TIEDOTE
Kuvat: Anneli Hemmilä-Nurmi.

PARATIISIPUVUSTO

Tekstiilisuunnittelija Helbe Pajari on tutkinut vaatetushistorian ja kulttuuriantropologian näkökulmista vainajan vaatettamista ja kehitellyt vaatemalliston, jota hän kutsuu Paratiisipuvustoksi. Mallistoon kuuluu 18 juhlavaa pukua miehille ja naisille. Pukujen lähtökohtana on alkuseurakunnan Linea alba, pitkä nilkkoihin ulottuva valkoinen pellavasta kudottu pitkähihainen alustunika. Pukujen leikkaukset, materiaalien pehmeä tuntu, käsin kirjotut yksityiskohdat ja vaatteen puettavuus ja peittävyys tekevät niistä juhlavia. Paratiisipuku on ennen kaikkea matkavaate, vihje uuden alusta. Paratiisipukumalliston latinakielinen nimi Linteum tarkoittaa käärinliinoja. Luonnonmateriaaleista: pellavasta, puuvillasta ja silkistä valmistetut kankaat ovat maatuvia kuten ihminenkin.

Pajarin Vernum-yritys toimii Korppoossa, Turun saaristossa. Siellä on tyhjää tilaa ja hiljaisuutta tilaa ajatella, vaativan työn tekeminen kun vaatii perspektiiviä. Vernum viittaa liljan suvun latinankieliseen nimeen. Yrityksen logossa oleva elämänpuu esiintyy eri kulttuureissa. Logossa on kristillisen perinteen sielun kyyhkylinnut, sekä puun oksat ovat sitoutuneet kuten kankaassa sidokset. Pukuja välittävät hautaustoimistot ja niitä voi tilata myös suoraan Pajarin ateljeesta.

Paratiisipuvut on suunniteltu lohdutukseksi niille, jotka ovat menettäneet omaisensa tai ystävänsä. Minulle vainajan vaatteen tekeminen on valoisa, miltei pyhä hetki, jossa ei ole mitään synkkää. Kun tilanne on lopullinen, pienetkin asiat on tehtävä täydelliseksi.

Järjellä ja tunteella ajatellen kuolinpaita viimeinen matkavaate on mielenkiintoinen. Kuka on oikeastaan vaatteen lopullinen käyttäjä: vaatteen pukija vai vainaja? Kuten minkä tahansa markkinoitavan tuotteen, myös kuolinvaatteen on täytettävä monet ehdot. Vaatteen pitää olla helposti puettava ja kaunis. Sen pitää olla tarpeeksi peittävä ja kauluksen korkea, jotta mahdollisen ruumiinavauksen jäljet peittyvät, koska haluamme nähdä tyynen ja seesteisen lähtijän. Materiaalien pitää maatua samaan tahtiin käyttäjän kanssa. Materiaalien ja yksityiskohtien pitää korostaa lähtijän persoonaa, eikä liioitella kuten teollisesti valmistetun kuolinvaatteen tekokuitupitsit solmiota käyttämättömän vanhan miehen kauluksessa.

Kuoleman kieltävässä kulttuurissamme oman kuolinpaidan hankinta ajoissa koetaan oudoksi. Sen ajatellaan jopa jouduttavan omaa kuolemaa. Kuitenkin kuolema tulee vastaan kaikkia. Entisajan ihmiset olivat kaukonäköisempiä ja realisteja tässäkin suhteessa. Jo morsiamen kapioarkkuun saattoi kuulua kuolinpaita, koska kaikki kodissa tarvittavat tekstiilit ja vaatteet piti olla valmiina miehelään mennessä, niin myös kuolinpaita oli tarpeellinen. Kukaan ei tiennyt, kuka sitä ensimmäisenä tarvitsee. Jos kuolema tuli yllättäen, kuolinpaidan valmistukseen ei ollut enää voimia ja aikaa.

museolehtori Raija Manninen
Suomen käsityön museo

Lisätietoja

Helbe Pajari
Vernum,
Kirkonkylä, 21710 KORPPOO
puh. 045 113 2827
helbe.pajari(at)vernum.fi
http://www.vernum.fi/suomi/vernum.html