Palokan kirkon kolehtihaavien konservointi
Suomen käsityön museon konservointikeskuksessa on parhaillaan käynnissä remontissa olevan Jyväskylän Palokan kirkon liturgisten tekstiilien käyttöhuolto. Lisää aiheesta yleisemmin voi lukea projektia esittelevästä aikaisemmasta blogikirjoituksesta. Nyt konservointivuorossa ovat olleet kirkon neljä kolehtihaavia. Kuten muutkin Palokan kirkosta huoltoon tulleet tekstiilit, myös haavit ovat jyväskyläläisen tekstiilitaiteilija Aino Kajaniemen käsialaa. Niillä on perinteinen pyöreäsuinen pussimainen muoto, ja ne on varustettu kahdella tummanruskeaksi petsatulla puukahvalla. Kolehtihaavien tyyli ja materiaalit, kuten myös haavien luonnosta inspiraatiotaan ammentavat kuva-aiheet, ovat samankaltaiset kirkon muiden liturgisten tekstiilien kanssa. Haavien pussit ovat luonnonvalkoista puuvillasamettia, ja niissä on valkoinen silkkisatiinivuori. Pussien suita kiertävät sametin päälle ommellut leveät kuvakudosnauhat, joiden kuva-aiheena on polveilevat lehtiköynnökset. Kuvakudosten siniharmaavalkoisessa värimaailmassa on käytetty tehosteena myös kullanvärisiä metallilankoja. Pääkuvassa kolehtihaavit ennen konservointia.
Rakenteellisesti kolehtihaavit olivat hyvässä kunnossa, mutta niissä oli useita pieniä vaurioita, jotka vaativat konservaattorin huomiota. Sekä sametissa että vuorissa oli käytön aiheuttamaa likaa ja erityyppisiä tahroja, jotka näkyivät hyvin valkoisessa sametissa. Erityisesti kolehtihaavin suut ja kolehtirahojen kanssa kosketuksiin joutuvat vuorikankaat olivat likaantuneet käytössä. Kirkkotekstiileille tyypillisten viini- ja steariinitahrojen lisäksi haaveissa oli tarkemmin määrittelemättömiä mustia tahra-alueita. Haavien suissa oli myös kulumia ja yhdessä jopa pieni reikä. Kuvakudosnauhoista törrötti kudoksesta karanneita langanpäitä, ja kahdessa kolehtihaavissa kuvakudos oli lisäksi rispaantunut toisen kahvan alta.
Konservointi aloitettiin dokumentoimalla haavit ensin tarkasti ja purkamalla ne sitten osiin. Osat merkattiin huolellisesti, jotta ne eivät menisi keskenään sekaisin. Koska haavit olivat likaisia, niiden tekstiiliosat päätettiin pestä. Ennen tätä niille tehtiin kuitenkin pintapuhdistus imuroimalla sekä paikallisia tahranpoistokokeiluja.
Steariinitahra poistettiin onnistuneesti imeyttämällä se lämpölusikan avulla selluloosavanuun. Pesua varten testattiin myös kuvakudosnauhojen värillisten lankojen värinpitävyys pesussa käytettävässä pesuliuoksessa, jotta värit eivät leviäisi tekstiilin valkoisiin osiin tai haalistuisi liikaa. Onneksi värit näyttivät pysyvän hyvin.
Konservointipesussa haavit vuoreineen puhdistuivat silmin nähden ja monet tahrat katosivat kokonaan. Vaikka osa tahroista jäikin vielä näkyviin, nekin vaalenivat sen verran, etteivät enää pistä liikaa silmiin.
Dekkalaseihin otettiin pesuprosessin aikana pesuvedestä näytteet, jotka havainnollistavat hyvin tekstiilin puhdistumista. Pesussa irtosi aluksi runsaasti kellertävää likaa. Tekstiilin puhdistuminen näkyy pesuveden kirkastumisena.
Kuivausta varten haavien samettipusseille rakennettiin sopivan muotoiset kuivaustuet, joille ne asetettiin kuivumaan muotoonsa. Sametit kuvakudosnauhoineen pingotettiin tukien päälle ruostumattomilla teräsnuppineuloilla. Vuorit kuivattiin pesupöydällä asettamalla niiden sisälle kolmiulotteisia muotoja tukevat ilmatyynyt. Vuorien reunat pingotettiin paikoilleen lasipainojen avulla. Prosessia helpotti se, että materiaalit eivät olleet kutistuneet pesussa, kuten usein saattaa käydä. Kun haavit olivat kuivuneet, tekstiileissä olevat vauriot tuettiin tukiompelein ja tarvittaessa vaurion alle asetettiin tukikangas. Lopuksi puhtaat ja korjatut haavinosat koottiin jälleen yhteen alkuperäisen kaltaisilla ompeleilla.
Konservoinnin lopputulokseksi saatiin neljä entistä ehompaa kolehtihaavia, joilla kelpaa jälleen kerätä kolehtia Palokan kirkon taas avautuessa. Konservointikeskuksessa projekti kuitenkin yhä jatkuu muiden huoltoa vielä kaipaavien tekstiilien parissa.
Teksti: Emma Hartikka
Kuvat: Suomen käsityön museo/Emma Hartikka ja Anne Vesanto.