Hyppää pääsisältöön
Kuva
Käsityökasvatuksella on Suomessa pitkät perinteet. Kuva Suomen käsityön museo (SKM) (Craftmuseum.fi)
Pääsisältö

Suomen käsityön museon käsityökasvatuksen ja -koulutuksen kokoelma sisältää aineistoa, joka valottaa niin harrastuspohjaista käsityökasvatusta, perusasteen koulukäsityötä kuin eri tahojen järjestämän ammatillisen käsityöalan koulutuksen historiaa ja toimintaa. Käsityökasvatuksen alue on laaja, sillä jo pelkästään käsityönopetusta järjestäneitä kouluja sekä kurssi- ja neuvontatyötä organisoineita järjestöjä on runsaasti. 

Käsityökasvatuksen kokoelmaan kuuluu ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opetus- ja käsityökasvatukseen liittyviä oppilaitoskokoelmia, koulukäsityön keruu-, tutkimus- ja näyttelyhankkeen aineistoja, käsityöalan ammatillisen koulutuksen kokoelmia kuten Keski-Suomen käsi- ja taideteollisuusoppilaitoksen huopakokoelma sekä aineistoja Taitoliiton aloittamista Käsityökouluista ja Taiteen perusopetuksen käsityökouluista. Erityisammatillisen käsityökoulutuksen aineistoja on saatu museon kokoelmiin Kuhankosken erityisammattikoulusta, nykyisestä Ammattiopisto Spesiasta. 

Suomen käsityön museossa 1900-luvun lopulla käynnistynyt koulukäsitöiden tallentaminen on tuottanut jo lähes 1000 esineen kokoelman niihin liittyvine muistoineen ja kuvineen. Kokoelman aineisto on karttunut myös vuonna 2001 opetusministeriön tuella käynnistetyn käsityökoulutuksen tutkimushankkeen myötä. Koulukäsitöiden tallennustyö jatkuu sekä vanhan että uudemman esineistön osalta. 

Suomen käsityön museon kokoelmissa olevat vanhimmat Käsityökasvatukseen- ja koulutukseen liittyvät aineistot ovat Ammattikasvatushallituksen kokoelmat. Ne sisältävät arkistoaineistoa muun muassa eri puolilla Suomea toimineista kiertävistä mies- ja naiskotiteollisuuskouluista.     

Laajimmat käsityönopetukseen liittyvät kokoelmat on saatu lahjoituksena museoon 2010-luvun alussa Kuopion Rouvasväenyhdistykseltä ja Fredrika Wetterhoff -säätiöltä.    
Käsityötä, käsi- ja taideteollisuutta, muotoilua, kulttuuria ja taidetta edistävä ja tukeva Kuopion Rouvasväenyhdistys ry. aloitti käsityökoulukoulutuksen Kuopiossa vuonna 1884. Yhdistys toimi oppilaitoksen ylläpitäjänä vuoteen 2002 saakka, jolloin Muotoiluakatemia siirtyi Savonia-ammattikorkeakoululle. 2010-luvun alussa Kuopion Muotoiluakatemian toimintoja supistettiin, jonka seurauksena oppilaitoksen laaja, eri koulutuslinjojen opiskelun tueksi tuotettuja tekniikka-, rakenne- ja materiaalinäytteitä sisältävä kirjasto sijoitettiin vuonna 2013 Suomen käsityön museoon. Muutamaa vuotta myöhemmin yhdistys lahjoitti museolle silloisessa Kuopion koti- ja taideteollisuusoppilaitoksessa vuosina 1973-1988 tehdyt kansatieteen keruutyöt. Neljän hyllymetrin laajuinen kokonaisuus käsittää yhteensä 669 päänumeroa.  

Fredrika Wetterhoff -säätiö lahjoitti vuonna 2013 Suomen käsityön museolle aikoinaan oppilaitoksen omaan museoon kerätyt oppilaiden keruu- ja työnäytteisiin sekä yksityisten ihmisten lahjoituksiin perustuvat tekstiilikokoelmat. Vuonna 1914 perustettu museo oli osa 1885 toimintansa aloittanutta Fredrika Wetterhoffin työkoulua. Museon alkuperäisenä tarkoituksena oli koota vanhoja tekstiilien mallipiirustuksia oppilaiden tutkittaviksi. Wetterhoffin kokoelmiin on tallennettu suuri määrä tekstiileihin liittyvää materiaalia: näytetilkkuja, mallipiirustuksia, luonnoksia, kirjallista materiaalia, työvälineitä, valokuvia sekä valmiita tekstiilejä. Ajallisesti kokoelmien aineisto ulottuu 1850-luvulle. Oppilaitoksessa kokoelmia on käytetty ideoiden lähteenä, havainto- ja virikemateriaalina eri oppiaineissa sekä lähdeaineistona tutkimuksissa ja opinnäytetöissä.

Lisätietoja: 

Marjo Ahonen
amanuenssi, kokoelmat
p. 050 566 2187
marjo.ahonen [at] jyvaskyla.fi

Asiasanat:  
museo
esinekokoelmat