaa vuodessa ja sillä on vakiintunut ja tyytyväinen lukijakunta. TAITO-lehden suomalaiset käsityömallit ja ohjeet perustuvat paljolti alueellisen kulttuurin antiin, luonnonmateriaaleihin ja perinteisiin tekniikoihin, joihin sovelletaan tämän päivän muoti-ilmiöt. Neulominen on kaikkien aikojen vanhimpia tekniikoita, mutta edelleenkin niin pop! Pitkän historiansa ansiosta lehti antaa juuret ja siivet suomalaiselle vahvalle käsityökulttuurille myös tähän päivään.

 

Valtakunnallista Taito-viikkoa vietetään 14.-21.4.2007 käsi- ja taideteollisuusyhdistyksissä ympäri Suomen.

Taidon 100 vuotta -verkkonäyttely löytyy osoitteesta www.craftmuseum.fi/taitolehti

Lisätietoja
Kati Ekko-Ronkainen
Taito-lehden toimituspäällikkö
(09) 7519 1930
kati.ekko-ronkainen(at)taitogroup.fi