Suomen käsityön museo
Nostalgiaa ja nykyaikaa, niistä on koko perhettä kiinnostava käsityö tehty.
Museossa on esillä yhtä aikaa useita vaihtuvia näyttelyitä, joissa esitellään erilaisia käsityötekniikoita, niiden taitajia ja taidekäsityötä sekä tietenkin suomalaista kansallispukuperinnettä. Käsityö on laaja käsite, joka kattaa alleen niin pehmeitä kuin kovia materiaaleja, perinteisiä tekniikoita kuin uusia innovointeja. Tule inspiroitumaan!
Tutustu Aikamatka käsityöhön -näyttelyssä on käsityötä sanoin ja kuvin 2000 vuoden ajalta museon luentosalissa, tai tartu käsitöihin museon avoimessa pajassa. Museon toisessa kerroksessa sijaitsevassa työpajatilassa lapset ja aikuiset pääsevät kokeilemaan käsillä tekemistä ja tekemään itse omat matkamuistonsa.
Museon rikas tapahtumavuosi tarjoaa niin opastuksia, tekijätapaamisia, kuin työpajojakin kaikille ikäluokille.
Museokaupassa on suomalaisten käsityöläisten tuotteita isoon tai pieneen tarpeeseen.
Jyväskylän ydinkeskustassa sijaitseva Suomen käsityön museo on helposti lähestyttävä museo, jonka huomaamattoman julkisivun taakse kätkeytyy elämyksiä kaikille aisteille ja kaikille ikäluokille. Valtakunnallinen vastuumuseo kertoo suomalaisen käsityön tarinaa osana historian kudetta. Käsityö on elänyt Suomen mukana niin arjessa kuin juhlassa ja näyttelee merkittävää roolia myös nykyisessä digitaalisessa ajassamme.
Tervetuloa Suomen käsityön museoon! Voi sisältää elämyksiä!
Pysy kartalla, mitä museossa tapahtuu ja tilaa itsellesi museon uutiskirje! Samalla saat myös kutsut näyttelyiden avajaisiin.
Uutiset
-
3.10.2024Kuva
-
2.10.2024Kuva
-
30.9.2024Kuva
-
26.9.2024Kuva
-
20.9.2024Kuva
-
10.9.2024Kuva
-
6.9.2024Kuva
-
27.8.2024Kuva
-
26.8.2024Kuva
-
15.5.2024Kuva
Suomen käsityön museon tapahtumia
Naisen kansallispuku Kaukolasta – puvun vaiheita vuosien varrelta
5.4.2024 11.00
Suomen käsityön museo
Kujan näyttelytila, 2. krs.
Oksa Style
31.8.2024 11.00
Suomen käsityön museo
Katutaso, ikkunagalleria
Kuin rukous - Helena Vaarin kirkkotekstiilejä
14.9.2024 11.00
Suomen käsityön museo
Kintsugi - Ajan jälkiä
28.9.2024 11.00
Suomen käsityön museo
Katutason näyttelytila
Muistiystävällinen museokierros
2.10.2024 09.30
Suomen käsityön museo
Tanja Matilainen
8.10.2024 11.00
Suomen käsityön museo
Näytönpaikan näyteikkunat Kilpisenkatu 12.
Säädellyt sävyt: tekstiilivärjäyksen ja -värien historiaa
9.10.2024 16.30
Suomen käsityön museo
Luentosali, 2. kerros.
Työpaja: Pahvilinnat ja pahvipantterit
16.10.2024 14.00
Suomen käsityön museo
Avoin paja, 2. krs
Yleisöopastus: Kintsugi – Ajan jälkiä
16.10.2024 16.30
Suomen käsityön museo
Aulagalleria, katutaso
Työpaja: Möykkyhahmot
17.10.2024 14.00
Suomen käsityön museo
Avoin paja, 2. krs
Näyttelyavajaiset: Tilda ja teknologia - sukkanauhoja seitsemällä kuviolangalla
17.10.2024 17.00
Suomen käsityön museo
Tilda ja teknologia – sukkanauhoja seitsemällä kuviolangalla
18.10.2024 11.00
Suomen käsityön museo
Kujan näyttelytila, 2. kerros.
-
Kuva
Museon yhteydessä toimii Konservointikeskus, jonka erikoisalana on vanhojen ja uusien arvotekstiilien konservointi sekä konservointiin liittyvä neuvonta ja ohjaus. Konservointikeskus tarjoaa palveluitaan valtakunnallisesti. Konservointikeskus palvelee niin yksityisiä ihmisiä kuin museoita, eri laitoksia ja yhteisöjä.
Konservaattorit neuvovat ja opastavat mielellään esineiden hoitoon ja säilytykseen liittyvissä kysymyksissä. Älä siis epäröi ottaa yhteyttä mieltä askarruttavissa kysymyksissä.
Konservointitarpeen arviointia varten esine voidaan tutkia joko sijoituspaikassaan tai Konservointikeskuksessa. Konservointityöstä annetaan kirjallinen kustannusarvio, joka perustuu arvioituun työtuntien määrään ja materiaalikuluihin.
-
Kuva
Museon yhteydessä toimii Suomen kansallispukukeskus. Suomen kansallispukukeskus esittelee ja tallentaa suomalaisia kansallispukuja sekä muuta perinteistä pukeutumista. Kansallispukujen tarkistukset ja uusien kansallispukujen toteuttaminen kuuluu keskuksen ydintehtäviin.
Kansallispukukeskus järjestää näyttelyitä Kuja-näyttelytilassa, työnäytöksiä, työpajoja sekä muita tapahtumia ja vetää kansallispukuaiheisia opastuksia. Lisäksi keskus kouluttaa ja järjestää luentoja kansallispuvuista ja niiden ompelusta.
Museon tiloissa on nähtävillä pysyvä perusnäyttely Komeasti juhlaan, jossa on esillä pukukokonaisuuksia eri puolilta Suomea ja eri aikakausilta.
Kansallispukukeskuksen kansallispukukonsultti ja amanuenssi palvelevat kaikkia kansallispuvuista kiinnostuneita vastaamalla kansallispukuja koskeviin kysymyksiin
-
31.7.2024Viimeisessä osassa kerromme käytännön konservoinnista eli toimenpiteistä, joilla piispankaapu saatiin jälleen käyttökuntoon.Kuva
-
14.5.2024Nyt vuorossa vauriokartoitus ja konservointisuunnitelma ennen varsinaista konservointia.Kuva
-
23.4.2024Huhtikuun 23:ta on yleisesti pidetty Suomen Käsityön Ystävien perustamispäivänäKuva
-
31.7.2024Viimeisessä osassa kerromme käytännön konservoinnista eli toimenpiteistä, joilla piispankaapu saatiin jälleen käyttökuntoon.Kuva
-
14.5.2024Nyt vuorossa vauriokartoitus ja konservointisuunnitelma ennen varsinaista konservointia.Kuva
-
23.4.2024Huhtikuun 23:ta on yleisesti pidetty Suomen Käsityön Ystävien perustamispäivänäKuva
-
5.4.2024Museolehtorin kevättä värittää koululaisten kulttuurikompassivierailut museossa.Kuva
-
29.2.2024Lumisena talvena riittää kysyntää metsäsuksilleKuva
-
26.1.2024Mistäs Mikkelin piispankaapu on oikein tehty?Kuva
-
31.10.2023Seminaarin isoin anti onkin pohjoismainen verkostoituminen kansallispukuasiantuntijoiden kesken.Kuva
-
25.8.2023Käsitöiden avulla haluttiin myös ilmaista omaa solidaarisuutta ja tukea Ukrainalle ja ukrainalaisille.Kuva
-
22.6.2023Käsityön avulla auttamisen historiaaKuva
-
19.6.2023Tekstiilillä voidaan ilmaista niin monia asioitaKuva
-
11.5.2023Kerron Konservointikeskuksen viime vuoden ryijykonservointitöistä ja vähän siitä, että miksi ne ryijyt vaan ovat minusta niin ihania nykyisin.Kuva
-
15.12.2022Paitsi että opin museoalasta hurjan paljon, opin uutta myös itsestäni.Kuva