Ryijytietoa museosta

Tietokantaa käytetään museossa työvälineenä erityisesti silloin, kun selvitetään asiakkaalle tietyn tekstiilin mallin nimeä, suunnittelijaa ja/tai ajoitusta

Suomen käsityön museon perusnäyttelyn mystisen hämärän sylistä voi tarkkasilmäinen löytää kolme komeaa ryijyä. Ne ovat kaikki malliltaan kansanomaisia ja edustavat vanhinta säilynyttä kotimaista ryijytyyppiä, niin sanottuja koristeryijyjä. Mahdollisesti ruotsalaisista talonpoikaisgobeliineista vaikutteita saaneiden suomalaisten koristeryijyjen loisteliain tuotantokausi sijoittuu lyhyelle aikavälille vuosiin 1700-luvun puolivälistä 1800-luvun ensimmäisiin vuosikymmeniin. 

Koristeryijy oli nimensä mukaisesti tarkoitettu juhlakäyttöön tai sänkyä päivisin koristamaan, toisin kuin aikaisempien vuosien yksiväriset tai vain muutamin kuvioin merkityt peite- ja penkkiryijyt. Rikas, vain päällyspuolen peittävä kuviointi, helpottui entistä leveämpien kangaspuiden mahdollistettua kankaat, jotka voitiin kutoa ilman kuvioiden kohdistamista hankaloittavaa keskisaumaa. Kuvio- ja värisommitelmiin vaikuttivat niukasti valaistut asumisolot, joissa vain selkeät kuviot ja kirkkaat värit erottuivat. Pystysuunnassa seinällä tai mattona käytettävän koristeryijyn tuli olla ryhdikäs ja siksi ne kudottiin tiheäksi ja nukitettiin melko lyhyellä nukalla. 

Koristeryijyn nukka on lähes aina kaksinkertaiseksi kehrättyä villalankaa. 1700-luvulla lanka oli silkkimäisen kiiltävää, joskin myöhempiin aikoihin verrattuna jäykempää, karkeampaa ja siksi vähemmän kiertyvää. 1800-luvun ryijyissä nukka on helpommin kiertyvää, mutta kiillotonta. Nukka solmittiin valmiiksi tasapituiseksi leikatuista langoista. Näin saatiin ajankohdan ryijylle tyypilliset ruutupohjaiset geometriset kuviot tarkkarajaisiksi. Langat värjättiin kasviväreillä, joilla saatiin aikaan hyvin keskenään sointuvia keltaisen, ruskean, vihreän ja harmaan sävyjä. 1700-luvun loppupuolelta lähtien kotimaisten värien rinnalle saapuivat ulkomaiset indigon sininen ja kirvoista tehtävästä kokenillista saatava punainen.    

Perusnäyttelyssä olevat ryijyt onkin sijoitettu kasvivärjäyksestä kertovaan vitriiniin juuri siksi, että lankojen väri on saatu kasveista. Molemmat ryijyt ovat myös esimerkkejä rikkaasti koristelluista morsiusryijyistä.  Ryijy (E0001/2079), jossa on vaaleanpunaisia ruusuja vihreällä pohjalla, on kudottu Mouhijärvellä Satakunnassa 1819. Tummapohjainen ryijy (E0001/0765) vuodelta 1791 on ollut näytteillä jo Valtion kotiteollisuusmuseon Suomen osaston näyttelyssä vuonna 1914 (K0167/0008).

Vuodelta 1791 oleva ryijy esillä Valtion kotiteollisuusmuseon näyttelyssä vuonna 1914.
Vuodelta 1791 oleva ryijy esillä Valtion kotiteollisuusmuseon näyttelyssä vuonna 1914. Kuva: Suomen käsityön museon kokoelmat

 

Myös Suomen Kansallispukukeskuksen näyttelyssä Komeasti juhlaan on pukukokonaisuuksien lisäksi esillä näyttävä ryijy. Ryijyssä on kaksi vuosilukua: 1722 ja 1930. Ensimmäinen vuosiluku viittaa tekstiilin esikuvana ja mallina olleeseen vanhaan ryijyyn, jälkimmäinen vuosiluku puolestaan kudontavuoteen, joka sijoittuu kansanomaisen ryijyn renessanssiksi kerrottuun ajankohtaan. 

Vuonna 1930 kudottu Ryijy Komeasti juhlaan -näyttelyssä.
Vuonna 1930 kudottu Ryijy Komeasti juhlaan -näyttelyssä. Kuva: Suomen käsityön museo

 

Talonpoikaisryijyjä kohtaan uudelleen virinneen kiinnostuksen alkusysäykseksi mainitaan usein Helsingissä Galerie Hörhammerissa joulukuussa 1918 järjestetty 114 ryijyn näyttely, jossa esiteltiin järjestäjän omien tekstiilien lisäksi myös yksityisten keräilijöiden ja Kansallismuseon kokoelmia. Innostusta lisäsi edelleen vuonna 1924 ilmestynyt, kansatieteilijä U.T. Sireliuksen koostama laaja tutkimus suomalaisista ryijyistä. Kansanomaisista ryijyistä hullaantuneiden omistushalukkuuteen vastattiin muun muassa laatimalla Käsityön Ystävissä vanhojen ryijyjen työpiirustusmallisto, jonka pohjalta uusia ”vanhoja” ryijyjä sai sekä ostaa valmiina että kutoa itse.      

Suomen käsityön museon ryijykokoelmat

Perusnäyttelyssä nähtävänä olevat kolme ryijyä ovat vain pieni maistiainen kaikista museon ryijyistä, sillä kokoelmissa on niitä lähemmäs 300 kappaletta. Esineiden lisäksi museossa on runsaasti muuta ryijyihin liittyvää aineistoa valokuvien, kirjallisuuden ja arkistoaineiston muodossa sekä erityisesti erilaisina piirustuksina. Noin puolen tuhannen piirustuksen kokoelma sisältää sekä työpiirustuksia että luonnoksia paperi- ja digitaalisina versioina. Ryijymalleja on kokoelmiin saatu esimerkiksi käsityöalan vaikuttajien Helvi Vuorelma Oy:n ja Fredrika Wetterhoff -säätiön aineistojen mukana. Mallien suunnittelijoissa esiintyy monta tekstiileiden suunnittelijoina tutuksi tullutta nimeä, kuten Leena-Kaisa Halme, Maija Kolsi-Mäkelä, Maija-Liisa Forss-Heinonen, Ilona Jalava ja Impi Sotavalta

Ryijykokoelman rungon muodostavat 1800-luvun lopulla kansallista kotiteollisuutta edistämään perustettuun Valtion Käsityömuseoon kerätyt 1700- ja 1800-luvun kansanomaiset ryijyt. Osa näistä ryijyistä oli päätynyt Helsinkiin nykyisen Designmuseon kokoelmiin siinä vaiheessa, kun Valtion kotiteollisuusmuseo ja Taideteollisuusmuseo toimivat yhteisissä tiloissa vuosina 1927–1933. Parin viime vuoden aikana ryijyjä on kuitenkin palautettu Suomen käsityön museon kokoelmiin, jossa on nyt kaikkiaan 38 vanhinta suomalaista ryijyperinnettä edustavaa tekstiiliä. 

Vuonna 2005 aloitetun toisen ryijyjen keruu- ja tallennusprojektin myötä museon kokoelmia kartutettiin sekä esineillä että ryijyihin liittyvillä tarinoilla, muistoilla ja valokuvilla. 29.9.–2.12.2007 esillä olleeseen Ryijykuume! -näyttelyyn huipentuneen projektin myötä myös jo valmiiksi kokoelmissa olleet ryijyt tutkittiin perusteellisesti. Uudemman keruun ryijyt ovat suurimmaksi osaksi osakeyhtiö Neoviuksen malliston 1900-luvun ”kansanryijyjä”, joissa näkyvät nuoren kansakunnan aatteet ja ihanteet.  

Ryijyjen tallentaminen museon kokoelmiin on arvokasta kulttuuriperintötyötä, jolla pyritään varmistamaan, että arvotekstiilit säilytetään hyvin ja oikein ja ovat siksi tulevienkin sukupolvien ihailtavissa. Tallennustyössä ei kuitenkaan pyritä haalimaan museoon kaikkia mahdollisia ryijyjä vaan keskitytään laatuun: kokoelmiin otetaan vain sellaista aineistoa, jolla voidaan katsoa olevan museoarvoa. 

Museoarvoa määritettäessä ryijyjä arvotetaan nimenomaan museotyön kohteena, ja pyritään katsomaan asiaa museon ja museon käyttäjien sekä koko yhteiskunnan näkökulmasta.  

Museoarvo syntyy muun muassa aitoudesta ja todistusvoimaisuudesta. Museoitavien ryijyjen halutaan olevan museon tallennustehtävän mukaisesti todisteita historiasta, jostain ilmiöstä tai tarkemmin määritellystä asiasta kuten tapahtumasta, henkilöstä, ryhmästä tai ideasta. Tärkeitä ovatkin siksi mahdollisimman kattavat historia- ja taustatiedot, riittävän hyvä fyysinen kunto ja käyttöpotentiaali esimerkiksi näyttely- tai tutkimusobjektina. Myös kyky välittää elämyksellistä tai kokemuksellista merkitystä on tärkeä, mutta jos ryijy on vain kaunis eikä siitä ole saatavissa mitään kontekstitietoja, ei sen museoarvo ole kovinkaan hyvä. Museoarvo ei siis ole koskaan rahallinen arvo, vaan kertoo siitä, kuinka hyvin ryijy välittää niitä merkityksiä, joita sen on museointiprosessissa valittu edustavan. 

Tekstiili(tieto)palvelu

Suomen käsityön museoon alettiin jo edellä mainitun, vuoden 2005 toisen ryijyjen keruu- ja tallennusprojektin myötä koota oman työn tueksi myös tietokantaa, johon tallennettiin ryijyjen oleellisia tietoja kuvineen. Vuosien varrella täydentyneessä tietokannassa on tällä hetkellä noin 3000 ryijyä ja määrää kartutetaan edelleen muun muassa alan keräilijöiltä saatavalla kuva-aineistolla. Ryijyjen lisäksi tietokantaan tallennetaan nykyään tietoja myös muista asiakkaita kiinnostavista tekstiileistä, kuten matoista ja täkänöistä. 

Tietokantaa käytetään museossa työvälineenä erityisesti silloin, kun selvitetään asiakkaalle tietyn tekstiilin mallin nimeä, suunnittelijaa ja/tai ajoitusta. Monia kysyjiä askarruttava tekstiilin rahallisen arvon määrittäminen ei sen sijaan kuulu museon palveluvalikoimaan, ja sitä varten tietopalvelusta ohjataan asiakkaat kääntymään osto- ja myyntialan asiantuntijoiden puoleen. Erilaisia ryijyjen hoito- ja säilytysohjeita kaipaavat saavat apua museon Konservointikeskuksesta.   

Kysymykset museon tekstiilipalveluun tulevat pääsääntöisesti sähköpostin kautta. Se onkin hyvä tapa, sillä viestin mukana toimitettu valokuva on tekstiilimallin tunnistamisessa olennainen. Tällä hetkellä tunnistuspalvelu tapahtuu vielä ottamalla yhteyttä museoon, mutta tulevaisuudessa – jo syksystä 2020 lähtien – asiakkaalla on mahdollisuus etsiä kaipaamaansa mallia ja suorittaa tunnistamista omatoimisesti. Sähköpostia voi lähettää craftmuseum.tietopalvelu@jyvaskyla.fi.

Suomen käsityön museon kokoelmat julkaistaan vuoden loppuun mennessä Finna.fi -palvelussa, ja samalla tuodaan myös tekstiilitietokanta ryijyineen asiakkaiden saataville. Aluksi julkisesti tarkasteltavia tietoja on rajallisesti, sillä nähtäväksi voidaan antaa vain sellaisten ryijyjen tietoja, joihin museolla on julkaisuluvallinen (valo)kuva. Ensimmäisten mallien joukosta tulee siis löytymään niitä ryijyjä, jotka on kuvattu museon kokoelmissa olevina esineinä tai luonnospiirustuksina. Kuvia ja tietoja lisätään kuitenkin sitä mukaa kuin mahdollista, ja tässä voivat myös kaikki ryijyjen ystävät halutessaan olla avuksi toimittamalla museolle laadukkaita - suoraan edestä, luonnonvalossa mutta ei suorassa auringonpaisteessa - kuvattuja ja kuvaajatiedoilla varustettuja ryijykuvia palvelussa käytettäväksi.  

Teksti: Sari Jantunen
Kuvat: Suomen käsityön museo