Basaaritunnelmia Jyväskylässä varkautelaisen keräilijän kokoelmista

Paimentolaistekstiileissä on nähtävissä selkeitä paikallisia perustyyppejä, joita kutoja sitten muokkaa omia mieltymyksiään vastaavaksi. 

Viimeiseen vuoteen ei juuri ole mahtunut matkustelua Suomen ulkopuolelle ja vielä tovin joutuvat matkakuumeesta kärsivät varastoimaan passiaan ennen uusia seikkailuita. Onneksi kaukomaiden tunnelmiin voi kuitenkin päästä myös kotimaassa ja vieläpä käsityötunnelmissa! Basaarien kätköistä -näyttelyssä Suomen käsityön museossa on esillä keräilijä Tuomas Sopasen kelim-mattoja ja paimentolaiskoruja aina Marokosta Tiibetiin saakka. Värien loisto ja kuviomaailman rikkaus kuljettavat kävijän basaarien tuoksuihin ja tunnelmiin. 

Emeritus professori Tuomas Sopasen mielenkiinto kelimejä kohtaan alkoi jo lapsuuskodista, jossa lattialla oli sukulaisen Kaukasukselta tuoma värikäs matto. Nykyisin se on jo yli satavuotias ja edelleen käytössä. Vuonna 1976 Sopanen osti ensimmäisen oman kelimin Lontoosta opiskelija-asuntonsa lattialle. Sen kuvionit oli yksinkertainen, mutta sen värit miellyttivät keräilijän silmää. 

Toisen kelimini ostin Istanbulin suuresta basaarista joskus 1980-luvulla. Itse asiassa se olikin vaikea löytää, sillä koko ajan minulle esiteltiin vain uusia kelimeitä. Minulle oli kuitenkin syntynyt kotini kelimin ja Istanbulin kelimmuseossa nähtyjen kelimien vaikutuksesta jonkinlainen kuva siitä, millaisia oikeat vanhat kelimit ovat. Pitkään sain etsiä, ennen kuin yksi kauppias vei minut kaverinsa kauppaan, josta sitten löytyi sellainen kuin pitikin”, Sopanen kuvailee kelim-innostuksensa syntyaikoja. Kaikki kolme kelimiä ovat esillä myös näyttelyssä Jyväskylässä. 

Tuomas Sopasen ensimmäinen kelim-matto Suomen käsityön museon Basaarien kätköistä -näyttelyssä keväällä 2021.
Tuomas Sopasen ensimmäinen kelim-matto Suomen käsityön museon Basaarien kätköistä -näyttelyssä keväällä 2021. Kuva: Suomen käsityön museo. 

 

Kelimit on perinteisesti valmistettu itse lähipiiristä löytyneistä materiaaleista. Niitä ovat kutoneet lähinnä paimentolaisheimojen naiset ja tytöt, jotka perivät oppinsa edellisiltä sukupolvilta. Villat saatiin omista lampaista, ne karstattiin ja kehrättiin värttinällä langoiksi ja lopulta värjättiin värikasveilla. Yksinkertaisimmillaan kangaspuut saattoivat muodostua vain parista maahan kiilatusta tukista, joiden välille loimi kiristettiin. Leiripaikkaa vaihdettaessa ne olivat helpot ja kevyet ottaa mukaan. 

Kelimien kutominen ei etene rivi riviltä, vaan tietynväristä kuviota voidaan tehdä monta riviä kerralla pujottelemalle samaa lankaa edestakaisin kuvion reunalta toiselle. Kudottaessa kelimien kuviot syntyivät pujottelemalla värillistä lankaa loimien väliin yhtenäiseksi pinnaksi. Kude isketään tiukasti suurta haarukkaa muistuttavalla työvälineellä suhteellisen harvaan loimeen, joka jää näin näkymättömiin. Kutomistekniikasta johtuen kuvioiden ääriviivat ovat vinoja tai vaakasuoria, pykäläisiä, portaittaisia tai hammasteisia. Kuviot ovat geometrisia ja useimmiten kolmioista johdettuja kuten kuusikulmio ja 8-sakarainen tähti.

Kelimien käyttötarkoitus on ollut vaihteleva. Niitä on käytetty telttojen sisäseinien vuoraukseen antamaan lisäeristystä ja väriä muuten aika ankeaan teltta-asumiseen. Kelimeillä on peitetty päivällä vuodevaatteet sekä istuintyynyt ja niitä on käytetty myös materiaalina erilaisten laukkujen, tyynyjen ja säkkien valmistuksessa. Kelimien käyttö lattiamattona ei ole ollut niinkään tavallista, mutta ruokailun ajaksi saatettiin lattialle levittää erityiset kelimit (soufreh). Erityisen kauniita ovat rukouskelimit. Niissä on aina keskikuviolla selvä suunta, usein terävä kärki, mihrab. Se kuvaa moskeijassa olevaa Mekan suuntaa osoittavaa seinäsyvennystä. Rukoiltaessa kelim levitettiin maahan ja mihrab suunnattiin Mekkaa kohti. 

Sopasta kiehtoo kelimeissä osittain samat asiat kuin vanhoissa kansanomaissa ryijyissäkin, joita Sopaselta löytyy erittäin runsas kokoelma. ”Kelimejä ovat tehneet paimentolaiset itselleen käyttöesineiksi ja minusta ne todistavat, että ihmisissä on hyvin syvällä kauneuden kaipuu ja taju ja halu tehdä jotakin kaunista elinpiiriinsä. Ja tämän takia ollaan valmiit tekemään paljon työtä”, Sopanen kuvailee. ”Lisäksi kelimit sisältävät paljon symbolisia merkkejä, joilla on oma merkityksensä, mikä suojeleva, mikä pahoja asioita torjuva, mikä vain kertoo muuten jostakin.” Paimentolaistekstiileissä on nähtävissä selkeitä paikallisia perustyyppejä, joita kutoja sitten muokkaa omia mieltymyksiään vastaavaksi. 

Paimentolaiskoruja Suomen käsityön museon Basaarien kätköistä -näyttelyssä keväällä 2021.
Paimentolaiskoruja Suomen käsityön museon Basaarien kätköistä -näyttelyssä keväällä 2021. Kuva: Suomen käsityön museo/Anneli Hemmilä-Nurmi. 

 

Kelimien väriloistoa Basaarien kätköistä -näyttelyssä täydentää etniset korut. Korujen alkuperä ja käyttötarkoitus vaihtelee, mutta niissäkin on nähtävissä selvästi omat paikalliset perinteet. ”Korut ovat tyypillisiä tietyn heimon tai alueen asukkaille ja kertoivat ihmisen etnisestä ryhmästä”, Sopanen kertoo. 
Korujen käyttöön paimentolaiskansojen joukossa liittyy myös yksinkertainen käytännön asia – koru saattoi toimia myös eräänlaisena pankkina tai henkivakuutuksena. Kun koru oli jatkuvasti yllä, sitä ei ollut helppo varastaa ja jos tuli kova hätä, koru myytiin. 

Niin kelimeissä kuin koruissakin on runsaasti symboliikkaa, mikä on kiehtonut Sopasta. ”Monet kuvioista ovat symboleita, joiden tarkoituksena on suojella käyttäjää vaaroilta, pahalta silmältä tai tuoda hänelle onnea, menestystä, sopusointuista avioliittoa tai paljon lapsia”, Sopanen kertoo. Myös koruissa ajatellaan usein olevan maagisia voimia, jotka suojelevat kantajaansa. Näin on erityisesti amulettikoteloiden suhteen, joita on nähtävillä myös näyttelyssä. 

Videolla Tuomas Sopanen kertoo Basaarien kätköistä -näyttelystä ja avaa muutaman kelimmaton symboliikkaa tarkemmin. 

Teksti: Sari Koskinen
Kuvat: Suomen käsityön museo/Sari Koskinen ja Anneli Hemmilä-Nurmi