Hyppää pääsisältöön
Kuva
Pirtanauha Suomen käsityön museon kokoelmista.
Otsikon kysymys voi tulla useampaan kertaan mieleen, kun muistellaan vanhoja tai pohditaan vaikka käsityötekniikoita. Tässä vaiheessa museoiden kuva-arkistoista voi löytyä paljonkin apuja.
Kuva
Pirtanauha Suomen käsityön museon kokoelmista.

Suomen käsityön museon kokoelmissa on luetteloituna yli 37 000 käsityöhön ja käsityön historiaan liittyvää valokuvaa 1900-luvun alusta nykypäivään. Luettelointi tarkoittaa sitä, että kuvan sisältöjä on avattu arkistointia varten - mitä kuvassa tapahtuu, mihin aikakauteen se liittyy, keitä kuvassa on tai kuka kuvan on ottanut, ovat olennaisia kysymyksiä, joihin pitää vastata kuvaa luetteloidessa. Vasta luetteloitu kuva on löydettävissä ja siten myös hyödynnettävissä museon arkistossa. 

Kuva
Lapset kutovat kangaspuille 1940-luvulla.
Lapset kutovat kangaspuille 1940-luvulla., by SKM
Asiasanat: