Kädentaitoja yli 130 vuoden ajalta museon kokoelmissa

Visiona oli eräänlainen tieteen, taiteen ja teollisuuden monitoimikeskus, johon kuuluisivat kotiteollisuustoimisto, kotiteollisuusyhdistysten verkosto, kotiteollisuuskoulut, -kaupat sekä museo.

Suomen käsityön museolla on monivaiheinen ja mielenkiintoinen historia. Museon nimi on vaihtunut useaan kertaan, ja sijaintikin on vaihtunut Helsingistä Jyväskylään. Museon tarina liittyy kuitenkin läheisesti koko käsityöalan kehittämiseen ja aseman parantamiseen sekä tuotteiden myynnin lisäämiseen. 

Museon alku ajoittuu yli 130 vuoden taakse. 1800-luvun lopulla käsityö eli murrosvaihetta ja silloin nähtiin tarpeelliseksi perustaa käsityölle ja kotiteollisuudelle omistettu museo.  Senaatti myönsi rahaa museon perustamiseksi vuonna 1888, mutta varsinainen museotoiminta alkoi vasta 20 vuotta myöhemmin Helsingissä, jossa museo toimi vuoteen 1926 saakka. Silloin museon nimi oli Valtion kotiteollisuusmuseo. 

Ajoittain museon yhteys taideteollisuuteen on ollut hyvinkin läheinen, vaikka lähtökohtana on ollut koko museon olemassa olon ajan toiminta käsityön ja kotiteollisuuden hyväksi.

Kulttuurikeskus 1800-luvun tyyliin

Suomessa elettiin vaikeita aikoja 1800-luvun lopulla, kun katovuodet olivat heikentäneet maaseudun elinoloja ja alkava teollistuminen oli vähentänyt kiinnostusta kotiteollisuutta kohtaan. 

Käsityötaidon kohottaminen nähtiin ratkaisuna yhteiskunnassa syntyneeseen köyhyysongelmaan ja 1890-luvulla Suomeenkin perustettiin muiden Pohjoismaiden kanssa samaan aikaan Yleinen Käsiteollisuusyhdistys edistämään kansallista kotiteollisuutta. Yhdistyksen toiminta-ajatuksessa korostettiin kotiteollisuusmyönteistä asennetta sekä käsityötaitojen parantamista kansan keskuudessa.  Jo aikaisemmin, 1879, perustettiin Suomen Käsityön Ystävät. Kiinnostus kansanomaisiin esineisiin museointimielessä heräsi samoihin aikoihin. 

Aikakauden kansallisuusaatteen innostamana koolle kutsutun asiantuntijaryhmän visiona oli eräänlainen tieteen, taiteen ja teollisuuden monitoimikeskus, johon kuuluisivat kotiteollisuustoimisto, kotiteollisuusyhdistysten verkosto, kotiteollisuuskoulut, -kaupat sekä museo. Museon toiminnan käynnistäjäksi kutsuttiin aktiivinen kotiteollisuusaatteen puolestapuhuja Lauri Kuoppamäki (vuodesta 1920 Mäkinen). Hänestä tulikin sitten museon ensimmäinen johtaja. 

Kokoelmat toiminnan kivijalkana

Jokaisen museon peruskivenä toimii kokoelmat, ja sellaisia kerättiin myös käsityön museolle. Tavoitteena museolla oli kerätä kattava ja pedagoginen kokoelma, joka sisältäisi kotimaisia, eri aikakausilta olevia kotiteollisuusnäytteitä, niiden valmistamiseen käytettyjä työvälineitä ja raaka-aineita sekä valokuvia. Kokoelmat jaettiin kahteen osaan: historialliskansatieteelliseen ja uusia kotiteollisuustuotteita sisältävään osastoon. 

Esimerkkejä kotimaisesta kotiteollisuudesta hankittiin kilpailuista ja näyttelyistä, joista ilmoitettiin käsi- ja kotiteollisuuslehdissä. Ulkomaista käsityötä kerättiin kokoelmiin Venäjältä, Skandinaviasta ja Ranskasta vertailuaineistoksi – ja malliksi – kotimaiselle käsityötuotannolle. Kokoelmia kartutettiin tähän tapaan 1920-luvulle saakka, kunnes museon näyttelytoiminta lakkasi 1926 ja kokoelmat pakattiin laatikoihin tilanpuutteen vuoksi.  Museon nykyisissä kokoelmissa voikin nähdä eri aikakausien vuosilustot, arvot ja asenteet, jotka ovat ohjanneet kokoelmien muodostumista. 

Suomen käsityön museon kokoelmissa on myös ulkomaisia esineitä.
Suomen käsityön museon kokoelmissa on myös ulkomaisia esineitä, joita kerättiin vertailukohdiksi ja malliksi kotimaiselle tuotannolle. Kuva: Suomen käsityön museo

 

Kotiteollisuusmuseosta laajamittaiseksi kädentaitojen museoksi

Kun museo aloitti uudelleen toimintansa 1982–1983 Suomen kotiteollisuusmuseona, yhdistettiin perinteisiä ja uusia museotyön menetelmiä kokoelma- ja tallennustyössä. Kokoelmia tuli mahdollisuuksien mukaan paikata keräämällä pikaisesti esineitä, malleja, työvälineitä, materiaaleja ja valokuva-aineistoa täydentämään vuosikymmenien aikana syntyneitä kokoelmien ”mustia aukkoja”. Museon katsottiin edistävän käsityöalan tuotesuunnittelua erityisesti tarjoamalla virikkeitä sekä välittämällä tietoja ja neuvoja. 

Museotoiminta jatkoi kehittymistään ja vuonna 1992 museo sai viiden ensimmäisen museon joukossa nimityksen valtakunnalliseksi erikoismuseoksi. Samana vuonna perustettiin Suomen kansallispukukeskus, joka toimii edelleen osana museota. Kolme vuotta myöhemmin, 1995, museon yhteyteen liitettiin aiemmin Jyväskylän taide- ja tiedesäätiön ylläpitämä Konservointikeskus

Vuoteen 1997 mennessä toiminta oli muuttunut jo niin kattavaksi ja kokoelmat käsittivät kädentaitoja niin laajalla skaalalla, että museo ansaitsi uuden nimen – Suomen käsityön museo oli syntynyt. Nykyiselle paikalleen Kauppakadun varteen museo siirtyi sopivasti vuosituhannen vaihteessa. Kesäkuussa 2020 vietetäänkin museon 20-vuotisjuhlia tällä osoitteella!

Lue lisää museon historiasta: Heinänen, Seija. MUSEO KÄSITYÖLLE! Suomen käsityön museon historiaa 110-vuoden ajalta (1888-1998). www.jyvaskyla.fi/sites/default/files/atoms/files/kasityon_museon_historia_heinanen.pdf

Teksti ja kuvat: Suomen käsityön museo