Rakastettu inhokki – koulukäsityö

Nostalgisia muisteluita tai tuskastuneita voihkaisuja koulukäsityön äärellä

Tiesitkö, että Suomen käsityön museo on tallentanut koulukäsityön ihania ja kamalia muistoja osaksi kokoelmiaan jo pitkään ja muistojen keruulle on omistettu kokonainen verkkosivusto? Perusnäyttelyssä esillä oleva Käsityötunnilla opittua -osio saa aina kävijässä aikaiseksi joko nostalgisia muisteluita käden ja silmän koordinaatiosta tai tuskastuneita voihkaisuja koulukäsityön kärsimyksistä. Juuri ketään se ei jätä kuitenkaan kylmäksi. 

Museon perusnäyttelyn vohvelikankaat ja käsityöpussukat voivat ilahduttaa tai puistattaa, omista kokemuksista riippuen.
Museon perusnäyttelyn vohvelikankaat ja käsityöpussukat voivat ilahduttaa tai puistattaa, omista kokemuksista riippuen.

Koulukäsityöllä on Suomessa hyvin pitkät perinteet, pidemmät kuin monessa muussa maassa. Vuoden 1866 kansakouluasetuksen myötä käsityön opetuksesta tuli Suomessa pakollinen kouluaine ensimmäisenä maailmassa. Ehkäpä juuri siksi käsityöt koetaan sydämen asioiksi meillä edelleen, vaikka maailma muuten onkin kovasti teknistynyt. 

1800-luvun kansakoulussa lapsia kasvatettiin "säntillisyyteen, järjestykseen, puhtauteen, uskollisuuteen vähässä, säästäväisyyteen, tarkkuuteen, kärsivällisyyteen ja ahkeruuteen" ja käsityönopetuksen tavoitteena oli yleisen kätevyyden lisääminen. Käsityönopetuksella oli kuitenkin myös vastustajia. Käsityöntuntien tarpeellisuudesta ei oltu vakuuttuneita, ei myöskään oppiaineen kansansivistyksellisestä merkityksestä. Ainakin maaseudulla sen ajan arkeen käsityö vielä kuului olennaisena osana – kaikki mitä kotona tarvittiin, tehtiin itse. Suomen maaseudun tytöille opetettiin "naiskäsitöitä" ja pojille "poikain käsitöitä" eli veistoa. Sen sijaan kaupunkien kansakouluissa käsityö ei ollut pakollinen oppiaine. Vain 20 prosenttia lapsista oli 1890-luvulla kouluopetuksen piirissä.

Vuoden 1968 peruskoululaki takasi kaikille sosiaalisesta asemasta ja asuinpaikasta riippumatta yliopisto-opinnot mahdollistavan yhdeksänvuotisen peruskoulutuksen. Peruskoulun keskeinen tavoite oli tasa-arvo ja tämä pyrkimys näkyi myös käsityönopetuksessa. Tyttöjen ja poikien oli mahdollista opiskella sekä teknistä käsityötä että tekstiilikäsityötä oman valinnan mukaan. Tästä vaihtelussa ”rättikässän” ja ”puukässän” välillä kumpuaa monta tarinaa. Esimerkiksi allekirjoittanut ei ikinä osallistunut tekniseen käsityöhön, kun koulun vaihto osui ongelmalliseen saumaan. Hätä ei onneksi ole tullut – vasara pysyy kädessä kyllä kotiopeinkin. 

Käsityöopetuksessa valmistettiin enimmäkseen kodin tarve-esineitä kuten kirvesvarsia, suola-astioita, uistinkeloja, kauhoja, kukkakeppejä, sukkia, lapasia, esiliinoja, pyyhkeitä ja paitoja sekä paperipujotus- ja ompeluharjoituksia.
Käsityöopetuksessa valmistettiin enimmäkseen kodin tarve-esineitä kuten kirvesvarsia, suola-astioita, uistinkeloja, kauhoja, kukkakeppejä, sukkia, lapasia, esiliinoja, pyyhkeitä ja paitoja sekä paperipujotus- ja ompeluharjoituksia.

Museon perusnäyttelyssä Käsityössä elämän tuntu on esillä useita muistoja tuovia koulun käsitöitä. Melkein jokainen muistaa vohvelikankaaseen pujotellut kuviot, käsityöpussien tekemisen ja pannulappujen virkkaamisen. Kouluaikaan tehdyt käsityöt ovat imeneet itseensä paljon muistoja, kuten tämän hihattoman paidan Lahden yksityisen tyttölyseon käsityötunnilla ommellut lahjoittaja kertoo: 

"Olen siirtänyt laatikosta toiseen noin 60:n vuoden ajan paitaa, jolle ei ole ollut käyttöä. Pois en ole raaskinut heittää. Muut käsityöt ovat jo loppuun käytetyt. 
Muistan, että olisin tahtonut rinnukseen risti-sydän-ankkurin, joka ei opettajan mielestä paitaan ollut sopiva."
 

Kouluaikaan tehdyt käsityöt ovat imeneet itseensä paljon muistoja, kuten tämän hihattoman paidan Lahden yksityisen tyttölyseon käsityötunnilla ommeltu paita.

Peruskoulussa oppilaat tutustutettiin myös perinteisiin käsitöihin, joiden kautta pyrittiin lisäämään sekä oman että muiden kulttuurien tuntemusta ja arvostusta. Tekstiilityö sitoutui enemmän esteettisyyteen ja taidekasvatukseen, kun taas teknisen työn tietoperusta sitoutui enemmän teknologiaan ja luonnontieteisiin. Esineen tekemistä tarkastellaan opetuksessa prosessina, jossa alkuidean synnyn ja lopputulokseen pääsemisen välissä oletetaan tapahtuvan kasvua oppilaan luovuudessa, ajattelussa ja itsetunnon kehityksessä.

Tänä päivänä lapset ja nuoret kasvavat nopeasti kehittyvän teknologian parissa ja on itsestään selvää, että teknologiakasvatus sisältyy sukupuolesta riippumatta niin teknisen työn kuin tekstiilityön opiskeluun. 

Vuonna 2019 museon blogissa kurkistellaan perusnäyttelyn esineisiin ja tarinoihin niiden takana. Esineiden kautta on hyvä kurkistaa menneiden aikojen suomalaiseen elämänmenoon ja ilahtua, jos jokin jo unholaan painunut tapa on herätetty uudelleen henkiin. 

Teksti: Sari Koskinen ja Suomen käsityön museon kokoelmat
Kuvat: Suomen käsityön museon perusnäyttelystä