Hyppää pääsisältöön
Kuva
Aino Alasmaa puhdistamassa Sirkka Könösen mattoja. Kuva Seija Hahl. Kuva Seija Hahl
Ihastuin heti Könösen värikkääseen ja yksityiskohtaiseen tyyliin, joka näkyi muun muassa hänen tunnetuissa luontoaiheisissa neuleissaan.
Kuva
Aino Alasmaa puhdistamassa Sirkka Könösen mattoja. Kuva Seija Hahl

Olin Suomen käsityön museossa museologian harjoittelussa kuuden viikon ajan. Harjoittelun aikana tuli tutustuttua museotyön moniin eri osa-alueisiin, mutta eniten sain puuhailla museolle päätyneen tekstiilitaiteilija Sirkka Könösen aineiston parissa, mikä osoittautuikin varsin mielenkiintoiseksi ja monipuoliseksi projektiksi.

Sirkka Könönen tai hänen työnsä eivät olleet minulle ennestään tuttuja. Heti harjoitteluni alussa sainkin perehtyä aiheeseen muun muassa häntä käsittelevän kirjallisuuden ja haastattelujen kautta. Ihastuin heti Könösen värikkääseen ja yksityiskohtaiseen tyyliin, joka näkyi muun muassa hänen tunnetuissa luontoaiheisissa neuleissaan. Vaikutuksen teki myös hänen töidensä monipuolisuus ja määrä. Jo pelkkien Könösen suunnittelemien erilaisten neulemallien määrä tuntui huikealta, minkä lisäksi hän teki myös muun muassa mattoja, ryijyjä sekä kekseliäitä kierrätysmateriaaleista valmistettuja taideteoksia.

Kuva
Sirkka Könösen Mustat joutsenet -aiheinen tekstiili.
Sirkka Könösen Mustat joutsenet -aiheinen tekstiili. Kuva: Suomen käsityön museo/Hannu-Pekka Auraneva
Asiasanat: