Alushousujen kertomaa

Museon perusnäyttelyn nurkasta kuuluu välillä hiljaista hihittelyä, varsinkin kun nuorempi polvi tutustuu näyttelyyn.

Museon perusnäyttelyn nurkasta kuuluu välillä hiljaista hihittelyä, varsinkin kun nuorempi polvi tutustuu näyttelyyn. Syy tähän löytynee pyykkinarulle riviin ripustetuista alusvaatteista ja vitriinissä komeilevista liiveistä ja housuista. Perusnäyttelyn Käsityössä elämän tuntu yhdessä osiossa on keskitytty vähän salatumpaan asiaan, nimittäin alusvaatteisiin ja kuukautisiin. 

Itse alushousujen synty on laitettu Ranskan renessanssikuningattaren, Caterina de Medicin (1519–1589) nimiin. Alushousujen idea tuli ilmeisesti maalaisnaisten töissä käyttämistä polvihousuista tai suoraan miesten housuista. Kovinkaan yleiseksi alushousujen käyttö ei kuitenkaan tullut ja Suomeenkin alushousut saapuivat muotivirtausten mukana vasta 1800-luvun taitteessa. Vanhin maininta naisten alushousuista nimittäin löytyy turkulaisen ravintoloitsija Maria Margaretha Holmbergin perukirjasta vuodelta 1817. Vielä 1880–1890 -luvun vaihteessakin alushousujen käyttö oli enemmän herrasväen touhua, talonpoikaisnaiset tuntuivat pärjäävän ilmankin.  

Alushousut tehtiin paksusta kankaasta ja usealla saumalla. Materiaaleina käytettiin pellavaa, palttinaa, flanellia tai villaa, herraväen hienoimpiin alushousuihin myös silkkiä. Rahvas kelpuutti materiaaliksi myös vanhat kankaiset jauhosäkit. Perusnäyttelyn pyykkinarulla näkee hyvin, miten naisten alushousut ovat muuttuneet vuosien varrella. Entisajan alkkareista ompelisi jo useammat nykynaisen alushousut. 

Sitä mukaa, kun alushousujen käyttö yleistyi, myös häveliäs ja salaileva asenne vahvistui. Koko asiaan ei haluttu viitata ja varsinkaan miesten kuullen alushousuista ei sopinut puhua oikeilla nimillä, saati sitten näyttää niitä heille. Housut pestiin ja erityisesti kuivattiin salassa: narulla takimmaisena, piilossa saunan katonrajassa, talon vintillä tai yöaikaan. Tosin tässäkin oli eroavaisuuksia maalaisväestön ja kaupunkien herrasväen kesken, sillä kaupunkilainen kuivasi housunsa täysin julkisesti pyykkinarulla. 

Naisten hameen alusiin liittyy myös tietenkin luonnollisena osana myös kuukautiset. Niiden kanssa piti pärjätä jo aikana ennen ohuita terveyssiteitä, tamponeja ja kuukuppeja. 

1900-luvun alkupuolella uskottiin, että kuukautiset puhdistivat naisruumiin pahasta verestä, ja että kuukautisveri on myrkyllistä. Looginen seuraus tästä oli, että kuukautisveren annettiin vuotaa vapaasti. Käytössä saattoi olla erityisiä kuukautisten aikaan käytettäviä vaatteita, joihin valuva kuukautisveri kertyi. Hameita saatettiin pitää kuukautisten aikana useita päällekkäin ja yksi hameista saattoi olla paksu ja topattu ”toppiverho”. Eräs kuukautisten kansanomainen nimi olikin ”vaateelliset”, sillä naisten alusvaatteiden verijäljistähän näki, milloin tällä oli kuukautiset. 

Kuukautissuojiakin kuitenkin oli useita erilaisia käytössä. Itse tehtyjä, ”naisten salaisia käsitöitä”, valmistettiin monella eri tavalla. Siteitä voitiin virkata tai neuloa ja niihin laittaa täytteeksi pellavaa, puuvillaa tai sillaa (viskoosia). Myös kangasta taiteltiin moninkerroin suojaksi. Ne saattoivat olla aukinaisina neliskulmaisia, ison nenäliinan kokoisia kappaleita, joissa oli silmukat kulmissa ja niitä käytettiin vinoon taitettuna. Saattoipa niihin olla myös kirjailtu käyttäjän nimikirjaimet. 

Käsityössä elämän tuntu -näyttelystä löytää myös alusvaatteita.

 

Kovin pieniä ja sieviä nämä suojat eivät olleet, pituudet vaihtelivat kiinnitysmekanismin mukaan 30 sentistä 50 senttimetriin. Suoraan vyötäröllä olevaan nauhaan pujotettavan siteen oli oltava pidempi kuin siteen, joka kiinnitettiin sidevyöstä roikkuviin nauhoihin. Myös sukkanauhaliivien reunaan saatettiin ommella napit, johon side tarvittaessa kiinnitettiin. 

Jos naisten alushousuista ei sopinut puhua, niin vielä vähemmän puhuttiin kuukautisista. Ja jos puhuttiin, niin ei ainakaan oikeilla nimillä, vaan puhuttiin kallenkauluksista, linnunkiikuista ja vieraskamarin ikkunaverhoista. Vaikenemisen perinne sai aikaan sen, että siteiden valmistamiseen ei tahtonut löytyä mistään ohjeita ainakaan kirjallisina. Jotkut harvat saivat tarkat ohjeet ja neuvot äideiltään, mutta suurin osa sai itse keksiä ja kokeilla omat mallinsa, jotka ajan ja käytön myötä löysivät parhaan ja sopivimman muotonsa. 1930-luvulla Martta-seurassa järjestettiin kursseja, joilla neulottiin mm. pumpulilangasta terveyssiteitä. 

Kuuntele äänioppaasta Kiertokulku, osa 2, jossa muistellaan kuukautissuojien käytöstä ennen vanhaan. www3.jkl.fi/craft/craftmuseum/astutarinaan/kiertokulku.htm 

Vuonna 2019 museon blogissa kurkistellaan perusnäyttelyn esineisiin ja tarinoihin niiden takana. Esineiden kautta on hyvä kurkistaa menneiden aikojen suomalaiseen elämänmenoon ja ilahtua, jos jokin jo unholaan painunut tapa on herätetty uudelleen henkiin. 

Teksti: Sari Koskinen ja Suomen käsityön museo
Kuvat: Suomen käsityön museo ja Hanna-Kaisa Hämäläinen

Lähde: Myöhänen, Taina 2004. Nimettömät näkyvillä. Naisten alushousut ja katsomisen kulttuuriset säännöt. Folkloristiikan pro gradu. Helsingin yliopisto, Kulttuurien tutkimuksen laitos.