Mikkelin piispankaavun vauriokartoitus ennen konservointia
Mikkelin piispankaavun konservointi jatkuu. Ensimmäisessä blogitekstissä perehdyimme Mikkelin piispankaavun historiaan ja materiaalitutkimukseen. Nyt on vuorossa vauriokartoitus ja konservointisuunnitelma ennen varsinaista konservointia, josta kerromme tulevassa blogikirjoituksessa.
Vauriokartoitus
Piispankaapu on lähes 90 vuotta vanha. Visuaalisesti tarkasteltuna puna-vihreä pohjakangas oli konservointiin tullessaan hyväkuntoinen. Siinä oli jonkin verran riiputtamisesta johtuvia venymiä, erityisesti vaatepuun päiden kohdilla. Lisäksi kankaassa oli langan purkaumia, jotka johtuivat todennäköisesti terävien esineiden takertumisesta lankoihin. Tekstiili oli ollut myös ollut alttiina valolle, mikä oli selkeästi havaittavissa värien haalistumisena. Tekstit oli alun perin kirjailtu vihreänvärisellä langalla kuten nurjalla puolella näkyy. Nyt lanka oli väriltään keltaista.
Metallilankakirjotussa koristeosassa oli paljon vaurioita. Metallilankoja kiinnittävät ompelulangat olivat erittäin hauraat ja monin paikoin ne olivat kuluneet poikki. Samoin kirjottua osaa kehystävä metallilankanauha oli irronnut monin paikoin.
Rinnan päällä sijaitsevassa etupaneelissa oli eniten vaurioita. Oletettavasti sitä oli käsitelty paljain käsin, ja kuparia sisältäviin metallilankoihin oli muodostunut korroosiota hien ja käsistä tulevan kosteuden ja mekaanisen kulumisen myötä. Hopeanvärinen kangas oli paneelissa kulunut kauttaaltaan hyvin ohueksi ja osa loimilangoista oli katkennut. Kangas oli värjäytynyt vihertäväksi kuparin korroosiotuotteista. Samoin kaavun niskaosaan oli muodostunut kuparin korroosiota ja sidosvaurioita hien vaikutuksesta. Etupaneelin kulmat olivat venyneet niin, että saumakohtiin oli syntynyt sidosvaurioita.
Kaapu oli likainen. Purkaantuneiden osien sisään katsomalla näki, miten paljon kankaan pinnalle oli kertynyt likaa. Osa liasta oli jo syvälle kuituun imeytynyttä, eli sitä ei saa poistettua pintapuhdistuksella. Osa valkoisen kankaan tummasta väristä, joka näytti silmämääräisellä tarkastelulla lialta, oli hopeapinnoitetun metallilangan kulumasta johtuvaa ja peruuttamaton vaurio. pH-mittausten perusteella puna-vihreä pohjakangas oli hyvin hapan selluloosamateriaaliksi. pH-arvot vaihtelivat 4,9 ja 5,3 välillä. Mittaukset suoritettiin WTW pH3310 -laitteella.
Vauriokartoituksen yhteydessä kaavun vauriot merkittiin värikoodein siitä otettuihin valokuviin. Lisäksi kaavusta otettiin mitat ja vauriot dokumentointiin myös lähikuvin.
Konservointisuunnitelma
Konservointisuunnitelmaa tehtäessä on tärkeää huomioida vaurioiden lisäksi mitä konservoinnilla halutaan saavuttaa. Tässä yhteydessä oli tärkeää tiedostaa, että tekstiili tulee käyttöön. Konservoinnin lähtökohtana olivat toimenpiteet, jotka mahdollistaisivat piispankaavun käytön.
Piispankaapu oli likainen ja siinä oli erilaisia vaurioita eli tekstiili tarvitsi puhdistuksen ja vaurioiden tukemisen. Kirjottu hopeanvärinen koristereunus on rakenteeltaan monikerroksinen. Vaikka siinä oli paljon pintalikaa ja hapanta likaa, joka olisi lähtenyt parhaiten vesipesussa, ei koristeosaa ollut turvallista pestä. Riski kankaiden kutistumisesta ja värinpäästöstä oli suuri. Eri kangaskerroksissa olevien erilaisten materiaalien ja kirjontojen reagoimista vesipesussa ei voitu ennakoida. Metallilankojen ja niitä ympäröivien kankaiden kuitujen turpoaminen ja kutistuminen vesipesussa ja kankaan venyttäminen muotoonsa pesun jälkeen olisi saattanut aiheuttaa kankaisiin lisää vaurioita.
Koska hopeanväristä kangasta ei voitu pestä, kartoitimme muita puhdistusmahdollisuuksia. Koetimme kankaan lian poistamista ensin Alron- ja Wishab-kuivapuhdistussienillä, mutta lika oli jo niin syvälle imeytynyt valkoisen kude- ja loimilangan kuituihin kiinni, ettei sieneen tarttunut muuta kuin pölyhiukkasia, jotka saatiin poistettua kankaasta kevyesti imuroimalla. Sen sijaan kankaan hyvin löyhäkierteisestä kudelangasta nousi mekaanisen rasituksen myötä yksittäisiä säikeitä kankaan pintaan irralleen sidoksesta ja edelleen osa niistä tarttui sieneen kiinni. Totesimme, ettei kankaan rakenne kestä mitään hankaavaa pintapuhdistusmenetelmää. Sienipuhdistuksen jälkeen kokeilimme metallilankojen korroosiotuotteita ja harmaata pintalikaa poistaa etanoliin ja etanoli-vesiseokseen (70–30 %) kostutetuilla vanupuikoilla, mutta likaa ei irronnut. Kirjotulle reunukselle tehtyjen puhdistuskokeilujen perusteella oli todettava, ettei kangasta ole mahdollista puhdistaa kevyttä imurointia lukuun ottamatta.
Pesunkestotestien perusteella todettiin, että pohjakangas sitä vastoin kestää vesipesun, ja pesun myötä tekstiilistä saadaan poistettua hapanta likaa ja kuitujen haurastumisesta johtuvaa laskenutta pH:ta saataisiin nostettua, mikä hidastaa kuitujen haurastumista. Pohjakangas päätettiin vesipestä tasossa viileässä vedessä neutraalilla pesuaineella ja pingottaa muotoonsa. Ennen vesipesua kaapu pintapuhdistettaisiin imuroimalla, jotta pöly ja irtonainen hiukkaslika ei pesun aikana imeytyisi syvemmälle kuituihin.
Pesun ja vaurioiden tukemisen jälkeen osat ommeltaisiin takaisin yhteen ja valkoinen vuorikangas korvattaisiin uudella. Pääntien rakennetta muutettaisiin tukikankaalle ommellen niin, että korrodoituneet langat saataisiin tuettua. Kirjottua koristereunusta ympäröivän sekä pysty- että vaakasuuntaan kulkevan nauhan ompeleet päätettiin vahvistaa kauttaaltaan. Samoin vahvistettaisiin vaakasuuntaan kulkevien kapeiden metallinyörien ompeleet. Metallilankakirjontojen ompeleita vahvistettaisiin niissä kohdissa, joissa langat olivat kuluneet poikki tai olivat löystyneet. Rinnan päällä oleva paneeliosa tuettaisiin ompelemalla ohut polyesteriharsokangas paneelin päälle, ja kangasta tuettaisiin tukiompelein kauttaaltaan paneelin ja tukikankaan päältä.
Kaapu oli valmistettu mittojen mukaan alkuperäiselle käyttäjälle ja sitä oli vaikeaa muokata lyhyemmäksi ilman, että sen ulkonäkö muuttuisi merkittävästi. Kaavun kunnon kannalta olisi kuitenkin hyvä, että se ei käytön aikana viistäisi maata, ja että riski kankaan takertumisesta kenkiin olisi mahdollisimman pieni. Helman hapsut olivat jo nykyisellään erittäin kuluneet ja mikäli ne kuluisivat vielä lisää, alkaisivat ne katkeilla muodostaen epäsiistejä langanpurkaumia helmaan. Kaavun muokkaus uudelle käyttäjälle tuli tehdä mittojen mukaan.
Vauriokartoituksen ja konservointisuunnitelman jälkeen vuorossa oli käytännön konservointi, josta kerromme seuraavassa osassa.
Teksti: Anni Tuominen ja Susan Hannusas
Kuvat: Konservointikeskus