Käsityö, taidekäsityö ja käsityömuotoilu – materiaalituntemusta ja ilmaisuvoimaa
Onko käsityöhön tarvetta? Kysymys herää monella, kun melkein kaiken saa syntymään koneellisesti nykyään. Ennen aikaan käsityölle oli kovastikin tarvetta; ihan arjessa käyttöesineissä, puhdetöissä kuin talven pimeiden tuntien täytteenä. Useita tarvekolosia käsityö täyttää kuitenkin edelleen.
Puhdetöistä kirjoitettiinkin jo museon blogissa aiemmin, samoin kotiteollisuudesta, mutta paljon lähempääkin historiasta löytyy käsitöiden tekemiselle juuri tarvelähtöinen syy, eikä niinkään huvitus tai ilmaisun tarve. 1960–1970-luvun kaupungistumisen myötä käsityö muotoutui enemmän harrastuksen suuntaan, mutta maaseudulla käsitöitä tehtiin edelleen myös ihan tarpeeseen.
Käsityöllä taiteena on kuitenkin vanhemmat juuret, kuin voisi arvellakaan. Moderni taidekäsityö syntyi jo 1800-luvulla teollistumisen vastareaktiona. Se tarjosi anonyymin teollisuustuotannon vastakohdaksi yksittäisiä, uniikkeja taitoja ja käsityöläisestä tuli kaiken alusta loppuun itse tekevä mestari.
Nykyjään taidekäsityöläiset ovat enemmän kuin käsityöläisiä. Heidän tekemisessään yhdistyy tekninen osaaminen ja materiaalituntemus visuaaliseen näkemykseen lopputuloksesta. Sisältö voi olla tärkeämpää kuin ulkoinen muoto. Moderni taidekäsityö on perinnettä uudistavaa, uusia virtauksia hakevaa ja eri kulttuureja tutkivaa. Se vapauttaa käsityön sen käyttöfunktiosta ja antaa sille lisäarvoa. Tuotteiden suunnittelua ohjailevat taiteellinen kunnianhimo ja ilmaisun tarve – ihan kuten muutakin taidetta.
Museon perusnäyttelystä löytyvä Kristiina Korpelan teos Näky (1996) pohtii elämää, sen kiertoa ja luontoa. Kuivatuista marjoista koostetussa näyttävästä kulhomaisesta rakennelmasta laskeutuvat pitkät helminauhamaiset juuret muistuttavat elämän monumentaalisuudesta.
”Marjojen kerääminen on selviämistä. Marjat ovat ruokaa, hedelmällisyyttä ja toivoa. Niistä jää käteen mustaa, ovatko ne lyijymarjoja? Veren vuotaminen on kiertoa, jatkumista – myös kuolemista. Hedelmällisyys on kohtu, kulhon muotoinen. Hedelmällisyyden jäänteet on vanha kohtu, kulhon muotoinen, kuhmurainen. Se on elämän monumentti. Muita monumentteja on turha rakentaa, ja tämäkin katoaa. Luonnonmateriaaleja ei voi pysäyttää, värit muuttuvat koko ajan. Kuolema kulkee, mutta myös elämä: miljoonasta siemenestä syntyy muutama hauras alku”, Korpela kirjoittaa.
Käsityömuotoilu
Käsityömuotoilu on teollisen ajan myötä keskittynyt länsimaissa pääasiassa taiteellisten käyttöesineiden tai koriste-esineiden tekemiseen. Käsityömuotoilijat ovat useimmiten keskittyneet johonkin materiaaliin, ja työprosessi onkin usein materiaalilähtöistä. Tutkimalla ja kokeilemalla materiaalien tarjoamia mahdollisuuksia, muotoilija saa inspiraation taideteokseen tai esineeseen.
Suomalainen muotoilu on pitkään ollut maailmalla tunnettua ja sitä kautta ehkä myös käsityön tekijöiden kynnys lähteä ulkomaille saamaan ammatillista oppia ja vaikutteita on madaltunut.
Suomalaisen muotoilun kultakaudella taideteollisen alan taiteilijan persoona kytkettiin ensimmäisen kerran tietoisesti markkinointiin ja 1980-luvulla nousi esiin uusi polvi muotoilijoita, jotka tietoisesti rakensivat brändiä omasta itsestään muotoilun ja visuaalisen alan moniosaajina. Yksi heistä on tekstiilisuunnittelijaksi Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut Markku Piri, jonka viime vuosien tuotannon helmiä on nähtävillä Paratiisin hedelmiä -näyttelyssä. Nykyään häntä voi sanoa poikkitaiteelliseksi monitoimijaksi, joka rehevät, värikkäät ja koskettavatkin teokset herättävät huomiota.
Käsityön, muotoilun ja taiteen rajat hämärtyvät tekniikoiden, materiaalien ja vaikutteiden ennakkoluulottomassa yhdistelyssä, kuten on nähtävillä Suomen Käsityön Ystävien laajasta arkistosta ammentavassa Hyvissä käsissä -näyttelyssä. Suomalaisesta käsityöstä löytyy kansainvälistä tasoa, ja sitä viedään näyttelyihin ja myyntiin eri puolille maailmaa. Nuoren polven maailmankansalaisilla on kuitenkin juuret tukevasti suomalaisuudessa.
Perusnäyttelyssä Käsityössä elämäntuntu on esillä myös kuopiolaisen taidekäsityöläisen, Sirpa Kivilompolon, teos, joissa valo ja varjo leikkivät käsintehdyssä paperissa. Kivilompolon Paperivalo-yritys käyttää ikivanhaa paperinvalmistustekniikkaa modernilla tavalla. Kevyet, valoisat paperityöt syntyvät puuvillasta ja suomalaisesta luonnosta kerätyistä kuiduista joko suuriksi kolmiulotteisiksi tilateoksiksi tai sanomaltaan moniulotteisiksi korteiksi. Paperivalon päätuotteita ovat vesileimalla kuvioidut ja oivaltavilla nimillä varustetut korttisarjat. Uusinta tuotantoa ovat valaisimet, joissa valoa rytmittävät paperipinnat ja läpikuultavat viivat.
Tekstit ja kuvat: Suomen käsityön museo ja Sari Koskinen