Hyppää pääsisältöön
Kuva
Käsityön museossa käsityö käsitetään laajasti.

Suomen käsityön museon blogi

Uusin blogikirjoitus

Mikkelin piispankaavun konservoinnin valmistuminen

Kuva
Mikkelin piispankaavun konservointi: irronnutta metallilankakoristelua. Kuva Konservointikeskus

Ensimmäisessä osassa perehdyimme Mikkelin piispankaavun historiaan ja materiaalitutkimukseen.

Mikkelin piispankaavun vauriokartoitus ennen konservointia

Kuva
Mikkelin piispan kaavun konservoinnissa paljastui vaurioita etupaneelissa. Kuva Konservointikeskus

Mikkelin piispankaavun konservointi jatkuu.

Hyvää syntymäpäivää Suomen Käsityön Ystävät!

Kuva
Ristipistona tehty Suomen Käsityön Ystävien mallitilkku  punaisella ja sinisellä. Keskellä kirjaimet S.K.Y. ja numreo 283. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

23.4.2024 on päivä, jolloin Suomen Käsityön Ystävissä on hyvä syy syödä kakkua ja poksautella samppanjapulloja, sillä kyseisenä tiistaina tämä yksi Suomen vanhimmista käsityöalan toimijoista viettää 145-vuotisjuhlaansa. 

Tarinallisuuden äärellä museossa

Kuva
Osana kulttuurikompassikäyntejä syntyy Suomen käsityön museon seinälle pahvisista palasista koottu yhteisteos lapsille tärkeistä asioista. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

Vierailun alussa liikkuvien jalkojen ja ihmettelevien katseiden seassa on hieman jännitystä. Ollaan keräännytty isoon portaikkoon ja mietitään minne oikein on tultukaan.

Kainuulaisia käsityöntekijöitä – Sotkamon Ohravaaran suksentekijä Esko Vilminko

Kuva
Vilminko-suksien valmistaja Esko Vilminko. Kuva Anni Ilves

Lumitilanne on talvikaudella 2023–2024 ollut poikkeuksellisen hyvä, mikäli mittarina on lumen suuri määrä. Monille meistä luminen talvi tuo harmia, paljon lumitöitä, lisäkuluja ja erityisesti paljon puheenaihetta.

Mikkelin piispan kaavun materiaalitutkimus ennen konservointia

Kuva
Lähikuva kirjonnasta Mikkelin piispan kaavussa. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

Mikkelin piispan kaapu tuli Konservointikeskukseen konservointitarpeen arvioimiseksi keväällä 2023.

Pohjoismainen kansallispukuseminaari Islannissa 8.‒12.8.2023 

Kuva
Pohjoismaisen kansallispukuseminaarin osanottajat kansallispuvuissaan. Kuva Suomen kansallispukukeskus

Suomen kansallispukukeskuksen asiantuntijat Taina ja Marja Liisa osallistuivat elokuussa Islannissa järjestettyyn pohjoismaiseen

Maailmaa vavahduttavat tapahtumat purkautuvat käsien kautta

Kuva
Neulotut Toivon auringonkukka - villasukat. SKM Kriisiajan käsityöt -keruun tuloksia. Marja-Leena. Kuva Marja-Leena

Ukrainan kriisi

Vuoden 2022 helmikuussa meidät suomalaiset pysäytti Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan. Vaikka Krimin niemimaa oli miehitetty vuonna 2014, hyökkäyssota yllätti ajankohdallaan. Monen suomalaisen välittömänä reaktiona oli halu auttaa, mutta miten, ketä ja missä.

Lämmin ajatus kietoutuu käsin tehtyihin tuotteisiin

Kuva
Mustavalkoisessa kuvassa Helsinkiläisen Työväenyhdistys Arbetets Vännerin keskustoimikunnan ompeluseuran naisia vuonna 1894. Kuva: Museovirasto. Kuva Museovirasto

Hyväntekeväisyyteen työtä tekeviä ompeluseuroja perustivat 1840-luvulta lähtien monet yhdistykset. Kuvassa Helsinkiläisen Työväenyhdistys Arbetets Vännerin keskustoimikunnan ompeluseuran naisia vuonna 1894. 

Harvinaistuuko kudottu tekstiilitaide?

Kuva
ETN-tekstiiliseminaarin Codes-tapahtumajuliste Puolan Łódźissa keväällä 2023.

Suomen käsityön museon museonjohtaja Taina Rantala vieraili keväällä 2023 tekstiilialan seminaarissa Puolassa ja Tampereella, ja kertoo kokemuksestaan. 

Salaisuuksia ja tarinoita ryijykonservoinnin maailmasta: Konservointikeskuksen ajankohtaisia konservointitöitä

Kuva
Kaksi erilaista vaaleanpunaisella tehtyä ryijyn nukkasolmua kuvattuna. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

Muistan kun vuonna 2008 aloin opiskelemaan tekstiilikonservointia, toivoin kovasti, ettei opintoihin liittyisi kovin paljoa ryijyjen kanssa työskentelyä. Ryijyt olivat minusta vähän inhottavia, kuten monen ikätoverinikin mielestä. Vintillä lojuneita, pölyisiä, tunkkaisen hajuisia, koinsyömiä.

Harjoittelussa Suomen käsityön museossa

Kuva
Vuorelman arkistomateriaalin inventointi. Tekstiililuonnoksia rullalla laatikossa. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)

Suoritin museologian perusopintoihin kuuluvan työharjoitteluni syksyllä 2022 Suomen käsityön museossa. Tämä museo valikoitui harjoittelupaikakseni, koska olen innokas käsitöiden ja historian harrastaja ja minua kiinnostaa museon aihepiiri.

Kansallispukukeskuksessa luetteloidaan kansallispukujen mallipukukokoelmaa

Kuva
Kuolemanjärven naisen kansallispuvun nästyyki, jossa kirjontaa ja kangasesimerkkejä.

Suomen kansallispukukeskus tallentaa kokoelmiinsa suomenkielisen alueen kansallispukuja sekä niihin liittyvää aineistoa.

Puuartisti Miikka Kotilainen Kontiolahdelta

Kuva
Puuartisti Miikka Kotilainan ja valmis matala penkki.

Jokaisella puulla on tarina ja niin on jokaisella Puuartisti-yrityksen valmistamalla tuotteellakin.

Supikkaat, pieksut, lapikkaat ja muut kippurakärjet

Kuva
Melkein valmiit vaaleasta parkkinahasta valmistetut supikkaat.

Tuupovaara veti puoleensa Hanna Piipposen perhettä muutamia vuosia sitten. Joensuussa syntyneen ja kuvataiteilijaksi kouluttautuneen Piipposen elämässä taiteellinen työskentely oli etusijalla usean vuoden ajan.

Etsitkö museon vanhempia blogipostauksia?

Löydät ne pdf-koosteina vuosittain kerättynä linkeistä. 

Blogivuosi 2018

  • Ylivieskan kirkkopalosta selvinneen kasukan konservointi valmistuu 4.1.2018
  • Tapahtumista avauksia näyttelyihin ja tilaa kokeiluille 18.1.2018
  • Kaikki irti museovierailusta 16.2.2018
  • Mitä kuuluu Museokumppaneille 20.2.2018
  • Pehmeetä touhua! 26.2.2018
  • Museokauppa on suomalaisen käsityön taivas 12.3.2018
  • Memento – heijastuksia muistin peilissä 16.3.2018
  • Opastettu sukellus museon tarinoihin 9.4.2018
  • Miten uudet kansallispuvut syntyvät 20.4.2018
  • Voimisteleva Kekkonen ja jättikangaspallo – Pehmeetä touhua! 14.5.2018
  • Käy käsiksi käsityöhön museon tilattavissa työpajoissa 22.5.2018
  • Harjoittelijana Suomen käsityön museossa 30.5.2018 
  • Nykydokumentointia Sepän galleriassa Hankasalmella 23.6.2018
  • Koe käsityön monipuolisuus museon Avoimessa PAJASSA! 29.6.2018
  • Museotyön arkea Tarja Maksimainen 3.7.2018
  • Majuri Johan Conrad Pistolekorsin 200 vuotta vanhan kaksikolkkahatun konservointi 9.7.2018
  • Löytyisköhän siitä kuvaa selventämään asiaa? 21.8.2018
  • Museotyön arkea: Päivi Ollikainen 3.9.2018
  • Helmenkalastajaksi museoon – tutkijan ja tutustujan aarteita Suomen käsityön museossa 29.9.2018
  • Apua kiperiin tekstiiliongelmiin tarjoaa Konservointikeskus 7.10.2018
  • Museotyön arkea: Sari Jantunen 16.10.2018
  • ”Käsin tehden tulet onnelliseksi.” 23.10.2018
     

Blogivuosi 2017

  • Kirjosarvipeura 17.10.2017
  • Nenäliina - aina tervetullut 20.1.2017
  • Näyttelyiden taustavoimat - Marja Liisa Väisänen 25.1.2017
  • Näyttelyiden taustavoimat - Sari Perhonen-Pirttiniemi 7.2.2017
  • Tilkkutyö Kaaos 17.2.2017
  • Näyttelyiden taustavoimat - Taina Kangas 21.2.2017
  • Näyttelyiden taustavoimat - Mikko Oikari 7.3.2017
  • Näyttelyiden taustavoimat - Laura Korhonen 21.3.2017
  • Miten niitä sileitä pellavaliinoja oikein tehdään 23.2.2017
  • Jyväskylän toppuluokkalaiset kylässä museossa 3.4.2017
  • Taidekudonta ja Hilkka Pakkanen - taidetekstiiliyritys ja ammattitaidekutoja 3.4.2017
  • Näyttelyiden taustavoimat - Leena Niiranen 4.4.2017
  • Näyttelyiden taustavoimat - Sari Koskinen 18.4.2017
  • Näyttelyiden taustavoimat - Juhani Hagman 2.5.2017
  • Museotyön arkea - Reetta Nikkarikoski 16.5.2017
  • Pöytäliina - kahvihetkien ja perhejuhlien koristus 23.5.2017
  • Museotyön arkea - Anneli Hemmilä-Nurmi 13.6.2017
  • Museotyön arkea - Laura Järvinen 27.6.2017
  • Kapalovyö 18.7.2017
  • Museotyön arkea - Raija Manninen 25.7.2017
  • Museotyön arkea - Maria Peni 8.8.2017
  • Museotyön arkea - Seija Hahl 22.8.2017
  • Museotyön arkea - Marjo Ahonen 5.9.2017
  • Vapaaehtoistyössä toteutuu vastavuoroisuus 7.9.2017
  • Museotyön arkea - Anne Vesanto 3.10.2017
  • Museotyö harjoittelijan silmien kautta 27.10.2017
  • Museotyön arkea - Mi Point Lay 31.10.2017
  • Tervetuloa vapaaehtoistyöhön Suomen käsityön museoon! 7.11.2017
  • Hurmaavat hatut 10.11.2017
  • Ylivieskan kasukan konservointi Konservointikeskuksessa on alkanut 15.11.2017

Blogivuosi 2016

  • Kutokaa itse kankaanne - Juhlamekot 1940-luvulta 22.3.2016
  • Täällä on monta siistii juttuu 8.4.2016
  • Opastusta, käsitöitä ja huoltokierroksia 15.4.2016
  • Muistatteko maitopussit - muovimatto 1960-luvun lopulta 27.4.2016
  • Hidasta elämää Onnen kukkaniityllä 27.5.2016
  • Suomen käsityön museon kesäretki Porvooseen 27.6.2016
  • Käsityöllä hyvää itselle ja toisille 30.6.2016
  • Kirjottua kulttuuriperintöä - Vohveliliinat Kuhakosken opetuskodista 22.7.2016
  • Koulukässää! Myrsy-laivan tarina 2.9.2016
  • Fish Trap -punontakurssi 7.9.2016
  • Ympärikkö, Seiskarin naisen kansallispuvun hame 30.9.2016
  • Karhumäen kristillinen kansanopisto - kuvia kuva-arkistosta 9.11.2016
  • Kivoja kohtaamisia ja pimeetä toimintaa 16.11.2016
  • Jouluarpajaisten päävoitto! 16.12.2016

Blogivuosi 2015

  • Kansallispukuvalmistuksen peruskurssi 8.2.2015
  • Kakkosluokkalaisten kulttuurikompassikäynnit 9.2.2015
  • Amanuenssi käytännön oppijana kansainvälisessä työvaihdossa 12.3.2015
  • Makrameesolmeilua keväisissä tunnelmissa 26.3.2015
  • Rullalaudella maailman ääriin 27.3.2015
  • Arvotaidetta ja asiakirjoja 29.3.2015
  • Kuhinaa Cosplay-kirppiksellä 10.4.2015
  • Vapaaehtoistyötä tekstiilikokoelmassa 21.4.2015
  • Asiakkaat kokoamassa Marimekkoelämää -näyttelyn nostalgiaosuutta 27.4.2015
  • Työharjoittelussa kansallispukukeskuksessa 6.5.2015
  • Kokoelmadigitointia materiaaliksi verkkojulkaisuihin 8.5.2015
  • Pohjoismainen kansallispukuseminaari Norjassa 21.9.2015
  • Kaaoksesta kokonaiskuva 22.9.2015
  • Meissä kaikissa asuu pieni suunnittelija 21.9.2015

Blogivuosi 2014

  • Kansallispukuapteekki palvelii Folklandia-risteilyllä 24.1.2014
  • Käsityöläiset lähellä ja kaukana 31.1.2014
  • VOS-asiaa - Näenkö vain tilastoharhoja 12.2.2014
  • Pohjoismaisen kansallispukuseminaarin 2015 valmistelua Norjassa 11.3.2014
  • Härkää sarvista eli Poronsarvi- ja nahkakoulun järjestäminen taimyrilaisittain 14.3.2014
  • Omin käsin -näyttelyprojekti käynnistyi 19.3.2014
  • Omin käsin 2015 näyttelyyn valmistautumista Tyyne-Kerttu Virkin pukuja konservoimalla 6.6.2014
  • Museon sijainti uusi puheenaihe 10.6.2014
  • Virolaisen Resa Tiitsmaan karikatyyrinukkekurssilta kuvia 1.12.2014
  • Vaikutteita läheltä ja kaukaa 1.12.2014

Blogivuosi 2013

  • Kokoelmahankintaa ja nykydokumentointia 8.3.2013
  • Kansallispuku barbille -työpaja 26.3.2013
  • Makea valinta - Kakkutaiteilija Emma Iivanainen 12.4.2013
  • Käsityön juhlaa - elämää näyttelynrakennuksen kulisseissa 2.7.2013
  • Nuoret aikuiset, tulkaa museoon! Me tarvitsemme teitä! 16.9.2013
  • Searching for answers 24.9.2013
  • Nuoret aikuiset saivat ideoida unelmiensa museota 2.10.2013

Blogivuosi 2012

  • Voimaa muistelusta 25.1.2012
  • Muoto Koossa 27.1.2012
  • Pintaa syvemmälle 30.1.2012
  • Jännitystä ilmassa - TaitajaPLUS 2012 -semifinaali museossa 2.2.2012
  • Jyväskylä Design Week 2012 26.3.2012
  • Vihreän sävyjä NowHere Finland 2012 -näyttelyssä 28.3.2012
  • Kevättä ilmassa! 5.4.2012
  • Hattujuttu 10.5.2012
  • Retki Suomen käsityön museoon 23.5.2012
  • Karjalaisia kansallispukuja -näyttelyssä viitteitä menneeseen ja tulevaan 28.6.2012
  • Kuvataiteilija Anu Tuominen leikkii sanoilla ja väreillä 28.6.2012
  • Vilkas viikko! 25.9.2012
  • Selkokieltä museossa 25.9.2012
  • Harjoittelijana museon kulisseissa 12.10.2012.
  • Buenos dias! 17.10.2012
  • NowHere Finland 2012 -näyttelyn rakentamista Madridissa 17.10.2012
  • Kuulumisia Madridista 17.10.2012
  • Loppusuora häämöttää 18.10.2012
  • Komisarion viimeinen tervehdys Espanjasta 19.10.2012

Blogivuosi 2011

  • Museo harjoittelijan silmin 20.4.2011
  • Tiedottajan päiväkirja 5.5.2011
  • Kesänrakentajat 9.5.2011
  • Kansallispukukeskuksen lahjoituksen nouto 25.5.2011
  • Kulissien takaa 29.6.2011
  • Valmista Rautalankaelukka Avoimessa PAJAssa! 4.7.2011
  • Tallentajan arkea 26.7.2011
  • Pukupussit mallia "Hemuli" 26.7.2011
  • Kansallispuvun juhlatohinaa 29.9.2011
  • Vauvantossuja ja morsiuskenkiä - kenkäshow museon tapaan 8.11.2011
  • Tutkimusta Virkki-kokoelman parissa 14.12.2011
Asiasanat: