Hyppää pääsisältöön
Kuva
kuvituskuva Nuorten talon roll-upista
Nuorten taloa ei olisi ilman nuoria.
Kuva
kuvituskuva Nuorten talon roll-upista

Osallisuus on pop! Mutta sen sisältö on yhtä moninainen kuin koko pop-kulttuuri: osallisuus on keino, tavoite, toimi, väline ja palvelu. Osallisuuden tavoitteena puhutaan usein olevan syrjäytymisen ehkäisy, yhteiskunnan tasa-arvon edistäminen tai yksilön hyvinvoinnin kasvattaminen. Toisaalta osallisuus on keino näihin tavoitteisiin ja toisaalta osallisuus hahmotetaan toimina, joilla lisätään heikossa työmarkkina-asemassa olevien osallisuutta tai osallistavina toimintoina ja palveluina sosiaalisen osallisuuden lisäämiseksi. Aika moninainen kokonaisuus hahmotettavaksi ja toteutettavaksi monialaisessa Nuorten talossa. Mutta se jos mikä on varmaa, että osallisuus on se juttu.  

Osallistuminen on vaikeaa? Nuorten talossa nuori osallistuu omalla tavallaan

Nuorten taloa ei olisi ilman nuoria. Nuorten taloon muuttaa olemassa olevia nuorten palveluita, joiden asiakkaina nuoret ovat osallisena. Esimerkiksi J-napin ja Etsivän nuorisotyön lähtökohtana on vahvasti nuorten osallisuus ja Ohjaamossa on nuorten kehittäjäryhmä nimeltään Ideanurkka. Tyhjän päältä ei siis Nuorten talossa aloiteta. Osallisuudessa tärkeää on taata, että jokainen nuori voisi osallistua omalla tavallaan ja tasollaan. Laajimmalla tasolla Nuorten talossa otetaan avuksi valtakunnallinen tieto nuorista ja erilaiset nuorten kyselyt. Meillä on tukena myös Jyväskylän Nuorisovaltuusto sekä oppilas- ja opiskelijakunnat. Voidaan puhua osallisuuden tasosta, jossa on mahdollista vaikuttaa yhteiskuntaan ja yhteiseen hyvään. Toisella tasolla otetaan avuksi Nuorten talon kävijät ja kehitetään keinoja mahdollisimman monenlaiseen osallisuuteen esimerkiksi sosiaalisen median kanavissa, ryhmätoiminnoissa ja palautteen annossa. Kolmannella tasolla houkutellaan ennen kaikkea syrjäytymisvaarassa ja haastavissa elämäntilanteissa olevia nuoria osallistumaan toimintaan ja palveluihin. 

Osallisuus tuo tärkeää informaatiota - nuoret kaipaavat tilaa, tekemistä, seuraa ja juttukaveria

Hanketyöntekijänä on ollut ilo päästä kohtaamaan nuoria. Erilaisissa nuorten ryhmissä vieraillessa on voinut edes hetken kuvitella päässeensä osaksi nuorten maailmaa. Koska nuorten ryhmä on laaja Nuorten talon tarjotessa palveluita 13-29 -vuotiaille nuorille, on esiin tulleita näkökulmia ollut laidasta laitaan. Jollain tavalla kouriintuntuvaa on ollut nuorten yksinäisyys ja tarve yhdessä olemiselle. Jyväskylä on nuorten kaupunki, mutta nuoret eivät löydä toisiaan. Nuoret ovatkin ehdottaneet yhteistä tekemistä liikunnasta vaatteiden tuunaamiseen ja ruoanlaitosta aktivisti-iltoihin. Kaikissa vastauksissa on korostunut seuran ja yhteisen tekemisen tarve. Toisaalta apua tarvitaan aikuistumiseen liittyviin vastuisiin Kelan lomakkeista talous- ja terveysasioihin. Nuoret kaipaavat ennen kaikkea kuuntelijaa ja kohtaajaa, joka voi ilman monen kuukauden jonoa tarjota apuaan. Näihin kaikkiin Nuorten talo voi tarjota vastauksen.

Neuvo: anna nuoren osallistua

Nuorten talo avautui 3.5. Meillä on joukko herkkiä korvia kuulemassa nuoria ja suuria sydämiä tekemässä heidän kanssaan parasta mahdollista Nuorten taloa Jyväskylään. Jos sinulla on nuori, joka kaipaa tekemistä, ohjausta, neuvoa tai vaikka toista nuorta, tiedät varmasti jo paikan, josta näitä kaikkia löytyy. Tarvitsee vain hieman uskaltaa ja osallistua. Olkoon meistä jokainen nuoren tukena, jotta osallistuminen on mahdollista.

Teksti: Jenni Uusitaival, Nuorten talo -hanke