Näyttely Suomen käsityön museossa


Suomen käsityön museossa nähdään Marita Vennon suunnittelemia iltapukuja, jotka tuovat kansallispukukankaat uuteen valoon. Karajan on kokoelma, jolla Marita Vento osallistui nuorten suunnittelijoiden muotinäytökseen Lontoossa vuonna 1999. Kokoelma on suunnittelijan lopputyö Salfordin yliopistosta Manchesterista.
Marita Vento kertoo, että tavoitteena pukusuunnittelussa oli paitsi kansallispukukankaan uudenlainen käyttö myös perinteisen suomalaisen materiaalin kansainvälistäminen. Malliston puvut on valmistettu tunnetun kansallispukuvalmistajan Vuorelman perinteisistä villa-, pellava- ja kansallispukukankaista.
Suunnittelija on kiinnostunut rokokoo-tyylistä ja siihen kuuluvista koristeellisista ja loistokkaista puvuista. Hän on hakenut inspiraatiota muun muassa aurinkokuninkaan palatseista Ranskasta. Suomalaisena hän haluaa näyttää, että myös meidän kulttuurissamme osataan tehdä näyttäviä ja tyylikkäitä asuja, jotka pystyvät kilpailemaan rokokoon loiston kanssa.
Puvut laskeutuvat kauniista, ovat ajattoman veistoksellisia, mielikuvituksellisia ja saavat Marita Vennon mukaan kantajansa tuntemaan itsensä naiselliseksi. Etenkin iltapukuihin on käytetty runsaasti kangasta, kuhunkin on käytetty jopa kymmenen metriä kansallispukukangasta ja 80 metriä tylliä. Suomalaiseen kulttuuriin liittyvät elementit näkyvät myös koristeluissa. Esimerkiksi hirvi- ja poroaiheet ovat saaneet mallinsa muinaisista kalliopiirroksista.
Näyttelyyn on vapaa pääsy.