Matkamuistoja vai muistoja matkalta?
Pienet pinssit, patsaat, lipuilla tai maisemakuvilla varustetut magneetit tai hassut hatut tai paidat, matkamuistoja kaikki. Usein matkamuistoista tulee ensimmäisenä mieleen teollisesti tuotettu pienkrääsä, mutta matkamuisto voi olla myös paljon muuta! Paikallisesti käsin tuotettu paikallista kulttuuria edustava tuote, josta on iloa pitkään.
Käsityö on aina haluttu erottaa teollisesti tuotetusta, mutta toisaalta käsityötä on pyritty teollistamaan, nopeuttamaan prosessia valmistamalla pieniä sarjoja matkamuistoja. Matkamuiston krääsäleima kuitenkin kantaa pitkälle. Tuotesuunnittelijat eivät juuri niistä kiinnostu, osittain niiden suuren ja monimuotoisen kohderyhmän takia. Toinen syy lienee matkamuiston käyttötarkoituksen muuttuminen – entisen käyttöesineen muuttuessa matkamuistoksi valmistajan ei enää tarvitse pohtia esineen käyttötarkoitusta, materiaalivalintoja ja muotoa.
Matkamuistoa voidaan kuitenkin tarkastella ainakin kahdesta näkökulmasta; matkailijan ja paikallisen ihmisen kannalta. Matkailijalle matkamuisto voi olla mikä tahansa tuote, jonka hän hankkii ja päättää sen muistuttavan matkasta. Se on osa matkailijan paikkakokemusta, mutta samalla se on olennainen osa seudun kulttuuria ja elämäntapaa. Sen tehtävä on muistuttaa matkasta, kohteesta tai ostopaikasta tai yksittäisestä tekijästä.
Globaalissa maailmassa, missä minkä tahansa esineen saa tilattua kotiinkuljetuksella nappia painamalla, paikkakunnalla ei ole kenties enää merkitystä, vain taitavasti tehdyllä esineellä. Jos esine kuitenkin samalla muistuttaa jostain paikasta tai herättää lämpimiä muistoja – tai niitä matkailun kauhutarinoita, on sillä silloin lisäarvonsa. Se paikantuu mielessä ja kartalla. Paikallisen ihmisen kannalta matkamuisto on matkailijaa varten oleva tuote, jonka toivotaan tuovan elinkeinon.
Matkamuistot esineinä voidaan jakaa perinteeseen perustuviin ja uusiin matkamuistoihin. Parhaimmillaan matkamuisto sisältää paikallisia piirteitä, mikä voi näkyä kuvioinnin aiheena tai paikallisen materiaalin käyttönä. Perinteeseen perustuvat tuotteet ovat olleet paikallisväestön käyttöesineitä ja ne ovat valmistettu saatavilla olevista materiaaleista, mallien ja valmistustavan siirtyessä sukupolvelta toiselle, kuten Lapin naaput poron lypsyastioina. Kun käyttöesine muovautuu matkamuistoksi, pitää tekijän kuitenkin ratkaista, missä määrin uskollisena alkuperälle pitää olla. Kuinka erilaiset vaikka tekniset ratkaisut voivat olla matkamuistoissa kuin käyttöesineissä. Kuinka paljon saa oikaista ja kuka saa? Uudet matkamuistot taas ovat osa sen hetkistä kulttuuria, ja niissä heijastelee enemmän ajan trendit. Matkamuiston valmistaja voi tulkita omaa paikallisuuttaan omista lähtökohdistaan haluamallaan tavallaan. Joskus pelkkä symboli tai tietty kuvamaailma voi riittää sitomaan esineen paikkaan ja matkan tuomiin muistoihin. Matkasta Lappiin prässätty, kaiverrettu tai tarrana oleva poronkuva voi kertoa olennaisen.
Matkamuistoissakin on päästy pitkälle pelkistä ”krääsämatkamuistoista”. Niillekin on toki paikkansa ja joskus se kartalla tai lipulla varustettu avaimenperä voi olla aivan riittävä muisto matkalta. Tärkeintä on se kokemus, jonka siihen sitoo. Rinnalle on kuitenkin noussut yhä enemmän myös laadukkaiden käsityönä valmistettujen tuotteiden valikoima. Yhä enemmän halutaan ostaa aidosti paikallisesti tuotettuja, uniikkeja, kestäviä ja kestävästi tuotettuja esineitä. Trendi on ollut selvässä kasvussa myös Suomen käsityön museon museokaupassa. Museokaupan valikoima koostuu yli sadan suomalaisen käsityöläisen tai muotoilijan tuotteista ympäri Suomen. Asiakkaat ovat yhä enemmän kiinnostuneet tuotteiden alkuperästä, valmistajasta ja niiden tarinasta. Matkamuisto halutaan yksilöidä, halutaan tietää, kuka sen on valmistanut ja missä. Se on lisäarvo, joka tekee matkan muistoista yhä rikkaamman kokemuksen ja se luo vahvempaa ymmärrystä vieraillusta kulttuurista.
Suomen käsityön museon perusnäyttelyssä Käsityössä elämän tuntu on esillä myös muutamia käsintehtyjä matkamuistoja maailmalta: myanmarilainen käsintehty olkalaukku, uzbekistanilainen miesten juhlapäähine sekä Sveta Peuran maalattuja pisankamunia. Näissä kaikissa on nähtävissä oma kulttuurinen kädenjälkensä.
Kuva ja tekstit: Sari Koskinen ja Suomen käsityön museo