Kolkkien supinaa ja jupinaa
On supinaa, kiljahduksia, isoon ääneen ilmoitettuja mielipiteitä, hiljaisia kysymyksiä, jännitystä, hauskuutta, ihmetystä ja myös tylsistymistä. Tunteiden ja ajatusten vuoristorataa. Kaikkea tätä on Jyväskylän koulujen kolmosluokkalaisten vierailut Suomen käsityön museolla.
Koululaisten kevätvierailuihin varaudutaan aina hyvissä ajoin. Mietitään ja testataan vierailuiden sisällöt, hankitaan materiaalit ja jaotellaan vierailuajat rullaamaan yhteen kaiken muun toiminnan kanssa. Odotan koululaisten vierailuja aina suurella innolla ja jännityksellä. Jännityksellä, koska kolkkien vierailut ovat aina sellaisia, mistä vierailuiden vetäjätkin saavat paljon hyviä pohdintoja mieleen pyörimään. Vierailut ovat siis monella tapaa vastavuoroisia.
Keväällä mediassa ja somessa puhututti ihmisiä se, saako koululuokat vierailla museoissa sekä muissa kulttuurikohteissa, ja miten vierailuiden oikein kuuluisi tapahtua. Seurasin näitä keskusteluja mielenkiinnolla.
On olemasssa monenlaisia vierailumuotoja. Osa käy Taidetestaajien ohjelman kautta, osa opettajan omasta aktiivisuudesta kummuten ja näiden lisäksi Jyväskylässä merkittävä kulttuurin pariin liikuttaja on kulttuurikasvatusohjelma Kompassi. Se ei ole mikään itsestäänselvyys, mutta se on ohjelma, josta tulee pitää kiinni kaksin käsin. Se on syntynyt pitkässä linjassa, kovalla työllä ja asiantuntijuudella, rakkaudesta kulttuuria kohtaan ja siitä tarpeesta, että lapsilla olisi keskenään tasavertainen mahdollisuus päästä kulttuurikohteisiin.
Museoissa oppii käymään vain käymällä niissä. On eri asia lukea museoista koulukirjasta, kuin käydä paikan päällä kokemassa kokonaisuus. Jyväskylässä suuri rikkaus on monipuolinen museokattaus. Kun museoissa käy, oppii ettei kynnyksen ylittääkseen tarvitsekaan tietää esillä olevasta näyttelystä mitään ennalta. Ihmetellä voi siinä näyttelyn äärellä. Kun museoissa käy, oppii että näyttelyitä on monenlaisia eikä kaikista tarvitse aina pitää ja se on täysin sallittua, mutta se mikä itseä kiinnostaa, selviää vain kokeilemalla. Kun museoissa käy, oppii että niissä voikin olla kaikkea jännää tekemistä ja ajatuksia herättäviä asioita. Museossa käymällä voi yllättyä, oivaltaa ja oppia!
Ilahduttavia keskusteluja ja hämmästyksen aiheita
Museovierailun pelisäännöt mietitään yhdessä lasten kanssa, jolloin niihin on aina helppo myös palata kierroksen aikana, jos jokin sääntö meinaa unohtua. Yhdessä opetellaan. Kolkkien kanssa kierrokset ovat kaikkinensa aina hyvin keskustelevia. Mielipiteitä ja ajatuksia me museolla mielellämme kuulemmekin ja parhaamme mukaan myös vastaamme mitä yllättävimpiinkin kysymyksiin. On mietitty muun muassa miksi museossa on esillä villapaita, mikä on vanhin esine esillä olevista ja miten voi yhden teoksen tekemiseen kulua kaksikin vuotta. Eikä tarkasteluun päädy vain näyttelyobjektit vaan myös ympäröivä tila kaikkinensa. Tänäkin keväänä mietittiin porukalla, mikä kumman luukku lattiassa on, miksi kaiteessa on palloja ja kuka on tuonut saunakiukaan museoon sekä sitä, miksi toisissa näyttelytiloissa onkin hämärämpää. Yksityiskohtia, joita aikuisuuden kiireissä harvemmin hoksaa pysähtyä katselemaan.
Pidän myös tärkeänä miettiä sitä, ettei kaikki pidä samoista asioista. Se mikä yhdelle on mielenkiintoista on toiselle todella tylsää. Ja näin sen kuuluukin olla. Me olemme kaikki erilaisia ja meillä on jokaisella oma maku ja ajatukset. Jos jokin näyttely ei tunnukaan omalta, kannattaa silti palata seuraavan näyttelyn aikana, koska se voikin olla jotain juuri itselle osuvaa. Asia mikä myös aikuisten olisi hyvä muistaa. Keskustelimme koululaiskierroksilla myös siitä kuinka tämä sama pätee myös käsityötekniikoihin ja taitoon. Taitoja oppii sinnikkäästi harjoittelemalla ja itselle mieluinen tekniikka sekä materiaali löytyy vain testailemalla. Kuten vanha sananlaskukin tietää; kukaan ei ole seppä syntyessään.
Käsin tehden oivaltaa herkemmin
Käsityön museolla olennaista on päästä oivaltamaan myös itse tekemällä, omissa sormenpäissä tuntemalla. Tästä syystä kolkkienkin kierrokset ovat hyvin toiminnallisia. Ehdimme esimerkiksi tunnustelemaan villaa makoilemalla silmät kiinni pysyvän näyttelyn lattialla samalla äänimaisemia kuunnellen, opettelimme miten villan karstaaminen eroaa vaikkapa omien hiusten harjaamisesta ja teimme lankavärjäyskokeen, jonka lopputuloksen selvittäminen jäi kotitehtäväksi.
Vaihtuvien näyttelyiden puolelta tänä keväänä ehdimme pohtimaan miksi metalli on ruostunut, miten riippukeinu voikin olla pitsiä ja millaisista tikuista pienoismallirakennuksia voikaan tehdä. Tiedätkö sinä? Pienoismallien rakentaja Angél Barrientos pääsi vierailullaan vastavuoroisesti näkemään kolkkien rakennuspiirroksia, joissa inspiraatioa etsittiin hänen teoksistaan. Muu yleisö puolestaan sai pilkahduksia suunnitelmista, joihin oli taltioitu kolkkien omia tärkeitä esineitä ja aiheita, joita he laittaisivat esille näyttelyyn meidän muiden katsottavaksi. Tämän kautta he pysähtyivät miettimään millaiset asiat heille on arjessa tärkeitä ja minkälaisia aiheita voisi museossa tulla vastaan. Minkä esineen sinä laittaisit esille näyttelyyn? Metallimateriaalia puolestaan päästiin tutkimaan lähempää kun tehtiin omia metallifolioteoksia.
Vierailut eivät ole vain satunnaisia pistoja luokkahuoneen ulkopuolelle. Samat koulussa opitut aiheet voivat tulla yllätten vastaan näyttelyissäkin. Osa oli juuri hiljattain ehtinyt koulussa opettelemaan missä päin sijaitsee Chile, mitä tarkoittaa korroosio, tai miten virkataan ja minkä kokoinen on sinitiainen. Opitut asiat limittyvät keskenään ja palautuvat keskusteluun erilaisissa, yllättävissäkin, yhteyksissä, kuten vaikkapa Minecraft-pelin pinkin lampaan viimein löydyttyä, josta puhuttiin paljon värjäyskokeilun äärellä.
Kun on kerran käynyt museossa, on sinne jatkossa helpompi tupsahtaa uudelleen. Hymyilen leveästi aina kun luokan lähtiessä, kun se tullessa eniten nurissut tyyppi sanookin, ettei tämä ollutkaan niin kamalaa vaan itseasiassa ihan kivaa.
Ensi keväänä sitten seuraavat kolkit uusine metkuineen ja toivottavasti sitä ennen kohtaan tämän kevään vierailijoita uudella käynnillä omien aikuistensa kanssa ihmettelemässä, sillä museot ovat mitä parhaimpia paikkoja ihmettelyyn ihan kaiken ikäisille, niin lapsille kuin aikuisille.
Teksti ja kuvat: Margarita Rosselló Ramón, museolehtori