KÄSITYÖLÄISTEN ESITTELY

Inger-Anni, Tuomas ja Anne Palojärvi

Enontekiön Kultiman Kuttasesta

Poro on Palojärven perheen elannon antaja ja sen elämä määrä työtahdin eri vuodenaikoina. Inger-Anni ja Tuomas ovat perineet omilta vanhemmiltaan monipuoliset kädentaidot. Inger-Anni taitaa pehmeiden materiaalien saamenkäsityötaidot. Saamenpuvun eri osat lakit, takit, huivit, nutukkaat ja vuotakengät syntyvät hänen taitavissa käsissään. Sisna, verka, talja ja nauhat löytävät oikeat paikkansa puvun, jalkineiden, säilyttimien ja kuljettimien eri osissa. Inger-Anni tuntee omaan Enontekiön alueen pukuunsa liittyvät muodin muutokset, sillä pienimmistäkin uusista vivahteista hän saa tiedot tyttäriltään. Heille Inger-Anni on puolestaan välittänyt omia käsityötaitojaan. Hän on opettanut eri saamenkäsityötekniikoita monilla kursseilla. Laavuntekoakin Inger-Anni hän on kiertänyt opettamassa laajalla alueella.

Tuomas Palojärvi taitaa monet puutyötekniikat ja hopean työstäminen on tullut tutuksi viime vuosina käytyjen kurssien myötä. Hopeinen komsiopallo odottikin valmiina, kun ensimmäinen lapsenlapsi syntyi muutama vuosi sitten. Komsion eli saamelaislapsen kehdon Inger-Anni ja Tuomas valmistivat yhteistyönä ensimmäiselle lapsenlapselleen.