Hyppää pääsisältöön
Kuva
Johtava konservaattori Anni Tuominen Konservointikeskuksessa. Pöydällä tutkittavana karvalankamatto. Kuva Suomen käsityön museo. Kuva Suomen käsityön museo. Kuva Suomen käsityön museo
Konservaattorin työssä saa olla usein todella hienojen esineiden kanssa tekemissä.
Kuva
Johtava konservaattori Anni Tuominen Konservointikeskuksessa. Pöydällä tutkittavana karvalankamatto. Kuva Suomen käsityön museo

Suomen käsityön museon yhteydessä toimiva Konservointikeskus sai uuden johtavan konservaattorin huhtikuussa. Helsingin seudulta ponnistava Anni Tuominen on tottunut matkustelemaan töiden perässä, joten muutto Jyväskylään ei hätkähdyttänyt. 
Uusiin ympyröihin totuttelu vie tietysti aina oman aikansa, mutta uskon, että tulen kotiutumaan tänne mukavasti. Museolla ihmiset ovat ottaneet minut vastaan todella lämpimästi”, Anni kertoo. ”Olen ollut onnekkaassa asemassa, sillä olen saanut kaksi ensimmäistä kuukautta olla eläköityvän johtavan konservaattorin perehdytettävänä. Hän on tehnyt töitä Konservointikeskuksella 38 vuotta, ja häneltä olen oppinut aivan valtavasti asioita, ja työn aloitus on sujunut hienosti.

Anni vastaa työssään Konservointikeskuksen toiminnan suunnittelusta. Konservointikeskus on valtakunnallisesti toimiva laitos, jonka erikoisalana on valtakunnallinen tekstiilikonservointiin sekä kokoelmanhoitoon liittyvä neuvonta-, koulutus- ja konsultointitoiminta. Lisäksi Konservointikeskus huolehtii Suomen käsityön museon kokoelmien konservoinnista, sekä tarjoaa tekstiilikonservointipalveluita myös Jyväskylän museotoimen muille museoille, yksityishenkilöille ja yhteisöille.

Anni on pitkään ollut kiinnostunut muodista, vintage-vaatteista sekä pukeutumisen ja sisustuksen historiasta. Ennen konservointiopintojaan hän opiskeli pukuompelua, eikä ollut ikinä kuullutkaan, että on olemassa sellainen ammatti kuin konservaattori, jonka tehtävänä on huoltaa museoissa esineitä. ”Muistan aivan sattumalta googlailleeni yhteishaun suuntautumisvaihtoehtoja, ja tekstiilikonservoinnin koulutusohjelman kuvauksen luettuani, tiesin heti, että tätähän halua isona tehdä! Konservaattorilta vaaditaan sopivassa suhteessa historian tuntemusta, kädentaitoja ja kemian osaamista ja työ on sopiva yhdistelmä teoriaa ja käytäntöä”, Anni naurahtaa. 

Konservaattorin työssä saa olla usein todella hienojen esineiden kanssa tekemissä. Suomen käsityön museon kokoelmiin kuuluu upeaa käsityötä ja designia, joiden säilymisestä tuleville sukupolville Konservointikeskus vastaa. Konservaattorin työ on hyvin vaihtelevaa, eikä kahta samanlaista päivää juuri ole: ”Jokainen esine on aina yksilö, ja jokaisessa esineessä on aina pientä salapoliisityötä tehtävänä ennen kuin sen koko luonteesta pääsee perille. Vanhojen materiaalien käyttäytyminen erilaisten konservointitoimenpiteiden aikana on yllätyksiä täynnä, hyvässä ja pahassa”, Anni kuvailee työtään. 

Haastavaksi työn tekee monien projektien yhtäaikainen hallinta. Asiakastöiden on valmistuttava ja näyttelyihin konservoitavien esineiden tultava näyttelykuntoon ajallaan. Lisäksi on tärkeää huolehtia, että Konservointikeskuksella kaikkien työntekijöiden arki sujuu mutkattomasti, työvälineet ovat kunnossa ja fiilis hyvä. Tälläkin hetkellä Annilla on työn alla monta sekalaista tehtävää, joita edistetään rinta rinnan. ”Viimeisimpänä olin mukana pakkaamassa esineitä ja auttamassa ripustusta käsityön museon perusnäyttelyn kuuluvan näyttelyvitriiniin. Parhaillaan myös asiakastyönä yksityiselle asiakkaalle konservoitava ryijy 1800-luvulta saa uutta ripustustukikangasta. Syksylle suunnittelen asiakastöiden aikataulutusta ja teen kustannusarvioita. Lisäksi. Työn alla on myös remontoitavan kirkon alttarivaatteen suojaus, ja sitä tehdessä pääsen tekemään töitä korkealle katonrajaan, mikä näin tottumatonta tietysti vähän hirvittää”, Tuominen kertoo.

Anni on omaksunut työhönsä ”tekevälle sattuu” -ajattelun, eikä suhtaudu itseensä kovin vakavasti, sillä aina pieniä kommelluksia osuu polulle. ”Kaikkea pientä on siis sattunut, repeytyneestä merkkausliinan kulmasta, käteen jääneen kaapinoven kautta irti kolhaistuun kipsieläimen korvaan. Vaikka kuinka suunnittelee ja harkitsee tarkkaan ennen toimimista, on joskus ihmisenä vaikea välttää virheitä. Kaikesta on tähän mennessä onneksi selvitty pienellä parsinnalla ja osien liimailulla”, Anni hymyilee. 

Annin työvuosi jatkuu uusien asioiden parissa, sillä toisen eläköityneen konservaattorin tilalle saadaan elokuussa uusi työntekijä, mitä Annikin odottaa jo innolla. ”Yhdessä pohtiminen on usein kaikkein paras tapa päästä erinomaiseen lopputulokseen työssä kuin työssä.