cmf

suomen käsityön museo - craft museum of finland



t i e d o t e

Ryijykuumeen lämpökäyrät –seminaari

Ryijykuumeen lämpökäyrät –seminaari Perjantaina 9.11.2007 klo 10-17 Jyväskylän yliopisto, Mattilanniemi 2, Agora

Suomen käsityön museon Ryijykuume! Ryijyinnostuksen vaiheita 29.9.–2.12. 2007 näyttelyyn liittyen Suomen käsityön museo, Jyväskylän yliopiston opettajankoulutuslaitos ja Jyväskylän seudun kansalaisopisto järjestävät yhdessä Ryijykuumeen lämpökäyrät -seminaarin Jyväskylässä pe 9.11. klo 10–17.


Kuvassa on Suomen käsityön museon tuottama ryijy-starttipaketti nuorille, Kinos-sarjan Kalma-ryijy. Muut sarjat ovat talven sininen Mahti, keväisen vihreä Verna ja joulunpunainen Hehku. Kuva: Liisa Korhonen / Suomen käsityön museo

Seminaarissa on luennoitsijoina useita asiantuntijoita: Leena Svinhufvud luennoi 1900-luvun alkupuoliskon innostuksesta nostaa ryijy suomalaisuuden symboliksi ja taiteeksi, Leena Willberg kertoo Tampereen museoiden ryijykuumeesta eri vuosikymmeninä ja miten se näkyy museon koko maan kattavassa ryijykokokoelmassa. Keräilijä Tuomas Sopanen kertoo omasta ryijykuumeestaan ja sen oireista, Suomen Käsityön Ystävien edustaja kertoo ryijyjen markkinoijan näkökulman vuosikymmenten ryijykuumeeseen, tekstiilitaiteilija Ritva Puotila kertoo puolestaan oman näkökulmansa 1950 ja 1960-luvun taideteollisuuden ryijykuumeesta. Tekstiilikonservaattori Anne Vesanto kertoo ryijyn materiaalien muutoksen vaikutuksista ryijyn ulkonäköön, Touko Issakainen vertaa varhaisen ryijyn ja taideryijyn valmistusta ja kertoo myös omasta nykyryijy-kuumeestaan ja lopuksi luodaan katsaus miten aikakauslehdet ovat nostattaneet ryijykuumetta ja millaisia muistoja yksityisillä ihmisillä liittyy ryijykuumeeseen ja ryijyihin.

RYIJYKUUMEEN LÄMPÖKÄYRÄT-SEMINAARIN OHJELMA

10.00 -11.00 Ilmoittautuminen ja kahvi

11.00- 11.15 Seminaarin avaus FT, Anna-Marja Ihatsu

11.15 -11.45 FM, museolehtori Leena Svinhufvud, Designmuseo

Miten ryijystä tuli Koko Suomen ryijy - kansantaidetta, ryijyteollisuutta ja moderneja taideryijyjä
Esteettisesti arvostetusta kansanryijystä solmittiin 1900-luvun alusta lähtien suomalaisuuden symbolia. 1920-30 -lukujen ”ryijykuume” vei länsisuomalaisen ja rannikkoseutujen perinnetekstiilin ennennäkemättömällä tavalla suomalaisiin koteihin, ja nyt taiteilijoiden suunnittelemana. Samaan aikaan ryijystä kehitettiin tekstiileissä modernin taiteen keskeinen väline. Ryijyn välityksellä uusien suunnittelun ja taiteen ammattilaisten työ liitettiin mielikuvissa Suomen kansan perinteeseen ja naisten työhön agraarikulttuurissa.
Leena Svinhufvud luennoi ryijyjen kansallisesta projektista 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Hän viimeistelee taidehistorian väitöskirjaansa maailmansotien välisestä tekstiilitaiteesta Suomessa.

11.45 -12.15 Professori Tuomas Sopanen
Pienessä liekissä ison innostuksen alku.
Ensimmäinen itu ryijykiinnostukseeni tuli esiin 1980-luvun alussa, jolloin sisareni lupasi tehdä väitöslahjaksi ryijyn. Valintaa varten selailin pitkään ryijykirjoja ja muistan, että valinta kansanomaisen ja modernin ryijyn välillä oli vaikea. Sitten ei pitkään aikaan tapahtunut mitään erityistä ryijyjen suhteen. Kuitenkin matkoilta ja joskus huutokaupoistakin ostelin silloin tällöin kelimejä. Sitten jossakin vaiheessa tajusin uudelleen, että onhan meillä Suomessakin kelimejä muistuttavia väreiltään rohkeita ja kuvioinniltaan selkeitä ja yksinkertaisia kansantekstiilejä, ryijyjä. 1. ryijyni hankin 1997, ja sen jälkeen hankin hyvin harvakseltaan kansanomaisia ryijyjä. Kun huutokaupasta löytyi Pathetique, innostuin, ja aloin hankkia mahdollisuuksien mukaan myös moderneja ryijyjä. Vähitellen heräsi ajatus kokoelmasta, jossa olisi yleiskatsaus ryijyn koko kehityksestä aivan nykypäivään saakka. Innostava vaikutus oli Kari-Paavo Kokin v. 2005 järjestämällä pienellä näyttelyllä Heinolan museossa, jossa näin suurimman osan silloisista n. 25 ryijystäni yhdellä kertaa. Tällä hetkellä kokoelmassani on n. 180 ryijyä (nyt jo yli 200), vanhin vuodelta 1778 ja uusin vuodelta 2007. Hartain toiveeni on, että kokoelmaa voisi esitellä sekä Suomessa että ulkomailla ja että se herättäisi lisää ihmisten kiinnostusta ryijyihin

12.15 -12.45 Fil. maist. museoamanuenssi, eläkkeellä Leena Willberg

Tampereen museoiden ryijykokoelma sadan toimintavuoden kaarella
Miksi ryijyjä on kerätty ja edelleen kerätään? Tampereen näkökulmasta se on alusta saakka ollut itsestäänselvyys. Kokoelman muotoutumiseen ovat vaikuttaneet monet osatekijät: museonjohtajien henkilökohtaiset näkemykset, käytettävissä olevat varat, museotoimessa tapahtuneet hallinnolliset ja vastuualuemuutokset sekä niiden myötä kokoelmakartunnan painotukset ja linjavalinnat. Tuloksena on Suomen toiseksi laajin ryijykokoelma, tähän mennessä runsaat 500 objektia yli 200 vuoden aikahaarukassa.

13.45 -14.15 Ryijyjen markkinoijat (mm. Wetterhoff Oy, Ryijypalvelu-RP ja Pirkanmaan kotityö) esittäytyvät powerpointtina.

14.15 -14.45 Tekstiilitaiteilija Ritva Puotila
Ryijyjä jo puolivuosisataa
Luodessaan Woodnotes-tuotteiden harmoniset malli- ja väriyhdistelmät Ritva Puotila on antanut perinteiselle paperinarulle kokonaan uuden statuksen. Hän kiinnostui tekstiileistä jo lapsena, ja myöhemmin opiskeluaikoina hän alkoi ottaa osaa suunnittelukilpailuihin voittaen useita palkintoja suomalaisen ryijyn suunnittelukilpailuissa. Ritva Puotila sai myös ensimmäisen palkinnon Villayhtymän, tuolloin Suomen suurimman villatehtaan, järjestämässä muotikankaiden suunnittelukilpailussa.
Pian valmistuttuaan tekstiilitaiteilijaksi Ritva Puotila voitti ensimmäisen kansainvälisen palkintonsa, kultamitalin Milanon XII Triennaalissa ryijyllään ”Zeus”. Vuonna 1961 hänelle myönnettiin ensimmäinen palkinto pöytätekstiilien suunnittelusta amerikkalaisen Dansk International Designs Ltd:n järjestämässä kutsukilpailussa. Palkintojen myötä oman studion perustaminen tuli mahdolliseksi, ja kansainvälinen ura freelance-suunnittelijana tarjosi Ritva Puotilalle haastavia suunnittelutehtäviä useille yrityksille Pohjoismaissa, USA:ssa ja Kaukoidässä. Työskentely amerikkalaisyritykselle johti yhteistyöhon Pohjoismaiden suurimman pellavatehtaan, Tampellan kanssa. Sisustustekstiilien lisäksi Tampella valmisti teollisuustuotteita ja käytti paperinarua kaapelieristyksiin. Tampellassa Ritva Puotila oppi ymmärtämään paperinarun erilaisia 2004. Lähde: http://www.woodnotes.fi/fin/pages/ritva_puotila.html

14.45 -15.15 Johtava konservaattori Anne Vesanto, Suomen käsityön museo
Ryijykudos – tavalla tai toisella
Tekstiilikonservaattori Anne Vesanto kertoo ryijyissä käytettyjen erilaisten materiaalien vaikutuksista ryijyn olemukseen ja ulkonäköön. Ryijyn nukkaa ja pohjamateriaalia ja teknistä toteuttamista tarkastelemalla ryijyn voi ajoittaa tiettyyn aikakauteen ja joskus jopa paikallistaa.

15.45 -16.15 FM, tekstiilitaiteilija, perinteentutkija Touko Issakainen
Nykytaiteilijan ryijy
Tutkija ja taiteilija Touko Issakainen vertaa varhaisen ryijyn ja taideryijyn valmistusta. Vaikka aika on tuonut uusia materiaaleja, sama tekniikka vaikuttaa sekä menneiden vuosisatojen ryijyn että nykyryijyn estetiikkaan. Touko kertoo myös omasta nykyryijykuumeestaan ja sen kehittymisestä; ryijytaiteilijana toimiminen on yllättäen johdattanut katsomaan ryijyä uudesta näkökulmasta myös tutkijana.

16.15 -16.35 Museolehtori Raija Manninen, Suomen käsityön museo
Ryijy vaatii tilaa
Raija Manninen luo pikasilmäyksen menneitten vuosikymmenten aikakausilehtiartikkeleihin, joissa ryijykuumeen lämpökäyriä esitellään ja miten tauti koetaan tavallisissa kodeissa: millaisia muistoja yksityisillä ihmisillä liittyy ryijyihin.

16.35 -16.45 Opiskelija Helena Vuorio
Ryijysalkku muistojen herättäjänä
Helena Vuorio esittelee ryijysalkkua ja sen testaamista kahdessa vanhusten ryhmässä. Vanhusten kerhoihin, päiväkoteihin ja hoitolaitoksiin lainattava salkku on tarkoitettu herättämään muistoja ryijyistä ja tekstiilitöistä, kun itse ei enää pysty tekemään käsitöitä. Henkilökohtaisten muistojen jakaminen on virkistävää ja merkityksellistä henkilöille itselleen ja samalla osa suomalaista käsityökulttuuria voi siirtyä seuraaville sukupolville.

 

Seminaarimaksu 50 €. Ilmoittautuminen Jyväskylän seudun kansalaisopistoon puh. (014) 626 595.

 

Luennoitsijaesittelyt

FM, museolehtori Leena Svinhufvud, Designmuseo

Minun kuumeeni ei usein nouse ryijystä, vaikka kyseessä on monin tavoin kiehtova ja usein lumoavan kaunis esine. Minua hiostaa pohtia, miten ryijyä on tulkittu eri tilanteissa, ja mihin asetelmiin se on sijoitettu.
Ryijy tekstiilien ikiaikaisen perinteen jatkajana modernissa maailmassa ja erityisesti nykyaikaisessa tekstiilitaiteessa on kiehtova dilemma. Tutkin taidehistorian väitöskirjatyössäni suomalaisen tekstiilitaiteen syntyä osana taideteollisuuden modernisoitumista maailmansotien välisenä aikana. Ryijy näyttäytyy aineistossani sekä arvokkaimpana suomalaisen kulttuurin ja taiteen tuotteena että hankalana pölypesänä, menneen ajan kuvana. Se tuntuu generoivan keskustelua, joka on ylikuumenemisherkkää!


Kuvassa Milanon triennaalinäyttelyn Suomen osastolta vuodelta 1933 on kaksi upouutta ryijyä, vasemmalla Eva Anttilan Ajopelit ja oikealla Eva Brummerin Talja. Kuva: Designmuseo.
Svinhufvudin ryijy:
Kuvassa Milanon triennaalinäyttelyn Suomen osastolta vuodelta 1933 on kaksi upouutta ryijyä, vasemmalla Eva Anttilan Ajopelit ja oikealla Eva Brummerin Talja. Molemmat ryijyt viittaavat omalla tavallaan kansanperinteeseen, ja vastaavat samanaikaisesti modernin suunnittelun haasteisiin. Ajopelit-ryijyn kaavamainen sommittelu ja pelkistetty kuviointi liittyvät mallin käyttöön käsityötarvikepakkauksissa, jotka olivat 1930-luvun taitteen uusi tuoteinnovaatio. Talja-ryijyssä on materiaalin ja käsityön ekspressiivisyyteen liittyvää estetiikkaa, josta tuli myöhemmin yksittäiskappaleena kudotun taideryijyn ydinajatus. Käytettävyyttä ja sarjatuotantoa painottava funktionalismi pyrki siivoamaan pois ryijyn ja korosti pelkistettyjen kankaiden tehtävää sisustuksissa. Tätä ihannetta kuvassa edustavat Maija Kansasen suunnittelemat käsin kudotut tekstiilit.

Professori Tuomas Sopanen
Olen koulutukseltani kasvifysiologi ja biokemisti, ja olen toiminut tutkijana VTT:n biotekniikan laboratoriossa ja vuosina 1990-2003 kasvifysiologian ja biotekniikan professorina Joensuun yliopiston biologian laitoksella. Harrastuksiini on pitkään kuulunut keramiikka, sekä tekeminen että keräily. Samoin olen keräillyt mm. kelimejä ja ryijyjä. Ryijyjen keräilyn aloitin n. 10 vuotta sitten, mutta pääosa kokoelmaani on kertynyt parin viime vuoden aikana. Saadakseni läheisemmän kosketuksen olen itse tehnyt yhden pienen modernin ryijyn. Olen myös hieman aloittanut yhden vanhan ryijyn korjailua, mitä varten olen värjännyt lankoja kasviväreillä.


Sininen Liekkiryijy Suomen Käsityön Ystävien ryijykuvastosta
Sopasen ryijy:
Ensimmäinen itu ryijykiinnostukseeni tuli esiin 1980-luvun alussa, jolloin sisareni lupasi tehdä väitöslahjaksi ryijyn. Valintaa varten selailin pitkään ryijykirjoja ja muistan, että valinta kansanomaisen ja modernin ryijyn välillä oli vaikea. Kun sitten haluamaani Uhra Simberg-Ehrströmin Siemen-ryijyä ei voinut saada, päädyin siniseen Liekki-ryijyyn.

Fil. maist. museoamanuenssi Leena Willberg eläkkeellä,Tampereen museot
Ryijy on aina kuulunut elämääni. Ensimmäisen kontaktin siihen sain kolmen kuukauden ikäisenä. Kun minut valokuvattiin, taustalla riippui Impi Sotavallan Kevään tulo. Vähän vanhempana istuin sunnuntaisin isoäidin sohvalla Aino Baeckmanin Elämänkukan alla. Oman ryijyni ompelin kesällä 1959, mallina oli Heli Vuori-Soinin Pakkanen. Työskentelin Tampereen museoissa kolme vuosikymmentä. Ryijykokoelmasta tuli ajan myötä yksi minulle rakkaimmista osakokoelmista. Jo harjoitteluaikana Hämeen museossa kohtasin ryijyjen maailman. Myöhemmin olin mukana, kun Tampereen museoiden ryijyt kesällä 1977 dokumentoitiin, tyypitettiin ja uusluetteloitiin. Niiden kauneus, lämpö ja koristelun arvoituksellisuus valloitti minut. Sain seurata pitkään kokoelman kasvua ja monipuolistumista. Keväällä 1991 Hämeen museo täyttyi ryijyistä suurnäyttelyssä Suomalainen ryijy. Se oli urani tähtihetkiä. Senkin jälkeen minulla on ollut onni osallistua moniin ryijyä koskeviin projekteihin.


Morsiusryijy Tyrväältä
1800-luku
KUVA: Vapriikin kuva-arkisto.
Kuvaaja Raija Grahn.
Willbergin ryijy: morsiusryijy HM 1201:1
Hämeen museon kokoelmiin vuonna 1924 tullut morsiusryijy HM 1201:1 edustaa kansanomaisen ryijytaiteen huippua. Tyrvääläisen alkuperänsä vuoksi se on minulle itselleni läheinen, kuvitteellinen yhteys satakuntalaisiin juuriini.

 
Tekstiilitaiteilija Ritva Puotila

Kukapa ei pitäisi nukitetusta villatekstiilistä, sen lämmöstä, pehmeydestä ja värien syvyydestä. Kaikki ne kauniit veneryijyt, morsiuspeitot ja vihkimatot joita museoissa voi ihailla, ovat sitä taustaa, joka on tietoisuudessa, mutta aikaa mikä on jo mennyttä. Kansallisromanttisten ryijyjen funktionaalisuus viehättää ja kertoo romanttisesti ajasta jolloin kodin sisustus tehtiin kestämään vuosikymmeniksi.
Oma kosketus ryijyyn tulee äidin kautta. 30-luvun loppupuolella hän ompeli ryijyn minua odottaessaan. Tämä tekstiili oli kotini arvopaikalla koristeena ja kodikkuuden lisänä. Kun ryijy tuli toisen kerran voimakkaasti elämääni olin vähän yli kaksikymppinen taideopiskelija Ateneumissa. Muistan miten ihastuin Kirsti Ilvessalon ryijyyn Taidehallin näyttelyssä 50-luvun loppupuolella. Tämä ryijy hohti jalokivimäisen syvältä turkoosina ja mustana.
Toinen sykähdyttävä nuoruudenkokemukseni oli nähdä ryijy Kuhmoisista, vuodelta 1695. Tein niihin aikoihin opiskelijana lasimaalausluonnosta kuultavalle paperille Ateneumin käytävän ikkunaan. Se oli mustansininen ja syvänpunainen,mustin puittein.Läpitunkeva valo sai värit hohtamaan.Ohikulkevat opiskelijat ja rehtorimme huomauttelivat sen tekstiilimäisyydesä. Siihen aikaan oli ryijysuunnittelukilpailuja, joihin opiskelijatkin voivat osallistua. Kilpailin, ja joka kerta menestyin jotenkin.Sitten seurasi pyyntöja toteuttaa luonnoksia. Menin sydän pamppailen Suomen Käsityön Ystäviin. Lankavarasto oli mielestäni taivaallinen. Leikkasin vyyhdeistä ihania värimalleja värikarttaani varten. Tästä kuulin myöhemmin. Oltiin luultu varastossa olleen rottia. Siitä kuitenkin alkoi yli viisitoistavuotta kestänyt ryijykausi elämässäni.Tein ehkä sata ryijymallia vuosien 1958-1974 välillä ja jälkeenkin.
Rakastin jokaista toteutettavaa ryijyä. Sain tehdä töitä huippukutojien kanssa mm. Lisa Rosenbergin ja Anneli Marjaniemen kanssa. Ihmettelin ja ihailin Annelin omantunnontarkaa luonnoksen seuraamista. Valvoin ensimmäiset kappaleet. Analyysin jälkeen valitsin värilangat, joita sitten kutomisen aikana mahdollisesti vielä lisättiin.Yhteistyö oli suurenmoista ja meille molemmille eräänlaista juhlaa saada illuusio näkyviin. Jokainen uusi työ sai minut innostumaan yhä enemmän, tekemään luonnoksia ja haaveilemaan värivaikutelmista. Ensimmäisissä ryijyissäni oli kuviomuotoja jotka vuosikymmenien aikana katosivat ja muuttuivat maalauksenomaisiksi väripinnoiksi. Näin tuli haasteellisemmaksi lankalaatujen vaikutus sekä nukkien korkeudet, tiheydet jne.
1970-luvulla aloitin lisäämään villan joukkoon aivinaa saadakseni pintaan utuisuutta ja lisää väriä. SKY:n villalankakartta oli myös vähentynyt entisestään. Tästä alkoivat kokeiluni yhdistää myös paperilankaa, pellavaa ja villaa nukitukseen. Tämä antoi mahdollisuuden uuteen muotoon ja reliefimäisyyten. Kokonaan paperista ja paperinarusta tehtyjä ryijysolmutöitäni en halua kutsua ryijyiksi,koska minulle ryijy on aina määrätynkokoinen suorakaide,siis ”peitto”. Ritva Puotila 7.11.2007

Ritva Puotilan ryijy
 

Puotilan itse suunnittelema Lumimyrsky
valm. 1966-1967

www.woodnotes.fi/fin/pages/ritva_puotila.html

Johtava konservaattori Anne Vesanto, Suomen käsityön museo
Annikki Toikka-Karvosen Ryijy-kirja tuli kotikirjahyllyymme heti julkaisemisensa jälkeen vuonna 1971. Jo tuolloin teini-ikäisenä, mutta kotini peruja taideteollisuusherätyksen saaneena, muistan katsoneeni kirjasta muutamaa tosi komeaa 1700-luvun ryijyä, joissa on vain väripintaa ja mahdollisesti yksi tai pari isoa kuviota – hyvin samantyyppistä eleetöntä tyylikkyyttä kuin lähes pari sataa vuotta myöhemmin suomalaisen taideteollisuuden loistokautena 1900-luvun puolivälissä. Uhra Simberg-Ehrströmin väriryijyistä oli myös kuvia, mutta Neljä väriä –ryijyn pienehkö kuva antoi vain aavistuksen siitä värien kauneudesta, jonka myöhemmin näin näyttelyissä.


Oras
suunnittelija Simberg-Ehrström, Uhra-Beata
v. 1960-1969
Vesannon ryijy: Uhra Simberg-Ehrström: Oras
Olin jo Wetterhoffilla opiskelemassa kudontaa, kun Suomen Käsityön Ystävien satavuotisnäyttely avattiin Amos Andersonin taidemuseossa 1979. Näyttelyssä oli paljon kaunista, mutta suurin elämys löytyi kuitenkin näyttelyyn liittyvästä pienestä historiikkijulkaisusta. Siinä on kuva Simberg-Ehrströmin Oras-ryijystä, jossa on kirkkaan vihreä keskiala ja ruskean sekä sinivioletin väreihin sävytetyt kehyslistat. Ryijyssä on oikeastaan vain väripintoja, mutta värien sävytyksellä on luotu myös hyvin voimakkaasti kolmiulotteinen kuva. Olen katsellut kuvaa usein ja pitkään, uppoutunut vihreään väriin ja ihaillut kauneutta, täydellisyyttä, suurta iloa ja levollisuutta.

FM, tekstiilitaiteilija, perinteentutkija Touko Issakainen

Yksityiskohta Issakaisen ryijystä, 2004.
Valokuvaaja Maija Savolainen.
Koska tutkijana ja kirjoittajana olen koko ajan tekemisissä sanojen kanssa, pyrin ryijytaiteilijana välttämään kaikkea sanallistamista ja suunnitelmallisuutta. Käyttämällä teoksissani kierrätysmateriaaleja ja löydettyjä esineitä pyrin sekä tavoittamaan kansanomaisen ryijyjen tekemisen tavan että horjuttamaan sitä vakavuutta, jolla ryijytaiteeseen usein suhtaudutaan.

Museolehtori Raija Manninen, Suomen käsityön museo
Minä sain tartunnan ryijykuumeeseen Leena Svinhufvudilta hänen ollessaan Suomen käsityön museon näyttelyintendenttinä 1990-luvulla. Solmimme silloin YYA-sopimuksen ryijyihin liittyvistä lehtiartikkeleista. Minä olin kyllä enemmänkin saaja kuin antaja. Sen jälkeen ryijykuume on ollut piilevänä, kunnes tänä syksynä se tuntuu nousevan käsityön museon Ryijykuume-näyttelyn myötä. Tauti on aiheuttanut mm. kuvailutulkkauksen tilaamisen yhdestä 1800-luvun morsiusryijystä ja ryijysalkun teettämisen.

Mannisen ryijy
Näin Lustossa kesällä 1998 tanskalaisen Anne-Mette Holmin Tanskan turkit – näyttelyn. Näyttelyssä oli hänen villalangasta ommellen tehtyjä ryijyjä, jotka olivat luonnollista kokoa olevia eläimentaljoja: suden, karhun, ilveksen, ketun, mäyrän ja ahman sekä uroksen että naaraan ’taljat’. Olin myyty varsinkin ketuntaljasta. Ryijy oli palannut lähtöpisteeseensä.

Opettajaopiskelija Helena Vuorio, 23
Opiskelen Savonlinnan opettajankoulutuslaitoksella viimeistä vuotta tekstiilityön ja teknisen työn opettajaksi. Opintoihini kuuluu projektiharjoittelu, jota suoritan parhaillaan Suomen Käsityön Museossa.


Mummon tekemä ryijy
Vuorion ryijy
Ryijy-innostukseni on heräillyt salakavalasti viimeistään tämän ryijyprojektin tiimoilta. Koulutukseeni sisältyi pieni tietoisku ryijyistä, mutta silloin vielä aihe ei herättänyt suurempia intohimoja. Oman asuntoni seinälle otin ryijyn aika käytännöllisistä syistä, seinät olivat tyhjät ja huone kaipaisi jotain joka ehkäisisi kaikumista. Mummoni itselleen tekemä ryijy pääsi kaapin pohjalta uudelleen käyttöön. Suhtautumiseni ryijyyn muuttui oikeastaan vasta tänä syksynä aloitettuani museolla harjoitteluni. Sain tehtäväkseni suunnitella ryijymuistoihin liittyvän nostalgia-salkun. Ajatuksena oli koota salkkuun esineitä ja valokuvia, jotka herättäisivät iäkkäimmissä ihmisissä ryijyihin liittyviä elämyksiä, tunteita ja muistoja. Salkkua tehdessäni ryijy ei ollut enää etäinen muinaisjäänne, vaan tekstiili, josta tuntui löytyvän monenlaista tarinaa ja muistoa. Katsellessani vanhoja valokuvia, jossa ryijy oli nostettu kodin parhaalle paikalle ja sen edessä poseerattiin mitä erilaisimmissa tilanteissa, ajattelin, että ryijyn täytyy olla todella merkityksellinen asia. Samalla tulivat tutuksi myös oman sukuni tarinat, jotka jollain tavalla liittyivät ryijyyn.

 

Lisätietoja:

Anna-Marja Ihatsu
OKL/Jyväskylän yliopisto
puh. (014) 2601 804
ihatsu@edu.jyu.fi

Raija Manninen
museolehtori, Suomen käsityön museo
puh. (014) 26 64376
etunimi.sukunimi(at)jkl.fi

Hannele Ollakka
Jyväskylän seudun kansalaisopisto
puh. (014) 626 599, 050 502 1597
hannele.ollakka(at)jkl.fi

» Lisää tietoa Suomen käsityön museon näyttelystä Ryijykuume!





[ s u l j e   i k k u n a]