Paratiisin pukuja ja karsikkolautoja
Kuolema oli ennen elämän kulkuun luonnollisesti kuuluva yhteisöllinen asia. Kuolemaa varten oli voitu varata ennakkoon kuolinpaita, kuolinsukat ja paikoin kintaatkin. Uskomusten mukaan kuolinvaatteita valmistaessa langan tuli olla kertaamatonta, eikä siihen saanut tehdä solmuja. Näin vainajan oli helpompi irrota tästä elämästä.
Pidettiin myös tärkeänä, että elinaikana aloitetut käsityöt saatiin valmiiksi. Mikäli kuolemaa lähestyvällä oli käsitöitä kesken, ne poltettiin, ettei kuolleen sielu jäisi tämänpuoleiseen valittamaan tekemättömistä töistään.
Suomen käsityön museon perusnäyttelyn Käsityössä elämän tuntu keskellä on niin sanottu Elämänkehä, jossa käydään läpi käsillä tekemistä osana ihmisen elämää odotuksesta hautaan saakka. Sen kuolemaa käsittelevässä osiossa on esillä muun muassa vanhoja karsikkolautoja 1800-luvun lopulta sekä valkoisia pukuja, jotka muistuttavat vähän rippilapsen albaa. Näihin paratiisinpukuihinkin liittyy paljon kauniita ajatuksia, mutta puvut herättävät silti ihmetystä. Niiden tarinaa ei tunneta.
