Palokan kirkon tekstiilien käyttöhuolto valmistunut – poimintoja projektin varrelta
Suomen käsityön museon Konservointikeskuksessa on pitkin kevättä 2021 työskennelty Jyväskylän Palokan kirkon liturgisten tekstiilien parissa. Projektista on kirjoitettu kaksi aikaisempaa blogikirjoitusta, joista toinen esittelee projektia alustavasti ja toisessa kuvataan tarkemmin kirkon neljän kolehtihaavin konservointia. Huhtikuun lopussa tekstiilien käyttöhuolto ja konservointi saatiin vihdoin päätökseen, ja nyt on aika katsoa taaksepäin ja muistella, mitä oikein tuli tehtyä.
Kevään kuluessa konservaattorin käsittelyyn pääsivät niin kalkkiliinat, kirjaliinat, alttariliinat, kasukat, kolehtihaavit kuin stoolatkin – kaikki tekstiilitaiteilija Aino Kajaniemen käsialaa. Näistä suurin osa on tehty samoilla menetelmillä ja materiaaleilla: sametti päällyskankaana, siihen kiinnitetty kuvakudostekniikalla valmistettu koristeellinen kuvio-osuus ja silkkisatiinivuori. Kuvakudosten kuva-aiheet on ammennettu suomalaisesta luonnosta ja kristillisestä symboliikasta. Joukon jatkona konservoitiin myös Palokan kirkon kaksi ryijyä, projektin ainoat ei-kajaniemeläiset tekstiilit.
Osa tekstiileistä kaipasi vain pientä hellää pintahuoltoa, mutta osa vaati suurempia konservointitoimenpiteitä. Kevään aikana kertyneet valokuvat tarjoavat pieniä kurkistusaukkoja hetkiin projektin varrelta sekä erilaisiin vaiheisiin ja toimenpiteisiin, joita Palokan kirkon tekstiilit kävivät läpi.
Kaikkien tekstiilien pinnat puhdistettiin imuroimalla. Ajan myötä sametin pintaan kertyy pölyä ja kaikenlaista pientä irtolikaa, josta on ajoittain hyvä hankkiutua eroon.
Monessa tekstiilissä oli pinttynyttä likaa, kellastumaa ja tahroja, jolloin tekstiilille suoritettiin konservointipesu. Erityisesti valkoisissa tekstiileissä lika ja tahrat näkyivät hyvin, mutta niissä myös pesutulos oli huomattava.
Samettien kuivaus suoritettiin pingottamalla ne neuloin tasaiselle alustalle tai kolmiulotteisen tuen päälle. Tarvittaessa moniväristen kuvakudosten päälle tai alle laitettiin imupaperia imemään ylimääräistä kosteutta ja estämään värien leviämistä kuivumisen aikana. Silkkivuorit pingotettiin kuivumaan lasipainojen avulla.
Pesua varten irrotetut vuorit piti tietenkin myös ommella takaisin paikoilleen. Tässä pyrittiin seuraamaan alkuperäistä tekniikkaa ja alkuperäisiä ommellinjoja. Valkoisen kasukan rakenteeseen jouduttiin kuitenkin tekemään muita suurempia muutoksia. Vuori oli kutistunut aikaisemmassa pesussa kiristäen siten kasukan helmaa ja tehden siitä epämuodostuneen ja huonosti istuvan. Siksi vuoriin päätettiin ommella jatkopalat huomaamattomiin kohtiin eli pääntielle ja hartioille. Aivan alkuperäisen sävyistä kangasta ei ollut saatavilla, mutta väriero piiloutuu hyvin kasukan sisään.
Kuvakudoksissa oli jonkun verran irtonaisia langanpäitä, joita pujotettiin urakalla takaisin kudoksiin.
Erityisesti kirja- ja alttariliinoissa esiintyi myös reikävaurioita, joita piti korjata tukikankaalla ja -pistoilla. Liinojen helmaan painoksi asennettu metallitanko on ollut liian pitkä ja siksi kuluttanut tekstiilien alakulmia. Metallitankoa lyhennettiin muutaman millin niin, etteivät kulmat olisi jatkossa yhtä alttiita vaurioitumiselle. Kulmien korjaamisen jälkeen tangot asetettiin jälleen paikoilleen.
Sametin pintaan tulee helposti käytössä erilaisia painaumia ja jälkiä. Näitä yritettiin häivyttää kosteuskäsittelyllä. Nukan pinta kostutettiin ultraäänikostuttimella, joka tuottaa hyvin hienojakoista kylmää höyryä. Kun nukat olivat sopivan kosteita, niitä nostettiin oikeaan asentoon pienellä harjalla tai sudilla. Tehokkaaksi työvälineeksi tähän tarkoitukseen osoittautui vanha kunnon hammasharja.
Kaikkia vaurioita konservaattorinkaan ei ole mahdollista korjata. Tällaisia ovat esimerkiksi valon aiheuttamat muutokset. Hyvänä esimerkkinä tästä toimii vihreän alttariliinan samettivuorin haalistuminen. Tekstiilien vanheneminen on väistämätöntä, vaikka sitä voikin hidastaa oikeanlaisilla olosuhteilla, kunnioittavalla käytöllä ja hyvällä hoidolla.
Loppuvastuksena projektissa odotti vihkiryijyn pesu ja kuivaus. Ryijyn on suunnitellut tekstiilitaiteilija Sirkka-Liisa Lehtinen, ja sen on kutonut Toini Avonius ja Tuovi Pykäläinen Palokan Martoista.
Nyt onkin sitten aika hyvästellä Palokan kirkon upeat tekstiilit ja lähettää ne käyttövalmiina takaisin seurakunnan hoiviin. Toivon mukaan ne palvelevat kirkkoa ja seurakuntalaisia jälleen monta vuotta – kunnes taas tapaamme Konservointikeskuksessa!
Teksti: Emma Hartikka
Kuvat: Emma Hartikka ja Anne Vesanto