Tutkimus

Museossa tehtävä tutkimus on monimuotoista ja yleensä käytännönläheistä. Se on sekä ajan ilmiöiden dokumentointia että uutta tietoa tuottavaa. Tutkimusten tulokset voivat tulla julkisuuteen monella eri tavalla, kuten julkaisuina, näyttelyiden teksteinä, tietopalvelun tietoina tai luettelointitietoina. Parhaimmillaan tutkimus tukee koko museon toimintaa. Tutkimusyhteistyötä tehdään mm. yliopistojen eri laitosten sekä alan ammattikorkeakoulujen kanssa.

Mitä tutkitaan?

Kiinnostuksen kohteena on käsityö kaikissa ilmenemismuodoissaan. Viime vuosina on dokumentoitu muuttuvia käsityöammatteja (mm. satulasepät, vaatturit, tiilenlyöjät, puuveneenveistäjät, huonekalupuusepät), käsityön historiaa sekä 1990-luvun ammattikäsityöläisen ammattikuvaa. Käsityö kiinnostaa myös käsitteenä sekä viestien välittäjänä.

Mitä käsityö on?

Käsityö on noin 20 000 ammattilaisen elinkeino ja noin 2.5 miljoonan suomalaisen harrastus. Käsityö on "kasvatusväline" ja selviytymiskeino, mutta myös sukupolvelta toiselle siirtyvä taito. Käsityö on suomalaista perinnettä, mutta myös voimakkaasti nykyhetkeä. Käsityötekniikat ovat itse ilmaisun väline. Onko käsityö taidetta - vai onko taide käsityötä? Taidekäsityö - käsitekin on olemassa.

Käsityö on ekologista! Käytänkö luontoa tuhoavia materiaaleja, saastuttaako työmenetelmäni luontoa? Mikä on tuotteen elinkaari? Eikö ekologisinta olisi jättää tekemättä? Käsityön tuotteet ovat osa rakennettua elinympäristöämme.

Käsityö on yksilöllistä. Onko mieltä tehdä käsin sarjatyönä? Pitääkö käsityön olla käsin tehdyn näköistä? Käsityö on kallista! Mikä käsityössä maksaa? Pitääkö aina saada hyvää mahdollisimman halvalla - mistä olemme valmiit maksamaan. Tiedämmekö mistä kannattaa käsityössä maksaa?

Tule mukaan tutkimaan

Oletko kiinnostunut käsityön ja sen historian tutkimuksesta? Onko hallussasi tietoa tai materiaalia, jota voisimme käyttää museon tutkimusprojekteissa. Keräämme tietoa kaikesta käsityön alalta tehtävästä tutkimuksesta.

Käsityökoulutus tutkimuskohteena
Museo käynnisti vuonna 2001 Opetusministeriön tuella käsityökoulutuksen tutkimushankkeen. Onko hallussasi tietoa tai materiaalia, jota voisimme käyttää museon tutkimusprojekteissa? Keräämme tietoa kaikesta käsityön alalta tehtävästä tutkimuksesta.