Suomen käsityön museo
Käsillä syntyy tarinoita – löydä omasi
Jyväskylän ydinkeskustassa sijaitseva Suomen käsityön museo on helposti lähestyttävä museo, jonka huomaamattoman julkisivun taakse kätkeytyy elämyksiä kaikille aisteille ja kaikille ikäluokille. Valtakunnallinen vastuumuseo kertoo suomalaisen käsityön tarinaa osana historian kudetta. Käsityö on elänyt Suomen mukana niin arjessa kuin juhlassa ja näyttelee merkittävää roolia myös nykyisessä digitaalisessa ajassamme.
Käsityö on laaja käsite, joka kattaa alleen niin pehmeitä kuin kovia materiaaleja, perinteisiä tekniikoita kuin uusia innovointeja.
Sukella suomalaisen käsityön ulottuvuuksiin ja värikkäisiin kansallispukuihin pysyvissä näyttelyissä Kädenjälki - Taidon kertomaa sekä Ajaton perinne - Suomalainen kansallispuku.
Inspiroidu vaihtuvissa näyttelyissä, joissa esitellään erilaisia käsityötekniikoita, niiden taitajia ja taidekäsityötä sekä tietenkin suomalaista kansallispukuperinnettä.
Tartu käsitöihin koko perheen voimin museon avoimessa pajassa tai hyppää mukaan museon rikkaaseen tapahtumavuoteen, joka tarjoaa niin opastuksia, tekijätapaamisia, kuin työpajojakin. Museokaupassa on suomalaisten käsityöläisten tuotteita isoon tai pieneen tarpeeseen.
Tervetuloa Suomen käsityön museoon!
Pysy kartalla, mitä museossa tapahtuu ja tilaa itsellesi museon uutiskirje! Samalla saat myös kutsut näyttelyiden avajaisiin.
Uutiset
-
2.4.2026Suomen käsityön museon kesänäyttely Visakoivu – Pirun puristama puu avaa näkymän yhteen Suomen arvostetuimmista ja arvoituksellisimmista materiaaleista: visakoivuun, jonka kiertyvä syykuvio on vuosisatojen ajan herättänyt ihastusta, uskomuksia ja vallanhalua.Kuva
-
31.3.2026Tiistaina 14.4. vietetään Taidon päivää, joka kuluu Suomen käsityön museossa luovuuden parissa käsin tehden. Museoon on vapaa pääsy koko päivän.Kuva
-
25.3.2026Tule kuulolle, kun käsityömestari Tarmo Thorström vie meidät pitsinnypläämisen maailmaan etätaiteilijatapaamisessa maanantaina 13.4. klo 17.Kuva
-
18.3.2026Huhtikuussa on tarjolla kaksi taiteilijaopastusta Ikuinen metalli – Metallitaidetta Suomen kirkoista ja hautaismailta -näyttelyyn Suomen käsityön museossa.Kuva
-
16.3.2026Suomen käsityön museon uusi pehmoinen tulokas, Äimä-sika, on vihdoin täällä! Elävänoloinen, suloinen käsinukke on räätälöity alusta alkaen museon tarpeisiin, ja sen tehtävänä on rikastaa museovierailuja niin omatoimisilla kierroksilla kuin opastuksillakin.Kuva
-
11.3.2026Suomen käsityön museossa huhtikuuta vietetään korjauskulttuuri ja planeetan tulevaisuus mielessä. Luvassa on maksuton korjauspaja sekä kolmen tapaamiskerran työpajasarja, jossa voi pohtia myös omaa suhdettaan kuluttamiseen ja arjen valintoihin.Kuva
-
9.3.2026Jyväskylän kaupunki täyttää 189 vuotta sunnuntaina 22.3.2026. Syntymäpäiväviikon ohjelmassa jälleen perinteinen 5.-luokkalaisten juhla sekä musiikkia, teatteria, yleisökierroksia ja paljon muuta ohjelmaa eri ikäisille asukkaille.Kuva
-
2.3.2026Suomen käsityön museon Ikkunagallerian kevään myyntinäyttely Wildflowers & Smiles esittelee muotoilija Tero Kuitusen uusia keraamisia teoksia.Kuva
-
23.2.2026Pitsitaiteilija Tarmo Thorströmin näyttely Suomen käsityön museon aulagalleriassa esittelee hänen keskeisimpiä töitään, joiden kautta katsojille avautuu pitsien monimuotoisuus sekä Thorströmin poikkitaiteellinen työskentelytapa.Kuva
-
18.2.2026Vuoden museo -kilpailun finaaliin on valittu kolme museota. Voitosta kisaavat Suomen käsityön museo Jyväskylästä, Suomen lasimuseo Riihimäeltä sekä Särestöniemi-museo Kittilästä.Kuva
-
17.2.2026Suomen kansallispukukeskuksen näyttely esittelee karjalaista kansallispukukulttuuria modernin urheiluvaatteen kautta. Esillä olevaan tekstiili- ja vaatesuunnittelija Lauri Greisin vaatemallistoon on haettu inspiraatiota karjalaisista kansallispuvuista sekä laajemmin suomalaisesta kansallispukukulttuurista.Kuva
-
12.2.2026Käsityöläinen, muistelutyön ohjaaja Henna Paasosen näyttely Suomen käsityön museon Näytönpaikassa rakentuu kahdesta erillisestä mutta toisiaan syvästi peilaavasta teemallisesta kokonaisuudesta: Maria Magdaleenan pääsiäinen ja Isoäiti.Kuva
Suomen käsityön museon tapahtumia
Ajaton perinne - Suomalainen kansallispuku
27.6.2025 11.00
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä, Suomi
Pohjakerros
Kädenjälki - Taidon kertomaa
27.6.2025 11.00
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä, Suomi
Pohjakerros
Näyttely: Ikuinen metalli ‒ Metallitaidetta Suomen kirkoista ja hautausmailta
10.1.2026 11.00
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä, Suomi
Lasten pajatorstai
15.1.2026 14.00
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä, Suomi
Yleisöopastus vaihtuvaan näyttelyyn
21.1.2026 16.30
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä, Suomi
Näyttely: Henna Paasonen
3.3.2026 11.00
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä, Suomi
Kilpisenkatu 12 näyteikkunat
Näyttely: Karelian Sportlore – Lauri Greis
6.3.2026 11.00
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä, Suomi
Näyttely: Tarmo Thorström ‒ Pitsi, uudelleentulkittuna
14.3.2026 11.00
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä, Suomi
Näyttely: Wildflowers & Smiles – Tero Kuitunen
21.3.2026 11.00
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä, Suomi
Taiteilijaopastus: Jouko Nieminen – Ikuinen metalli
1.4.2026 16.30
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä, Suomi
Planetbic ja planetaariset työpajat
11.4.2026 13.00
Suomen käsityön museo
Kauppakatu 25, Jyväskylä, Suomi
-
Kuva
KonservointikeskusKonservointikeskus
Museon yhteydessä toimii Konservointikeskus, jonka erikoisalana on vanhojen ja uusien arvotekstiilien konservointi sekä konservointiin liittyvä neuvonta ja ohjaus. Konservointikeskus tarjoaa palveluitaan valtakunnallisesti. Konservointikeskus palvelee niin yksityisiä ihmisiä kuin museoita, eri laitoksia ja yhteisöjä.
Konservaattorit neuvovat ja opastavat mielellään esineiden hoitoon ja säilytykseen liittyvissä kysymyksissä. Älä siis epäröi ottaa yhteyttä mieltä askarruttavissa kysymyksissä.
Konservointitarpeen arviointia varten esine voidaan tutkia joko sijoituspaikassaan tai Konservointikeskuksessa. Konservointityöstä annetaan kirjallinen kustannusarvio, joka perustuu arvioituun työtuntien määrään ja materiaalikuluihin.
-
Kuva
Suomen kansallispukukeskusSuomen kansallispukukeskus
Museon yhteydessä toimii Suomen kansallispukukeskus. Suomen kansallispukukeskus esittelee ja tallentaa suomalaisia kansallispukuja sekä muuta perinteistä pukeutumista. Kansallispukujen tarkistukset ja uusien kansallispukujen toteuttaminen kuuluu keskuksen ydintehtäviin.
Kansallispukukeskus järjestää näyttelyitä Kuja-näyttelytilassa, työnäytöksiä, työpajoja sekä muita tapahtumia ja vetää kansallispukuaiheisia opastuksia. Lisäksi keskus kouluttaa ja järjestää luentoja kansallispuvuista ja niiden ompelusta.
Kansallispukukeskuksen kansallispukukonsultti ja amanuenssi palvelevat kaikkia kansallispuvuista kiinnostuneita vastaamalla kansallispukuja koskeviin kysymyksiin