Rakkaalla esineellä on monta arvoa

Suomen käsityön museon tietopalveluun tulee aika ajoin kyselyjä, joissa tiedustellaan asiakkaan omistamaan esineen, esimerkiksi ryijyn, arvoa. Kysymyksen esittäjä on usein tilanteessa, jossa hän haluaa luopua tiedustelun kohteena olevasta esineestä, ja pohtii sen myymistä. On ymmärrettävää, että vanhojen esineiden kyseessä ollen aiheeseen toivotaan vastausta museolta, mutta valitettavasti joudumme aina vastaamaan, että hinnan arviointi ei kuulu museon tehtäviin.

Kuvassa olevaa koululaisen tekemää savityötä ei voi pitää rahallisesti, eikä ehkä myöskään esteettisesti erityisen arvokkaana, mutta käsityön koulutuksen historiaa tallentavana museona näemme siinä niin kulttuurista, käsityöllistä- kuin käyttöarvoakin. 

Miksi emme anna hinta-arvioita?

Rahallisen tai vaihtoarvon arviointi edellyttää ymmärrystä ja tietoa kyseessä olevan esinetyypin sen hetkisestä kysynnästä ja tarjonnasta. Myös esineen kunto, myynnin helppous tai siihen todennäköisesti kuluva aika, sekä markkinoilla olevien vastaavien tuotteiden määrä, vaikuttavat hintaan. Nimekäs suunnittelija tai tekijä on usein hintaa nostava tekijä. Rahallisen arvon arvioinnissa asiantuntijoita ovat vanhojen tavaroiden myyntitoimintaa harjoittavat tahot, ja he saattavat joskus auttaa hinnan määrittämisessä. Rahallista arvoa voi itsekin selvitellä tutkimalla internetin kauppasivustoja ja siellä vastaavien esineiden toteutuneita myyntihintoja.

Museoissa tehdään ensisijaisesti niin sanottua museoarvon määrittelyä. Tällöin tarkastellaan esinettä – tai objektia, kuten museoissa puhutaan, sillä arvioitavana voi olla esineiden lisäksi myös esimerkiksi arkistoaineistoa tai valokuvia – ennalta määrättyjen kriteerien näkökulmasta. Arvioitaessa pyritään selvittämään, onko esine niin merkityksellinen, että se kannattaa tallentaa tuleville sukupolville, ja panostaa siihen kaikki se aika ja vaiva, jonka sen säilyttäminen ”ikuisiksi” ajoiksi vaatii. Museoitavilta objekteilta edellytetään myös kulttuurihistoriallista arvoa.

Jokaisella museolla on oman tehtävänsä kautta syntyvät kriteerit. Esimerkiksi meillä Suomen käsityön museossa museoarvoa määritellään nimenomaan tallennustilanteessa, ja arvioidaan, sopiiko esine osaksi muiden suomalaista käsityökulttuuria ja -taitoa edustavien objektien kokoelmaa. Lisäksi tarkastellaan esimerkiksi esineen historiatietojen kattavuutta, tietojen todistettavuutta sekä esineeseen liittyviä hyviä tarinoita. Myös fyysinen kunto, aitous, elämyksellisyys ja potentiaali toimia esimerkiksi käsityön tutkimuksen kohteena, otetaan arvioitaessa huomioon. Suomen käsityön museoon tallennettavavilla objekteilla on aina arviomme mukaan myös käsityöllistä arvoa.

Ja muita arvoja

Esineen arvon määrittäminen ei ole aivan yksinkertaista, sillä se riippuu siitä kuka arvioinnin suorittaa, miksi arvioidaan ja milloin arvioidaan. Edellä mainitut arvot ovat sellaisia, joihin museoissa joudutaan paneutumaan kokoelmatyötä tehtäessä, mutta kotioloissa arviointia voi hyvin suorittaa myös käyttö- ja tunnearvojen näkökulmasta.
Käyttöarvo on helposti ymmärrettävä: jos esinettä ei enää tarvita, eikä sille ole säilytystilaa, on se parasta myydä tai lahjoittaa eteenpäin. Huonokuntoisenkin esineen voi usein uudistaa ja muokata uudelleen vielä käytettävissä olevaksi tuotteeksi, tai aivan viimeisenä vaihtoehtona käyttää jonkinlaisena raaka-aineena. Täysin käyttökelvottoman esineen tai tavaran vastuullinen ihminen tietysti hävittää asianmukaisesti. 

Huonokuntoiseenkin tavaraan voi kuitenkin liittyä runsaasti tunnearvoa. Tällainen esine muistuttaa eletystä elämästä, siihen kuuluneista tapahtumista ja henkilöistä. Ja tällöin esinettä ei kannata poistaa hätiköiden. Sen voi esimerkiksi siirtää ns. jäähylle, ja palata asian äärelle myöhemmin, vaikkapa puolen vuoden jälkeen. Jos ajan täytyttyä huomaa, etteivät muistot edellytä fyysisen esineen säilyttämistä, voisi sitä ensisijaisesti tarjota henkilöille, jotka jakavat tai joille voi jakaa esineeseen liittyvät muistot ja tarinat. Erityisesti suvussa kulkeneille perintöesineille löytyy usein ottaja sisaruksista tai serkuista, lapsista ja lapsenlapsista.

Apua arvovisasta

Jotta arvojen arviointi ja esimerkiksi poistopäätöstä seuraava askel olisi hieman kevyempi, olemme täällä museossa tehneet testin tai ”visan”, jonka avulla pystyy itsenäisesti arvioimaan omia esineitään, vaikkapa käsityötuotetta. Arvovisan avulla saa suuntaa antavan arvion siitä, mitä omistamalleen esineelle kannattaisi tehdä, jos ja kun siitä luopuminen on ajankohtaista. 

Arvovisassa on kolmekymmentäkaksi väitettä, joihin vastataan joko kyllä tai ei. Jokainen kyllä vastaus antaa pisteen yhdelle tai useammalle arvolle. Ei-vastauksista ei tule pisteitä.  Lopuksi pisteet lisätään ohjeiden mukaan taulukkoon ja lasketaan kullekin edellä mainituille eri arvolle oma pistemäärä. Lopuksi paljastuu, mikä arvo saa eniten pisteitä, ja mitä museon näkökulmasta kannattaisi arvioinnin kohteena olleen esineen kanssa seuraavaksi tehdä. 

Arvovisan löydät alla olevasta tiedostosta. 

Teksti: Sari Jantunen, amanuenssi, tietopalvelu