Hyppää pääsisältöön
Kuva
Kouluaikaan tehdyt käsityöt ovat imeneet itseensä paljon muistoja, kuten tämän hihattoman paidan Lahden yksityisen tyttölyseon käsityötunnilla ommeltu paita.
Nostalgisia muisteluita tai tuskastuneita voihkaisuja koulukäsityön äärellä
Kuva
Kouluaikaan tehdyt käsityöt ovat imeneet itseensä paljon muistoja, kuten tämän hihattoman paidan Lahden yksityisen tyttölyseon käsityötunnilla ommeltu paita.

Tiesitkö, että Suomen käsityön museo on tallentanut koulukäsityön ihania ja kamalia muistoja osaksi kokoelmiaan jo pitkään ja muistojen keruulle on omistettu kokonainen verkkosivusto? Perusnäyttelyssä esillä oleva Käsityötunnilla opittua -osio saa aina kävijässä aikaiseksi joko nostalgisia muisteluita käden ja silmän koordinaatiosta tai tuskastuneita voihkaisuja koulukäsityön kärsimyksistä. Juuri ketään se ei jätä kuitenkaan kylmäksi. 

Kuva
Museon perusnäyttelyn vohvelikankaat ja käsityöpussukat voivat ilahduttaa tai puistattaa, omista kokemuksista riippuen.
Museon perusnäyttelyn vohvelikankaat ja käsityöpussukat voivat ilahduttaa tai puistattaa, omista kokemuksista riippuen.
Asiasanat: