Hyppää pääsisältöön
Kevään kuluessa konservaattorin käsittelyyn pääsivät niin kalkkiliinat, kirjaliinat, alttariliinat, kasukat, kolehtihaavit kuin stoolatkin.

Suomen käsityön museon Konservointikeskuksessa on pitkin kevättä 2021 työskennelty Jyväskylän Palokan kirkon liturgisten tekstiilien parissa. Projektista on kirjoitettu kaksi aikaisempaa blogikirjoitusta, joista toinen esittelee projektia alustavasti ja toisessa kuvataan tarkemmin kirkon neljän kolehtihaavin konservointia. Huhtikuun lopussa tekstiilien käyttöhuolto ja konservointi saatiin vihdoin päätökseen, ja nyt on aika katsoa taaksepäin ja muistella, mitä oikein tuli tehtyä.

Kevään kuluessa konservaattorin käsittelyyn pääsivät niin kalkkiliinat, kirjaliinat, alttariliinat, kasukat, kolehtihaavit kuin stoolatkin – kaikki tekstiilitaiteilija Aino Kajaniemen käsialaa. Näistä suurin osa on tehty samoilla menetelmillä ja materiaaleilla: sametti päällyskankaana, siihen kiinnitetty kuvakudostekniikalla valmistettu koristeellinen kuvio-osuus ja silkkisatiinivuori. Kuvakudosten kuva-aiheet on ammennettu suomalaisesta luonnosta ja kristillisestä symboliikasta. Joukon jatkona konservoitiin myös Palokan kirkon kaksi ryijyä, projektin ainoat ei-kajaniemeläiset tekstiilit.

Kuva
Palokan kirkon kalkkiliinat vuorineen konservoitavana.
Palokan kirkon kalkkiliinat vuorineen konservoitavana. 

 

Osa tekstiileistä kaipasi vain pientä hellää pintahuoltoa, mutta osa vaati suurempia konservointitoimenpiteitä. Kevään aikana kertyneet valokuvat tarjoavat pieniä kurkistusaukkoja hetkiin projektin varrelta sekä erilaisiin vaiheisiin ja toimenpiteisiin, joita Palokan kirkon tekstiilit kävivät läpi.

Kaikkien tekstiilien pinnat puhdistettiin imuroimalla. Ajan myötä sametin pintaan kertyy pölyä ja kaikenlaista pientä irtolikaa, josta on ajoittain hyvä hankkiutua eroon.

Kuva
Violetti alttariliina imuroitavana.
Violetti alttariliina imuroitavana.

Monessa tekstiilissä oli pinttynyttä likaa, kellastumaa ja tahroja, jolloin tekstiilille suoritettiin konservointipesu. Erityisesti valkoisissa tekstiileissä lika ja tahrat näkyivät hyvin, mutta niissä myös pesutulos oli huomattava.

Kuva
Punaiset kalkkiliinat konservointipesussa.
Punaiset kalkkiliinat konservointipesussa.
Kuva
Vihreä kasukka konservointipesussa.
Vihreä kasukka konservointipesussa.

 

Kuva
Valkoisen messukasukan pääntien pintalikaa ja helman viinitahra ennen pesua.
Kuva
Valkoisen messukasukan pääntien pintalikaa ja helman viinitahra ennen pesua.
Valkoisen messukasukan pääntien pintalikaa ja helman viinitahra ennen pesua.

 

Kuva
Valkoisen kasukan pääntie ja helman tahrakohta pesun jälkeen.
Kuva
Valkoisen kasukan pääntie ja helman tahrakohta pesun jälkeen.
Valkoisen kasukan pääntie ja helman tahrakohta pesun jälkeen.

Samettien kuivaus suoritettiin pingottamalla ne neuloin tasaiselle alustalle tai kolmiulotteisen tuen päälle. Tarvittaessa moniväristen kuvakudosten päälle tai alle laitettiin imupaperia imemään ylimääräistä kosteutta ja estämään värien leviämistä kuivumisen aikana. Silkkivuorit pingotettiin kuivumaan lasipainojen avulla.

Kuva
Kalkkiliinoja ja stoolia kuivumassa.
Kuva
Kalkkiliinoja ja stoolia kuivumassa.
Kuva
Kalkkiliinoja ja stoolia kuivumassa.
Kalkkiliinoja ja stoolia kuivumassa.

 

Kuva
Vihreä kasukka kuivumassa telineessä.
Vihreä kasukka kuivumassa telineessä. 
Kuva
Valkoisen kasukan vuori kuivumassa lasipainojen avulla pingotettuna.
Valkoisen kasukan vuori kuivumassa lasipainojen avulla pingotettuna.

 

Pesua varten irrotetut vuorit piti tietenkin myös ommella takaisin paikoilleen. Tässä pyrittiin seuraamaan alkuperäistä tekniikkaa ja alkuperäisiä ommellinjoja. Valkoisen kasukan rakenteeseen jouduttiin kuitenkin tekemään muita suurempia muutoksia. Vuori oli kutistunut aikaisemmassa pesussa kiristäen siten kasukan helmaa ja tehden siitä epämuodostuneen ja huonosti istuvan. Siksi vuoriin päätettiin ommella jatkopalat huomaamattomiin kohtiin eli pääntielle ja hartioille. Aivan alkuperäisen sävyistä kangasta ei ollut saatavilla, mutta väriero piiloutuu hyvin kasukan sisään.

Kuva
Valkoisen kasukan vuori ennen jatkopalojen kiinnittämistä.
Valkoisen kasukan vuori ennen jatkopalojen kiinnittämistä.
Kuva
Valkoisen kasukan vuori jatkopalojen kiinnittämisen jälkeen.
Valkoisen kasukan vuori jatkopalojen kiinnittämisen jälkeen.

 

Kuvakudoksissa oli jonkun verran irtonaisia langanpäitä, joita pujotettiin urakalla takaisin kudoksiin.

Kuva
Kuvakudoksista karanneita langanpäitä.
Kuva
Kuvakudoksista karanneita langanpäitä.
Kuva
Kuvakudoksista karanneita langanpäitä.
Kuvakudoksista karanneita langanpäitä.

 

Erityisesti kirja- ja alttariliinoissa esiintyi myös reikävaurioita, joita piti korjata tukikankaalla ja -pistoilla. Liinojen helmaan painoksi asennettu metallitanko on ollut liian pitkä ja siksi kuluttanut tekstiilien alakulmia. Metallitankoa lyhennettiin muutaman millin niin, etteivät kulmat olisi jatkossa yhtä alttiita vaurioitumiselle. Kulmien korjaamisen jälkeen tangot asetettiin jälleen paikoilleen. 

Kuva
Reiät kirjaliinojen kulmissa, ja reikien tukemiseen valitut tukikankaat.
Reiät kirjaliinojen kulmissa, ja reikien tukemiseen valitut tukikankaat.

 

Kuva
Valkoisen alttariliinan vaurioitunut kulma ja sen korjausprosessin eri vaiheet.
Kuva
Valkoisen alttariliinan vaurioitunut kulma ja sen korjausprosessin eri vaiheet.
Kuva
Valkoisen alttariliinan vaurioitunut kulma ja sen korjausprosessin eri vaiheet.
Kuva
Valkoisen alttariliinan vaurioitunut kulma ja sen korjausprosessin eri vaiheet.
Valkoisen alttariliinan vaurioitunut kulma ja sen korjausprosessin eri vaiheet.

 

Sametin pintaan tulee helposti käytössä erilaisia painaumia ja jälkiä. Näitä yritettiin häivyttää kosteuskäsittelyllä. Nukan pinta kostutettiin ultraäänikostuttimella, joka tuottaa hyvin hienojakoista kylmää höyryä. Kun nukat olivat sopivan kosteita, niitä nostettiin oikeaan asentoon pienellä harjalla tai sudilla. Tehokkaaksi työvälineeksi tähän tarkoitukseen osoittautui vanha kunnon hammasharja.

Kuva
Kalkkiliinan sametin nukan kosteuskäsittely ultraäänikostuttimella.
Kalkkiliinan sametin nukan kosteuskäsittely ultraäänikostuttimella.

 

Kaikkia vaurioita konservaattorinkaan ei ole mahdollista korjata. Tällaisia ovat esimerkiksi valon aiheuttamat muutokset. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii vihreän alttariliinan samettivuorin haalistuminen. Tekstiilien vanheneminen on väistämätöntä, vaikka sitä voikin hidastaa oikeanlaisilla olosuhteilla, kunnioittavalla käytöllä ja hyvällä hoidolla.

Kuva
Vihreän alttariliinan haalistunut vuori.
Vihreän alttariliinan haalistunut vuori. 

 

Loppuvastuksena projektissa odotti vihkiryijyn pesu ja kuivaus. Ryijyn on suunnitellut tekstiilitaiteilija Sirkka-Liisa Lehtinen, ja sen on kutonut Toini Avonius ja Tuovi Pykäläinen Palokan Martoista.

Kuva
Vihkiryijyn pesu.
Vihkiryijyn pesu.
Kuva
Dekkalasillinen ryijystä irronnutta harmaata likavettä.
Dekkalasillinen ryijystä irronnutta harmaata likavettä.
Kuva
Vihkiryijyn kuivausprosessi.
Kuva
Vihkiryijyn kuivausprosessi.
Vihkiryijyn kuivausprosessi.

 

Nyt onkin sitten aika hyvästellä Palokan kirkon upeat tekstiilit ja lähettää ne käyttövalmiina takaisin seurakunnan hoiviin. Toivon mukaan ne palvelevat kirkkoa ja seurakuntalaisia jälleen monta vuotta – kunnes taas tapaamme Konservointikeskuksessa!

Kuva
Valmiiksi konservoidut tekstiilit odottamassa pääsyä takaisin käyttöön.
Kuva
Valmiiksi konservoidut tekstiilit odottamassa pääsyä takaisin käyttöön.
Kuva
Valmiiksi konservoidut tekstiilit odottamassa pääsyä takaisin käyttöön.
Kuva
Valmiiksi konservoidut tekstiilit odottamassa pääsyä takaisin käyttöön.
Valmiiksi konservoidut tekstiilit odottamassa pääsyä takaisin käyttöön. 

 

Teksti: Emma Hartikka
Kuvat: Emma Hartikka ja Anne Vesanto