Henna Paasosen teoksissa muistot elävät pitseissä
Näytönpaikassa on nähtävillä 26.4.2026 saakka Henna Paasosen teoksia. Teokset muodostavat kaksi erillistä kokonaisuutta, joista molemmissa on oma teemansa. Teoksissa toistuvat voimakkaat värit sekä muodot ja pitsiliinoihin sekä räsymattoihin kätketyt muistot. Materiaaleilla ja väreillä leikkiminen ovat hänelle tärkeitä elementtejä. Hengellisyys sekä muistot omasta isoäidistä ovat Paasosen elämässä kiinteästi mukana, ja hän käsittelee näitä teemoja myös teoksissaan. Pitsiliinat nostavat hienovaraisesti esiin naisten asemaa ja käsityön merkitystä. Ne kuljettavat mukanaan myös Paasosen lapsuuteen, jossa koti oli koristeltu virkatuin pitsiliinoin.
Paasonen on opiskellut niin uskontotieteitä kuin kuvataidetta ja kiinnostus oppia erilaisia kädentaitoja vie häntä erilaisille kursseille. Tietoa ja taitoa on saatavilla myös hänen omasta taitavasta ystäväpiiristään. Näin innostus ja tekemisen taito laajenevat tekijältä toiselle ja samalla naiset tukevat toisiaan. Oppi liinojen virkkaamiseen sekä mattojen kutomiseen on puolestaan tarttunut mukaan matkaan jo lapsuuden perhepiiristä. Samalla Paasonen on kasvanut käsillä tekemisen arvostamiseen, joka hänellä linkittyy vahvasti myös oman naiseuden vahvistamiseen.
Miten Paasosen teokset rakentuvat, mitä käsityöt hänelle merkitsevät, minkä käsityötekniikan hän haluaisi seuraavaksi oppia ja minkä hän kokee itselleen tärkeäksi esineeksi? Paasonen kertoo haastattelussa työskentelynsä lähtökohdista.
Miten olet päätynyt nimenomaan tekstiilien pariin? Ja mitä tekniikoita käytät?
- Kasvoin hoitajaäitini kanssa maaseutuvanhainkodissa Ridasjärvellä, Hyvinkäällä. Äitini oli innokas virkkaaja ja koristeli kotimme pitseillä. Hän opetti taidon minullekin. Äitini meni uusiin naimisiin, kun olin 11-vuotias, ja koin menettäneeni yhteyden häneen. Pitsin käyttäminen maalauksissa on minulle sisäinen välttämättömyys. Se on minulle sisäisen lapsen hoitamista ja kutsunkin teoksiani lohtumaalauksiksi.
Opiskelin taidemaalausta Avoimessa taidekoulussa Helsingissä 2017-2021. Alusta lähtien lisäsin töihini virkattua pitsiä, ja siitä tuli minulle ominainen tekniikka. Pohjustan maalaukset itse, joten siinäkin on kädentaito mukana. Isoäitini Maire puolestaan opetti minulle räsymattojen kutomista setäni valmistamilla kangaspuilla.
Osaan myös värjätä lankaa kasveilla ja valmistaa käsintehtyä paperia. Nämä taidot olen oppinut kansalaisopiston kursseilla ja ystäväpiiriini kuuluvilta, käsitöihin intohimoisesti suhtautuvilta naisilta. Olen myös jonkin verran opiskellut kalligrafiaa ja käyttänyt sitä teoksissani, joihin olen prässännyt kasveja.
Teoksissasi on hyvin voimakkaat värit ja väriyhdistelmät sekä muodot. Miten ne valikoituvat ja mitä ne sinulle merkitsevät?
- Avoimessa taidekoulussa vahvistettiin ja haastettiin oppilaiden intuitiivista kuvantajua. Meidän täytyi oppia intuitiivisesti hahmottamaan jopa se, kuinka monta kerrosta väriä maalasimme töihimme. Valitsen värit ja muodot teoksiini täysin intuitiivisesti. Usein maalaus saapuu minulle näkynä, jonka yritän materialisoida tauluksi. Hilma af Klint on minulle hyvin läheinen taiteilija, vaikka maalasin näin jo ennen hänen tuotantoonsa tutustumista.
Asun ja työskentelen Heinolassa ortodoksisessa Juliana-yhteisössä, ja maalaukset tulevat minulle rukouksen ja työn lomassa. Varmasti ikonien värimaailma on vaikuttanut maalaamiseeni myös, sillä olen koko ajan ikonien ympäröimä. Avoimessa taidekoulussa ensimmäisen vuoden ensimmäinen tehtävä oli maalata oman tajunnan värit. Täytyy sanoa, että ne värit maalauksiini tulevat edelleenkin!
Millaisia haasteita ja etuja on käyttämissäsi tekniikoissa tai materiaaleissa?
- Haasteena on ainakin se, että minulle näkynä tuleva taulu on useimmiten paljon kauniimpi ja herkempi, kuin mitä osaan maalata. Haasteena on myös se, että monille pitsiliinat ja -verhot ovat ”naisten kässää” ja sellaisena aliarvostettuja. Toisaalta monet käsitöihin vakavasti suhtautuvat ja niissä taitavat naiset eivät välttämättä pidä taulujani kovinkaan kummoisina. Minulle tekstiilin käyttäminen maalauksissa on sisäinen pakko, ja sitä on joskus vaikea kommunikoida muille. Itse suhtaudun maalauksiini rakkaudella, ja joskus se kauneus, jonka pitsissä näen, välittyy muillekin. Etuna on se, että pitsiliinoja saa ostaa kirpputoreilta muutamalla eurolla, ja itse asiassa moni nainen tuttavapiirissäni lahjoittaa minulle sukunsa vanhoja pitsiliinoja, jotta ne eivät menisi hukkaan. Luulen, että maalaukseni ovat itseni näköisiä ja minulla on tunnistettava tyyli.
Millaisista asioista inspiroidut ja miten prosessi sinulla etenee ideasta valmiiksi työksi?
- Maalauksen tulemisen laukaisee usein taulu, joka on puhutellut, kirja tai elokuva, joka on inspiroinut, syvä rukous, ihminen, jonka tapaaminen on ollut merkityksellistä. Olen feministi ja usein minua inspiroi kulkea ja hahmottaa hiukan vastakarvaan kristillistä traditiota, hahmottaa sitä naisen näkökulmasta. Kun maalaus tulee, yritän hahmotella sen muistiin mahdollisimman nopeasti, vaikkapa kuitille tai kalenterin sivulle. Teen luonnoksia ja merkitsen muistiin värit, jotka olen nähnyt. Usein maalauksista syntyy sarjoja, yhden sarjan maalaamiseen menee yleensä vuosi muiden töiden ohessa.
Maalaan Heinolan kuvataiteilijoiden tiloissa Heinolan Vanhalla kirjastolla yleensä iltaisin, kun paikalla ei ole muita. Kuuntelen itselleni merkityksellistä musiikkia ja annan maalauksen tulla. Yleensä kuvat syntyvät ensin, niiden nimet ja koko näyttelyn nimi vasta sen jälkeen. Tämä on minulle nautinnollista, antaa alitajuisen kuvavirran tulla ennen kieltä ja verbaalista jäsentämistä. Olen varmasti ihminen, jolle hiljainen tieto on merkityksellistä, vaikka minulla yliopistokoulutus onkin. Tämä on usein vaikeaa, koska kulttuurissamme arvostamme paljon verbaalisia suorituksia.
Nostat esiin käsityöaktivismin. Mitä se sinulle merkitsee?
- Käsityöt on perinteisesti yhdistetty naisten arkeen ja ennen suljettuun maailmaan, ainakaan ne eivät kuuluneet alueeseen, jota nimitetään nimellä `fine art` ja joka kuului pitkään vain miehille. Minä tuon virkatun pitsin maalauksiini ja taidegallerioihin. Lisäksi naisen asema kristinuskossa on aihe, jota käsittelen, usein kriittisesti. Kasvoin hoitajanaisten parissa ja Juliana-yhteisössä suurin osa asukkaista on naisia, joten naisten kieli ja kertomukset ovat materiaaliani.
Mitä tällä hetkellä on työpöydälläsi kesken?
- Olen suunnittelemassa projektia, jossa toisin esille eurooppalaisten begiinien käsityöperinnettä. Beginaatit olivat keskiajalla syntyneitä naisten vapaamuotoisia yhteisöjä, joissa naiset elättivät itsensä muun muassa käsitöillä. Begiinejä oli Alankomaissa vielä 1900-luvulla ja he nypläsivät pitsiä. Beginaatit ovat olleet Juliana-yhteisön esikuvia. Etsin parhaillaan taitavaa pitsinnyplääjää, joka voisi toteuttaa minulle pitsiä, jota voisin käyttää maalauksissani. Neuvottelen parhaillaan Rauman pitsiviikojen järjestäjien kanssa taulujen saamisesta esille Raumalle kesällä 2027. Olen tehnyt ensimmäiset maalaukset, joissa olen käyttänyt ostettua nyplättyä pitsiä.
Olet opetellut monenlaisia käsityötekniikoita. Mikä olisi sellainen käsityötekniikkaa, jonka haluaisit seuraavaksi oppia tai jotain materiaalia, jota haluaisit kokeilla?
- Haluaisin oppia juuri pitsinnypläämistä! Minulla on tyyny ja nypylät, mutta en ole päässyt vielä alkuun enkä löytänyt sopivaa kurssia. Äitini varustaa nykyisin perheemme villasukilla, joita hän kutoo koko vuoden joulua varten. Toivoisin vanhana olevani samanlainen `sukkamummo`, joka kutoo koko lähipiirilleen.
Mitä käsityöt sinulle merkitsee? Eli miten jatkaisit lausetta ’Käsityö(t) on…’?
- Käsityö(t) on sisäinen pakko ja itseilmausta, joka auttaa jaksamaan, tuo iloa ja mahdollistaa kommunikoinnin muiden ihmisten kanssa.
Onko sinulla jokin sinulle tärkeä käsityönä tehty tai käsitöihin liittyvä esine? Olet kertonut kantavasi kaulassasi mukana isoäidiltäsi perimää kelloa. Kelloa, josta aika on pysähtynyt jo kauan sitten, mutta joka muistuttaa jatkuvasti hänestä ja pitää hänet edelleen läsnä arjessa niin kannustajana kuin lohduttajana. Mainitsit myös isoäidin kirjoittamat kirjeet. Käsin kirjoittaminenhan on myös käsillä tekemistä, jossa jokaisella on oma kädenjälkensä. Ovatko nuo kirjeet sinulle tärkeitä ja rakkaita?
- Maire-isoäitini minulle kirjoittamat kirjeet ovat minulle tärkeitä. Opiskelin Helsingissä ja mummoni halusi pitää minut ajan tasalla siitä, mitä sukulaisille kuuluu. Koska mummo oli käynyt vain kansakoulun, hänen kirjeissään ei ollut välimerkkejä ja isoja kirjaimia, mutta hän lähetti minulle kirjeen viikossa. Usein mukana oli myös rahaa köyhälle opiskelijalle. Samoin hän lähetti postipaketissa karjalanpiirakoita ja hilloja ja kuvitteli, ettei Helsingin hienoja ihmisiä kiinnosta hänen pakettinsa. Hän oli väärässä, opiskelijakaverit olivat kateellisia! Mummoni oli hyvin ylpeä opinnoistani yliopistossa ja kyseli usein, kuulunko minä johonkin tiedekuntaan ja minkälaisia ne professorit ovat. Vähän ennen kuolemaansa mummo sanoi toivovansa voivansa elää vähän pidempään, että voisi pitää minusta huolta. Kaikkiin näihin muistoihin mummostani teokseni liittyvät myös. Hän oli rakkauden ja huolenpidon lähde. Nyt kun olen itse ortodoksi, sytytän aina liturgiassa tuohuksen hänelle vainajien muistelupöydälle. Hän on jo tuonilmaisissa, mutta kuitenkin lähellä.